Vaikka USA ja Britannia aikovat jatkaa terrorismin vastaista sotaansa, kaksi maata ei riitä. Terroriaalto tarjoaa uuden tilaisuuden koota hajanainen rintama.
Lontoon Trafalgarin aukiolla nähtiin torstaina historian julmaa ironiaa. Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia esittänyt viiden metrin patsas kaatui suurmielenosoituksessa kuin Irakin diktaattorin Saddam Husseinin oikea patsas Bagdadissa viime keväänä. Aukiolla ei sentään kaadettu pääministeri Tony Blairia, mutta symbolisesti hänetkin kaadettiin.
Bushin näyttävällä valtiovierailulla pyrittiin osoittamaan uhmakkaasti, että Yhdysvaltain ja Britannian liittolaissuhde on rikkomaton ja että niiden johtajat eivät tingi linjastaan. Sen ilmentymä on Irakissa ensin menestyksekkäästi käyty sota, joka on päättymisensä jälkeen muuttunut painajaismaiseksi "rauhaksi".
Viimeistäänvierailun huippukohtaan osutetut uudet iskut brittikohteita vastaan Turkissa osoittavat, että runsaat kaksi vuotta sitten aloitettu terrorismin vastainen sota on kaikkea muuta kuin voitettu. Terrorikierre on viime kuukausina tihentynyt tavalla, joka viittaa siihen, että on varauduttava vieläkin pahempaan.
Ikävintä tilanteessa on se, että Bush ja Blair ovat ajaneet vaihtoehdottomalla voimapolitiikallaan itsensä nurkkaan. Aloittamalla sotatoimet Irakissa omavaltaisesti he löivät laajan terrorismin vastaisen rintaman säröille. Vahinko ei ole vieläkään korjautunut.
Terroriryhmät ovat taitavasti hyödyntäneet tilannetta, jossa vihollinen on sisäisesti hajallaan. Ne iskevät missä ja milloin tahansa ja myös "pehmeisiin" kohteisiin. Yhdysvaltain rinnalle kohteiksi on otettu jo Britannia ja Turkki. Vaikka terroriryhmät toimivat paikallisesti, ne käyvät enemmän tai vähemmän totaalista sotaa.
Terrorismin vastaisella rintamalla on nyt etsikkoaika. On kaksi vaihtoehtoa. Joko hajanainen rintama löytää jälleen yhteisen sävelen tai sitten Yhdysvallat ja Britannia jatkavat kahden miehen sotaansa. On itsestään selvää, että ykkösvaihtoehto olisi toivottava, mutta kakkosvaihtoehto on todennäköinen.
Terrorismitaistelun ukkosenjohdatin on Irakissa. Mitä pidempään siellä jatkuu ei sotaa, ei rauhaa -tilanne, sitä enemmän terrorismille on maaperää laajemminkin. Mitä pidempään vallansiirto irakilaisille lykkäytyy, sitä parempi terrorismille. Niin vaikeaa kuin se onkin, kestäviä ratkaisuja voi löytää Irakissa vain monenkeskisen yhteistyön kautta. Yhdistyneillä kansakunnilla on oltava tässä yhteistyössä avainasema.
Tavoitevoi olla helpommin asetettu kuin saavutettu. Presidentti Bush on valinnut Irakissa linjan, jolta hän ei voi lipsua menettämättä kotimaista uskottavuuttaan vajaa vuosi ennen seuraavia presidentinvaaleja. Radikaali linjan tarkistus olisi demokraateille herkkupala. Bush on tosin jo nopeuttanut vallansiirtoaikataulua, ja se sopii nyt paremmin Yhdysvaltain vaaliaikatauluun.
Terrorismin vastainen rintama tulisi saada aikaan Irakin kohdalla, jotta rintama olisi toimintakykyinen ja uskottava maailmanlaajuisesti. Terrorismin ytimessä olevan al-Qaidan johtajia on pystytty eliminoimaan ja järjestön rahakanavia tukkimaan. Tänä vuonna useissa eri maissa nähdyt terrori-iskut paljastavat kuitenkin, että terrorismin lonkeroita ei ole kyetty tuhoamaan.
Lontoon mielenosoitus kokosi valtavasti mielenosoittajia. Edes iskut brittikohteita vastaan Turkissa eivät pitäneet ihmisiä poissa. Protesti oli kuin märkä rätti kahden yksinäisen johtajan kasvoihin.