Tavallisten pulliaisten erottautumiskamppailussa nimet ovat käytetty keino. Kun lapsi kastetaan vaikkapa Peikoksi tai Lumpeenkukaksi, luulisi massaan sulautumisen uhan väistyvän.
Jokaisen ikäluokan eri etunimistä peräti 50-60 prosenttia onkin ainutkertaisia, vain kerran annettuja. Uniikkinimien suhteellinen osuus jää silti pieneksi. Esimerkiksi vuonna 2002 sellaisen sai vain noin kuusi poikaa ja kahdeksan tyttöä sadasta.
Muiden kohdalla pätee vanha totuus: useasta erilaisesta muodostuu pian joukko tavallisia. Lopulta näin syntyneet uudet nimisuosikit päätyvät kalentereihin.
Seuraavan kerran nimipäiväluettelot päivitetään vuonna 2005. Suomenkieliseen kalenteriin ilmestyy tuolloin 14 uutta nimeä. Niistä käytetyimpiä ovat Nina, Eerik, Alisa, Eeli ja Veeti. Pohjoisen näkökulmasta erityisen mielenkiintoisia ovat kaksi viimeksimainittua.
Laulaja Veetien esikuva
Eliaksen ja Eeliksen lyhentymä, myös raamatullinen Eeli oli käytössä jo 1800-luvun lopulla ennen kaikkea Pohjanmaalla ja Lapissa. Nimen uusi yleistyminen alkoi Oulun läänistä.
Parituhantisesta Eelien joukosta vain kolmannes on kastettu vuoden 1960 jälkeen. Nimi tulee kuitenkin kasvattamaan nopeasti suosiotaan, ennustaa professori Eero Kiviniemi Helsingin yliopistosta.
Veeti hyväksyttiin viralliseksi etunimeksi 1900-luvun alkupuolella erityisesti Haapavedellä, Kärsämäellä, Kestilässä ja niiden ympäristökunnissa. Useimmiten se oli Ferdinandin, toisinaan myös Fredrikin lyhentymä.
Nimen nykysuosiota Eero Kiviniemi selittää pattijokisella laulajalla Veeti Kalliolla. Varttuvien Veetien lohdutukseksi nimelle kuitenkin varmistetaan historiallisempi tausta sijoittamalla se kalenterissa samalle päivälle (3. huhtikuuta), jolla Ferdinand oli vuoteen 1928 asti.
Ei mallia popparista
"Lapsi vain jotenkin näytti Veetiltä", perustelee oululainen Riitta Kilpeläinen poikansa nimen valintaa. Yhdennäköisyydestä Veeti Kallion kanssa ei kuitenkaan ollut kysymys.
"Nimi oli hänen kauttaan tutuin, mutta ei voi sanoa, että se sieltä olisi tullut. Periaatteena oli, että annetaan lapselle perinteinen suomalainen nimi. Kun meillä on Kainuussa sukujuuret ja lapsi näytti jämäkältä suomalaiselta poikavauvalta, niin tämä nimi istui erittäin hyvin."
Yhdeksän vuotta sitten valinta tuntui vielä erikoiselta. "Nimi oli silloin harvinainen, muttei ole enää", toteaa Riitta Kilpeläinen.
Kuusivuotiaan oululaisen Eeli Vilkunan isä Jussi Vilkuna oli alun perin ihastunut Niilo-nimeen, mutta koki sen painolastiksi tietyn junttivivahteen. Vaihtoehdoksi nousi yhtä soinnillinen Eeli.
"Ajattelin, että miehen nimen on turha olla maskuliininen, kun me ollaan muutenkin maskuliinisia. Sointuva kaunis nimi tuo positiivista imagoa miehelle", Jussi-isä selittää.
"Eeli oli selvästi vanha nimi, mutta vähän käytetty. On parempi, jos on sellainen nimi, jota ei ole juuri muualla, ihan käytännön syistä: on tuskastuttavaa, jos hakee Hannu Heikkistä ja niitä on 50 jo Helsingin alueella. Toisaalta nimi ja persoonallisuus kytkeytyvät toisiinsa, ja on viehättävää, jos nimellä on omaperäisyysarvoa."
Raamatullinen tausta huomattiin ja tutkittiin, mutta valintaa se ei ratkaissut, kuten ei kempeleläistaiteilija Eeli Aallon esimerkkikään.
"Ajattelin ihan puhtaasti sitä, miltä nimi kuulostaa, millaisen tunnelman se luo."