Viime syksynä Antti Lindgreniä jännitti. Huoli ei liittynyt Pelastusopiston pääsykokeiden fyysisten testien eri vaiheisiin. Niissä hän muun muassa veti maksimipisteisiin vaaditut 15 leukaa ja juoksi Cooperin testissä 3 100 metriä. Nämä olivat painin kaksinkertaiselle Suomen mestarille kuin lastenleikkiä.
– Mutta psyykkisen soveltuvuuden testiä stressasin. Painijat kun eivät ole aina niitä kaikkein fiksuimpia, Lindgren nauraa.
– Mutta yllätin niissä itseni. Testi meni erittäin hyvin.
Tammikuussa Lindgren tarttui Kuopiossa ovenkahvaan ja astui Pelastusopiston tiloihin uutena opiskelijana. Samalla takana sulkeutui kuvaannollisesti yksi ovi.
– Pääsy kouluun tarkoitti, että painiurani on paketissa. Harjoittelulle ei ole enää oikein aikaa. Eikä ole varaa loukkaantua, ettei valmistuminen lykkäänny.
Lindgrenin tarinan kautta on helppo tarkastella 2010-luvun huippupainin vaatimuksia. Oulun Pyrintöä edustanut Lindgren oli pitkään yksi maan kärkipainijoista.
Hän haki koko ajan aktiivisesti rajojaan. Yritti, etsi, onnistui, erehtyi – ja yritti taas uudelleen.
Uran pieneksi kauneusvirheeksi jäi, että 26-vuotias Lindgren ei päässyt koskaan mittaamaan tasoaan aikuisten arvokilpailuissa.
– Mitään ei jäänyt hampaankoloon. Jos mietin parasta tasoani sekä urheilija-arjen resurssejani, tuskin olisin koskaan pystynyt tuomaan maailmalta mitalia, Lindgren summaa.
– Täytyy silti todeta, että minulla oli aina helkkarin hauskaa.
Huumori auttoi eteenpäin
Juuri huumori auttoi Lindgreniä jaksamaan vaikeimpina hetkinä. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää painin vaatimuksia.
Kamppailulajin menestyjän on oltava raju ja raaka. Ei vain kilpailuissa, mutta myös harjoituksissa.
Kun molskilla väännetään, luut rutisevat ja jänteet paukkuvat. Myös Lindgrenin tapauksessa vammakertomus vaatii merkintöjä paljon enemmän kuin vain muutaman ranskalaisen viivan.
– Olkapäissä on ollut repeämä pari kertaa, toinen olkapää on mennyt kerran sijoiltaan. Polven lumpion sijoiltaanmenoja oli nuorempana tosi paljon. Nivustyrä on operoitu. Nilkka on pyörähtänyt niin monta kertaa, että en edes muista, Lindgren luettelee ja jatkaa:
– Sormet ovat menneet usein sijoiltaan. Kyllä sen tuntee, että nivelet eivät ole enää huippuiskussa. Jonkun verran niitä on väännelty.
Painipiirien ikiaikaisiin tapoihin kuuluu silti, ettei kukaan tee vammoistaan tai kivuistaan numeroa.
– Valittamalla ei saa sääliä painiporukoissa. Ei saunavuorolla, ei edes harjoituksissa.
Omista saavutuksistaan Lindgren arvostaa korkealle muun muassa vuoden 2017 Suomen mestaruuden 66-kiloisten sarjasta.
– Olin ennen kisoja pitkään painimatta olkapäävamman vuoksi. Nousin silloin mestariksi aika vaikeista lähtökohdista.
Mestari jäi ilman harjoitusvuoroja
Myös painonhallinta tuli Lindgrenille tutuksi. Erityisen haastavaa oli aika vuosien 2014 ja 2015 tienoilla. Ongelmia aiheutti, että Lindgren alkoi yksinkertaisesti olla liian iso 59-kiloisten sarjaan. Painonpudotus alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin oli vuonna 2015 äärimmäinen kokemus.
– Viimeiset kilot piti puristaa pois kehon nesteistä. Energiatasot olivat niin matalat, että harjoitusten ulkopuolella pystyin lähinnä vain makoilemaan kämpillä. Ukko oli aivan kalpea.
Riutunut yleisolemus ja kova harjoittelu eivät ole paras yhdistelmä vastustuskyvyn kannalta.
– Olin todella paljon sairaana, mikä vaikutti kehitykseeni.
Kun Lindgreniltä kysyy, mistä syntyy ero hyvän kansallisen ja hyvän kansainvälisen painijan välille, hän on hetken hiljaa.
– Kokemuksella on iso merkitys, samoin henkisellä kovuudella. Ympäristökin vaikuttaa – miten, missä ja kenen kanssa harjoittelet.
Uran loppusuoralla Lindgren ymmärsi oman tilanteensa rajoitteet. Oli vaikea olla huippu-urheilija.
– Ilmeisesti seuralla ei ollut rahaa. Väsyin hommaan, kun en Suomen mestarina saanut treenivuoroja, Lindgren tuhahtaa ja tehostaa viestiään s-alkuisella voimasanalla.
– Voin tunnustaa, että ehkä kävin joskus aamuisin Värtön liikuntahallissa pummilla jumppaamassa. Viimeisinä vuosina sain onneksi harjoitella Haukiputaan Heiton porukan mukana, siitä heille iso kiitos.
Nyt Lindgren on totutellut uuteen, pilkuntarkasti aikataulutettuun elämäänsä, jossa painitrikoot ovat vaihtuneet Pelastusopiston opiskelijapukuun.
– Oikeastaan painin lopettaminen on tuntunut helpottavalta. Se auttoi, kun en pudonnut tyhjän päälle.
Rakasta lajiaan Lindgren ei ole kuitenkaan unohtanut. Ex-huippupainija on nykyinen painifani.
– Olen katsomossa kannustamassa, kun Helsingissä painitaan 9. helmikuuta Suomen mestaruuksista.
Antti Lindgren
Antti Lindgren on syntynyt 3. heinäkuuta 1992 Oulussa.
Edusti urallaan Oulun Pyrintöä.
173 senttiä pitkä. Voittanut aikuisten tasolla Suomen mestaruuden 59-kiloisissa (2014) sekä 66-kiloisissa (2017).
Palkintokaapissa lisäksi kaksi aikuisten SM-pronssia. Juniorisarjoista useita SM-mitaleita.
Edustanut Suomea maaotteluissa ja alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.