Vanha neuvostovitsi kertoi, ettei Pravdassa (Totuudessa) ollut totuutta eikä Izvestijassa (Uutisissa) uutisia.
Vitsi ei enää päde ainakaan Izvestijaan: lehti julkaisi tällä viikolla komean skuupin, jossa Kalašnikov-rynnäkkökiväärin pääsuunnittelija Mihail Kalašnikov poti tunnontuskia kehittämästään maailman ehkä tunnetuimmasta, ja eniten tappaneesta, aseesta.
Jouluaaton aattona autuaammille asemarkkinoille 94-vuotiaana siirtynyt Kalašnikov kirjoitti huhtikuussa Venäjän ortodoksikirkon johtajalle, patriarkka Kirillille.
”Sieluani raastaa sietämätön ja ratkaisematon kysymys: kun kerran automaattini riisti ihmishenkiä,... olenko syypää ihmisten, vaikkakin vihollisten, kuolemaan?”, Kalašnikov kyseli.
Kysymys on paikallaan.
Erilaisia Kalašnikoveja on pitkin maailmaa ehkä sata miljoonaa kappaletta. Maailmanpankin mukaan niistä noin 75 miljoonaa on mallia AK-47 – Avtomat Kalašnikova 1947. Se on niittänyt varmasti miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä maailman taistelukentillä. Onpa maailman yleisin ase Mosambikin lipussakin.
Kalašnikovin tunnontuskat eivät ole sinänsä ainutkertaisia. Monet tappokoneiden kehittäjät ovat sittemmin poteneet huonoa omaatuntoa siitä, mitä tulikaan tehdyksi.
Kalašnikov liittyikin kirjeellään nimekkääseen huono-omatuntoisten seuraan. Siihen kuuluvat esimerkiksi atomipommin kehittäjä, neuvostovakoilijaksikin aikoinaan epäilty Robert Oppenheimer, dynamiitin keksijä Albert Nobel ja Gatling-konekiväärin keksinyt Richard Gatling.
Manhattan-projektin johtaja Oppenheimer perusti sittemmin kollegoineen maailman taide- ja tiedeakatemian levittämään tietoa tieteellisten saavutusten seurauksista. Pugwash-järjestön tausta on samanlainen. Nobelin dynamiittiperintöä jaetaan fysiikan, kemian, lääketieteen, kirjallisuuden ja rauhan palkintoina.
Kalašnikov eroaa muista siten, että hänen jaakopinpaininsa kesti poikkeuksellisen pitkään. The Guardian -lehden haastattelussa 2003 hän vielä vertasi aseen suunnittelua naisen raskauteen ja julisti nukkuvansa yönsä rauhassa.
Kalašnikov ei lyönyt keksinnöllään rahoiksi. Hän sitä paitsi tuli puolikuuroksi ammuttuaan keksinnöllään todella paljon, vielä korkeassakin iässä. Tulot Neuvostoliiton ehkä tunnetuimmasta vientituotteesta menivät valtion kassaan.
Lisäksi yksinkertaisen neuvostotekniikan hyvänä esimerkkinä AK–47 oli kahdeksalla liikkuvalla osallaan niin yksinkertainen, että sitä oli helppo kopioida. Onkin sanottu, että sen voi vaikka haudata sellaisenaan maahan, kaivaa esille – ja käyttää.
Venäjällä rakennetaan merkkimiehille yleensä näköispatsas. Kalašnikov-patsaan käteen AK-47 olisi istunut luontevasti. Kotikaupunki Iževskiin Uralille rakennettiin jokin vuosi sitten kuitenkin mikäpä muu kuin Pyhän Mihailin kirkko.
Patriarkka Kirill vastasi Kalašnikoville ennen kuin tämä ehti kuolla – ja antoi vapauttavan päätöksen.
”Hän suunnitteli tämän aseen maansa puolustamiseksi eikä siksi, että sitä käyttäisivät Saudi-Arabian terroristit”, Kirillin lehdistöedustaja siteerasi patriarkkaa.
Niinpä niin. Kalašnikov on yksi niistä, jotka antavat kykynsä isänmaansa käyttöön ja tulevat toisiin ajatuksiin nähtyään työnsä jäljet.
Kuolemankoneiden keksijöillä on ollut naiivejakin käsityksiä, miten niillä itse asiassa tehtäisiin hyvää. Esimerkiksi Gatling kehitti konekiväärin nähdessään, että Yhdysvaltain sisällissodassa kuoli enemmän miehiä tautien kuin aseiden takia.
Gatling uskoi, että konekiväärillä yksi mies voisi tehdä sadan työt. Siitä piti seurata, ettei suuria armeijoita tarvittaisi ja että taistelut ja taudit tekisivät vähemmän tuhojaan.