Lomalaiset täytyy sitouttaa mökkikuntaansa hyvillä palveluilla. Kaksoiskuntalaisuus monistaisi äänioikeuden ja synnyttäisi muitakin ongelmia.
Pääministeri Matti Vanhanen uskoo, että vuosikymmenen päästä suomalainen voisi halutessaan olla kahden eri kunnan jäsen. Vanhasen mielestä yhteiskunnan olisi asetettava tämä tavoitteeksi. Samalla tavoin kuin EU-kansalainen voi Suomessa asuessaan äänestää suomalaisen kunnan kunnallisvaaleissa, pitäisi sama mahdollisuus olla myös suomalaisella kakkoskodissaan asuvalla.
Pääministerin mukaan kysymystä ei kannata tarkastella verotulojen jakamisen näkökulmasta, vaan siitä, miten kakkoskuntalaiset voitaisiin myönteisellä tavalla sitoa henkisesti vahvemmin mökkikuntaansa. Pääministeri myönsi, ettei osaa tarkemmin määritellä, millaisia velvollisuuksia ja oikeuksia kakkoskotikuntaa kohtaan olisi asetettava ja miten velvollisuudet jaetaan ykköskotikunnan kesken. Tämän pohdinnan Vanhanen jättää kuntaväelle itselleen.
Kaksoiskuntalaisuus eli äänen ja verotulojen jako kahden kunnan kesken on ollut esillä aikaisemminkin. Tähän asti asialla eivät kuitenkaan ole olleet huippupoliitikot, vaan kunnalliset yksityisajattelijat. Vaikka esityksen takana on pääministeri ja esimerkkinä EU, kaksoiskuntalaisuus ei ole yksinkertainen asia. Pikemminkin se aiheuttaisi lukuisia ongelmia.
Ensinnäkin olisi jokseenkin kohtuutonta, että loma-asunnon omistajilla olisi kaksi ääntä, mutta muilla vain yksi. Toisilla saattaa olla useitakin loma-asuntoja, toinen kesää varten järven rannalla, toinen talvikäyttöön Lapin tuntureilla. Pitäisikö tällaisille mökkiläisille antaa peräti kolmoiskuntalaisuus eli kolme ääntä kunnallisvaaleissa? Vai pitäisikö loma-asukkaan jakaa äänensä varsinaisen asuinkuntansa ja mökkikuntansa kesken? Tällöin pitäisi ratkaista, olisiko ääni jaettava puoliksi vai asuinkuukausien perusteella.
Toinen ongelma syntyisi siitä, pitäisikö kaksoiskuntalaisen kunnallisverot jakaa kahden kunnan kesken ja millä perusteella. Kovin demokraattisena tuskin voi pitää järjestelmää, jossa verot maksettaisiin vain vakinaiseen asuinkuntaan, vaikka mökkikunnassa voisikin äänestää. Äänioikeus, verotus ja vastuu kunnan päätöksistä kuuluvat yhteen. Verojen jyvitys kahden kunnan kesken olisi hyvin hankalaa ja synnyttäisi vain kiistoja.
Asiaa voidaan tarkastella myös toisin. Monet mökkiläiset ovat suivautuneita lomakuntien kiinteistöveropolitiikkaan. Vaatimattoman mökin omistaja voi joutua maksamaan suurempaa kiinteistöveroa kuin ökytalon isäntä, koska kunnat voivat määrätä mökkiveron 0,6 prosenttiyksikköä korkeammaksi vakituiseen asuntoon verrattuna. Tällainen kiinteistöveropolitiikka kiistatta houkuttelee kannattamaan kaksoiskuntalaisuutta.
Viime aikoina monet kunnat ovat nostaneet nimenomaan mökkiläisten kiinteistöveroja. Tällaisella politiikalla kunnat tekevät vahinkoa vain itselleen. Kun tieto ahneudesta leviää, mökkitontit eivät mene kaupaksi. Lisäksi loma-asukkaat voivat ryhtyä tuomaan kaiken tavaran kotikaupungistaan. Nythän monet kyläkauppiaat pysyvät hengissä vain loma-asukkaiden ja kesämyynnin turvin. Kuntien olisikin hillittävä loma-asukkaiden rahastusta.
Kunnat voivat sitouttaa loma-asukkaita vain hyvillä palveluilla. Nyt mökkiläiset eivät juuri saa kirjaston lisäksi muita palveluita. Lääkäripäivystys on usein jo lähimmässä kaupungissa, jonne myös jätteet useimmiten kuljetetaan. Tältäkin osin mökkikuntien palvelu on huonontunut. Jos kunnat haluavat sitouttaa loma-asukkaita, on järjestettävä yhteisiä tapahtumia, kaikille avoimia venesatamia ja kalastusmahdollisuuksia.