Kolumni

Ka­lash­ni­kov piirtää rajoja Kau­ka­suk­sen kät­köis­sä

Englantilaisen jännityskirjailijan John le Carrén romaanissa "Vain meidän kesken" loppuhuipennus tapahtuu Ingushiassa, pienessä vuoristoisessa Venäjän tasavalla

Englantilaisen jännityskirjailijan John le Carrén romaanissa "Vain meidän kesken" loppuhuipennus tapahtuu Ingushiassa, pienessä vuoristoisessa Venäjän tasavallassa. Kirjan merkillinen antisankari, brittiläinen vasemmistoälykkö ja salaisen palvelun kaksoisagentti ryöstää ingushiystävänsä kanssa Venäjän valtion kassasta kymmeniä miljoonia, joilla ryhdytään käymään vapaussotaa Kaukasuksen pienessä islamilaistasavallassa.

Britti-idealistille ja hänen ingushiystävilleen käy huonosti, kuten useimmille le Carrén poliittisten dekkareiden päähenkilöille. Kirjan sanoma ei kuitenkaan jää epäselväksi: Kaukasuksen vaikeakulkuisilla vuoristoalueille käydään venäläishallinnon ja paikallisväestön militanteimpien ainesten kesken välienselvittelyä, josta länsimaisella yleisöllä ei ole minkäänlaista tietoa.


Ingushian
naapuritasavallan Tshetshenian tapahtumat ovat jollain lailla tuttuja, koska tshetsheenien itsenäisyyshanke on kymmenen vuoden aikana kahteen otteeseen kärjistynyt avoimen sodan asteelle. Mutta kun jälkimmäinen sota on nyt kestänyt jo neljä vuotta, on läntisen lehdistön kiinnostus Tshetsheniaakin kohtaan romahtunut olemattomiin. Uutiskynnys ylittyy enää näyttävien terroritekojen yhteydessä ja nekin saavat mieluusti sattua Moskovan kaltaisissa metropoleissa, joissa on kirjeenvaihtajia valmiiksi paikalla.

Tshetsheenit ja ingushit ovat sukulaiskansoja ja alueiden historiat kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Tämän päivän tapahtumien keskeisiin selittäjiin kuuluu Stalinin toimeenpanema karkotus Keski-Aasiaan tshetsheenien ja ingushien omilta asuinsijoilta toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Muslimikansat tosin pääsivät takaisin maailmansodan melskeiden jälkeen, mutta viha Moskovan vallanpitäjiä kohtaan jäi kytemään syttyäkseen kunnolla roihuun Neuvostoliiton hajotessa.

Jos unohdetaan sotaa käyvä Tshetshenia, ovat elinolot Ingushiassa kaikista Venäjän alueista ankeimmat. Syntyvys on Venäjän korkein ja suurin osa työikäisistä kulkee toimettomana ilman toivoakaan työpaikasta. Monet kylät ovat vailla sähköä, lämmitystä tai puhelinyhteyksiä.


Näissä
oloissa ääri-islamilaisten järjestöjen propaganda uppoaa hedelmälliseen maaperään. Ingushiassa samoin kuin toisessa Tshetsheniaan rajoittuvassa muslimitasavallassa Dagestanissa on satoja islamilaisia kouluja, joissa venäläisvastaisuus ja itsenäisyysmielialat vahvistuvat. Lisäksi sadat nuoret ovat käyneet hakemassa lisäoppia Saudi-Arabiasta tai Pakistanista.

Ingushiassa valtaa pitää Murat Shasikov, Putinin työtoveri salaisen palvelun ajoilta. Tämä presidentin titteliä kantava ex-kenraali on onnistunut estämään venäläisjoukkojen pahimmat ylilyönnit, mutta ääri-islamilaisten terrori on viikko viikolta näkyvämpää sekä Ingushiassa että Dagestanissa. Tilanne niissä on samankaltainen kuin Tshetsheniassa 1990-luvun alussa.

Venäläisten ainoat luotettavat liittolaiset Kaukasuksen alueella ovat kristityt osseetit, joiden iskujoukkoja Moskova on käyttänyt hämäräperäisiin operaatioihin muslimialueilla.

Kun le Carrén kirjan toinen päähenkilö tarinan lopuksi ottaa kalashnikovin käteensä ja aikoo jatkaa tapetun maanmiehensä työtä taistelussa "venäläismiehittäjiä" vastaan, antaa kirjailija alueen todellisuudesta varsin epärealistisen kuvan. Afganistanissa ja Irakissa oli amerikkalaisjoukkoja vastassa joukko länsi-idealisteja, Kaukasuksella tuskin ensimmäistäkään.