Oulun kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti 1. Johtajana Shuntaro Sato, solistina mezzosopraano Anneli Peebo Madetojan salissa 19.9.
Muusikkopiireistä on tihkunut tietoa, että Kuopion kaupunginorkesterin päävierailijan, japanilaiskapellimestari Shuntaro Saton tähti olisi Suomessa pikemminkin laskussa kuin nousussa.
Kovin vakuuttavaa kuvaa hän ei jättänytkään vieraillessaan Oulussa kevättalvella 2000, jolloin hän johti Nielseniä, Dvorakia ja Sibeliusta. Silloin haaviin tarttui muun muassa orkesterisoinnin tasapaksuuntumista ja herkkyyden katoa, minkä tulkitsin johtuvan eroista työntekokulttuureissa. Ikään kuin Sato ei olisi osannut tarpeeksi maanitella oululaismuusikkoja mukaansa.
Richard Wagnerin Siegfried-idyllin perusteella ei vielä tarvinnut vanhoja mielipiteitä pölyttää. Sato ei oikein onnistunut irrottamaan pitkästä vähästä paljon, eli löytämään orgaanista jatkuvuutta ja kasvua sointien puolelta.
Myöskään orkesterin suurentunut viulusektio ei pystynyt täysin välttämään pikku prässäämisestä johtuvaa soinnin pingottumista yläasemissa.
Hitaudesta jäi käteen vain se, romanttinen hitaus, kaikkine johdannaisineen mielenkiinnon säilymisen kannalta. Puhaltajiltakin (cornot) oli teoksen alkupuolella herkkyys ja taipuisuus tiessään.
Tässä valossa kaksinapaisuuden tuottama yllätys oli melkoinen, kun konsertin päättäneessä Johannes Brahmsin Sinfoniassa nro 2 D-duuri op. 73 Shuntaro Sato kuvainnollisesti kääri hihansa ja veti kaupunginorkesterin mukanaan kohtuulliseen nirvanaan; herkkyyteen, iskevyyteen ja juhlaviin sointeihin. Paljosta ilman vatkaamisesta huolimatta tulkinta ei ollut aivan äärimmäinen, vaan keskiarvoisesti tehokas.
Oulun orkesterihan on tietyllä tavalla syysvasikka, jolla vasta näin ensipakkasten aikaan alkaa sinfoniatyö iskeä toden teolla päälle. Pitkähkön luppokauden jälkeen Brahmsin sinfonian kaltaisia klassikoita päästään täräyttämään alkuinnostuksella, joka tällä kertaa oli valmiimpaa kuin monena aikaisempana syksynä.
Mezzosopraanosolisti Anneli Peebo tulkitsi viisi laulua Gustav Mahlerin sarjasta Des Knaben Wunderhorn. Hän osoittautui raikkautta ympärilleen säteileväksi ammatti-ihmiseksi.
Huomiota kiinnitti hänen laulutekniikkansa varmuus ja valmius - verrattuna moniin kotimaisiin kykyihin, jotka nykyään temmataan eriasteisina raakileina parrasvaloihin. Suomalaisessa arvostelussa virolaismezzo sitä paitsi luokiteltaisiin helposti jopa lyyriseksi sopraanoksi vaalean äänenvärinsä takia.
Heleänsorttisissa lauluissa Peebo olikin lähimpänä omaa luonnettaan kuin tumman dramaattista otetta hakiessaan. Yhteistyö orkesterin kanssa toimi varsin hyvin, mitä nyt Urlichtissa olisi trumpeteilta toivonut vähemmän tuhnuisia äänten alokkeita.