Kukon niskahöyheniä, rämemajavan nahkaa, eksoottisen värisiä sulkia, ketunkarvoja ja paljon muuta salaperäistä kätkeytyy Mikko Halosen puuhahuoneen lipaston laatikoihin. Illan pimeinä hetkinä mies linnoittautuu valtakuntaansa, kaivelee aarteensa esille ja alkaa punoa juonia.
Ei, Halonen ei ole saanut yliannosta Harry Potteria. Tässä huoneessa ei mutista mustia loitsuja eikä keitellä lepakkolientä; juoniakin siellä punotaan ainoastaan eväkkäiden pään menoksi.
Huoneen seinät kylläkin tihkuvat salaista tietoa, sellaista mitä jokainen kalamies kadehtii. Talon isäntä nimittäin tietää, miten jalokaloja narrataan. Talvet Halonen istuu työpöytänsä ääressä ja sitoo koukuista, sulista, karvoista ja langoista perhoja; satoja perhoja. Kesällä hän syöttää niitä siioille, lohille ja harjuksille ympäri pohjoismaita.
"Talon valinnassa oli yhtenä kriteerinä se, että perhohuone on oltava. Muuten ei tule mistään mitään. Aiemmin asuimme pienessä asunnossa vuokralla ja sidoin perhoja keittiön pöydän ääressä. Kun karvoja pölisi joka paikassa, ei kiitelty", Halonen myhäilee.
Harrastustila on sisustettu aiheen mukaisesti: perhopenkin ja sidontatarvikkeiden lisäksi kirjahylly pullistelee kalastusaiheista kirjallisuutta, seiniä somistavat perhotaulut, -julisteet ja eläkkeelle päästetty vapa.
Tavoitteena on kuulemma tapetoida huone perhotapetilla, kunhan sellainen löytyy. Ikkunaverho on jo löytynyt. Ja lopuksi Halonen kaivaa lipastonsa uumenista näytille pullon punaviiniä; kalamiehelle varta vasten Australiasta tilatun perhosteluviinin.
Perhojen sidonta vaikuttaa eräänlaiselta taiteenlajilta, mutta Halonen ei pidä perhojaan teoksina. Joku kääräistään kasaan minuutissa, toisen kimpussa voi vierähtää tunti; kaikki kuitenkin ovat käyttöesineitä ja kulutustavaraa. 23 harrastusvuoden aikana Halonen on sitonut tuhansia perhoja ja vähintään satoja on käsillä koko ajan.
Huoneen tietotekniikkakin palvelee harrastusta. Halonen kertoo olevansa yhteydessä tuttuihin perhostelijoihin ympäri maailmaa. Talvisin vaihdetaan kokemuksia ja kenties opitaan aiheesta taas hieman uutta.
Mikko Halonen myös toimittaa perhokalastukseen erikoistunutta aikakauslehteä ja onpa mies saanut aikaiseksi komean lohiperhoista kertovan kirjankin. Ja uusi kirja on työn alla.
Eipä sitä voi paremmin sanoa: Halonen on perusteellisesti hurahtanut perhoihin ja kaikki vapaa-aika pyörii niiden ympärillä. Kalastaminen ei ole hänelle pelkästään pyydystämistä, vaan vuosien saatossa omaksuttujen taitojen mittaamista.
Perhokalastajan täytyy hallita vesibiologian sekä hyönteismaailman ihmeet ja nuuskia perhoa valitessaan tuuletkin oikein. Kirjat ovat avuksi, mutta taidot opitaan joella.
"Kala kuuluu hommaan, mutta ei ole tärkein asia. Perhostelu on minulle luonnossa liikkumista, hyviä kavereita ja rauhoittumista."
"Pienen kalan saaminen voi olla paljon kovempi juttu, kuin jos saisi isomuksen. Kun on opetellut kulloisetkin olosuhteet ja valinnut oikean perhon, onnistumisen tunne palkitsee parhaiten. Eli se on se kokonaisuus, mikä ratkaisee onko kalareissu ollut hyvä", tiivistää Halonen perhostelun syvimmän olemuksen.