Mihin ne menevät ja mitä ne siellä tekevät? Sehän se taitaa kotiväkeä askarruttaa, kun mies pakkaa reppunsa ja häipyy kavereineen kalaan; sinne jonnekin.
Avarakatseinen nainen kuitenkin ymmärtää olla soittamatta kontrollisoittoja kalakärpäsen puremalle siipalleen. Saattaisi mies keksiä huonompiakin vaihtoehtoja akkujensa lataamiseen, kuin mitä ovat kalastelu, eräelämä ja kevyt hönöttely samanhenkisessä porukassa.
Kuten Veikko Huovinen on kirjoittanut: kahdella miehellä on aina kotoisaa, kun on teltta, ruokaa ja muutama kiiluvakylkinen pullo repun taskuissa.
"Kalareissut ovat irtautumista arjesta, siellä ollaan toinen toistemme terapeutteja. Kaveriporukassa tulee käytyä läpi monet asiat ja ongelmat; hauskanpidon ohessa", kertoo Ville-Antti Jaakkola, 24.
Jääliläinen Jaakkola on himokalastaja, jota ei kesäisin kotona näy. Kalastuspäiviä kertyy hänen arvionsa mukaan vuodessa 75-100. Asiasta on useinkin tullut kotona sanomista, mutta seurustelusuhde on kestänyt.
"Kuusi vuotta ollaan oltu yhdessä, tyttöystävä alkaa olla asiaan tottunut", Jaakkola arvelee varovasti.
"Keskusteluja ajan käytöstä tosin käydään, varsinkin pitempien turnajaisten jälkeen. Ja välillä olisi kuulemma hyvä tuoda niitä kalojakin kotiin, ikään kuin todistuskappaleiksi", hän nauraa.
Ville-Antti Jaakkolaa voi sanoa perhostelun puoliammattilaiseksi: hän kuuluu Suomen perhokalastusmaajoukkueeseen, ja kotiutui hiljattain liki kolmen viikon EM-kisareissulta Puolasta.
"Siinä meni melkein koko kesäkuu, viiden suomalaisen miehen kanssa kalassa", Jaakkola hymähtää.
Saalis tärkeää
vain kilpailuissa
Kilpailumatkat ovat kuitenkin aivan eri asia kuin perinteiset kalareissut. Kisoissa pitää saada tulosta eli kalaa. Kaveriporukan lähtiessä liikkeelle saalis ei sen sijaan ole hetikään tärkein asia, joskin aina se reissua parantaa. Syöntikalat on toistaiseksi saatu joka kerta.
"Siellä puhutaan naisista, oikeastaan aika paljonkin. Sitten kalastellaan, laitetaan hyvää ruokaa ja vietetään iltaa."
"Jotkut porukat voivat juoda reippaammin, mutta meillä se puoli ei korostu. Iltaohjelma on enemmänkin erähenkistä kisailua, ilmakivääriammuntaa ja sellaista", Ville-Antti Jaakkola paljastaa.
Jaakkola pääsi ensimmäisen kerran 8-vuotiaana isänsä mukana kalareissulle, ja on sen jälkeen ollut vain kahdesti joukosta pois. Sama seurue on ollut koossa 1980-luvulta ja tekee edelleen kesäisiä reissuja. Heinäkuun puolivälissä joukkue menee Norjaan viettämään erään jäsenensä 50-vuotispäiviä.
Kalassa melkein
joka päivä
Aikuisvuosien myötä Ville-Antti Jaakkolalle on muodostunut myös oma kalaporukka, joka reissailee pohjoisessa jalokalan perässä. Kokoonpanoon kuuluu tavallisesti 5-10 henkeä.
"Kavereita ei muuten enää edes näkisi, kun ollaan töissä ja opiskelemassa kuka missäkin."
Aina ei lähdetä kauas, mutta johonkin lähes joka päivä; vaikka pienemmälläkin porukalla. Kiiminkijoen kutsua on jääliläisen kalamiehen mahdoton vastustaa. Ja sitten ovat ne kisareissut.
"Elokuussa ajattelin lähteä turistiksi perhokalastuksen MM-kisoihin Ruotsiin ja syyskuussa on kutsukilpailu Espanjassa", Jaakkola kertoo.
Jaakkola tekee opiskelujen ohessa töitä hampurilaisravintolassa. Hän valmistuu joulun tienoilla fysioterapeutiksi. Huippuluokan kilpakalastajana Jaakkolalla on tavallisiin viuhtojiin verrattuna tiettyjä etuja, muun muassa ilmaiset välineet. Rahaa on silti palanut ja palaa paljon.
"En ole ikinä kehdannut edes laskea. Ihan varmasti ruokakalat saa halvemmalla kaupasta", kalamies myöntää.