Suomessa on käynyt viikon sisällä kaksi vierasta, joiden maailmankuvat ovat lievästi sanottuna eri planeetoilta.
Ensimmäinen näistä herroista on Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, joka kävi Suomessa valtiovierailulla. Toinen on venäläinen professori Aleksandr Dugin, joka kävi Suomessa muuten vain.
Ilves on tutumpi. Kuulin hänen amerikanenglannin aksenttinsa ensi kerran 1990-luvun puolivälissä, kun hän toimi Viron Yhdysvaltain-suurlähettiläänä Washingtonissa.
Dugin on vieraampi. Hänen väitetään kuuluvan presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin.
En tiedä, pitääkö väite paikkansa vai ei. Piti tai ei, Putin on tehnyt viime aikoina paljon sellaista, mikä on kuin suoraan Duginin ajatuspajasta.
Ilves piti Suomessa turhan vähälle huomiolle jääneen esitelmän Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa. Se oli loistava esitys, jonka soisi leviävän laajempaan jakeluun.
Myös Duginin esityksestä olisi hyvä tietää mediapätkiä enemmän. Jotakin kertoo se, että tilaisuuden järjestäjä oli kukapas muu kuin Johan Bäckman. Tilaisuuden nimi oli – ei enempää eikä vähempää – Rakennamme Suur-Venäjää.
Vieraat olivat entisen Neuvostoliiton alueelta. Toinen edustaa entistä isäntää ja toinen entistä renkiä. Toinen haluaa palata isännäksi, toinen taas ei halua palata rengiksi. He puhuivat samasta asiasta, Venäjästä, tosin aivan eri tavalla.
Ilveksen pääargumentti oli, että Venäjän suora toiminta Ukrainassa lopetti kylmän sodan jälkeisen lämpimämmän kauden ja että nyky-Venäjä uskoo vain voimaa.
Duginin maailmantulkinta on yhtä dramaattinen, tosin aivan päinvastaisesta näkökulmasta. Hän sanoi Ylen haastattelussa, että Ukrainassa on kysymyksessä maailmanlaajuinen vastakkainasettelu.
Ilves luetteli kansainväliset sopimukset, joita vastaan Venäjä on rikkonut Ukrainassa. Lista ei ole aivan mitätön.
YK:n peruskirjan mukaan järjestön jäsenet pidättyvät voimankäytöstä tai sillä uhkaamisesta mitä tahansa valtiota vastaan. Neuvostoliitto oli YK:n perustajavaltioita.
Ety-sopimus vahvisti saman periaatteen. Sen mukaan kaikkien valtioiden rajat – myös Euroopassa, myös Ukrainassa – ovat loukkaamattomia ja allekirjoittajat pidättyvät toisten valtioiden alueiden valtauksesta.
Vuonna 1990 tehdyssä Etykin Pariisin peruskirjassa kaikki allekirjoittajamaat, myös Neuvostoliitto, tunnustivat valtioiden oikeuden päättää omasta turvallisuusjärjestelystään.
Mitäpä Dugin, KGB-upseerin poika, sitten sanoi? Hän sanoi Ylen mukaan, että ”Venäjä on jotain enemmän, se on sivilisaatio, se on toinen arvojärjestelmä, se on toinen intressijärjestelmä, se on toinen geopoliittinen malli”.
Niinpä.
Duginin ajattelu tiivistyy teokseen Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus. Kirjasta on lännessä käytetty esimerkiksi luonnehdintaa ”uusfasistinen”.
Duginin mukan Euraasia ja Venäjä ovat uuden porvarismin- ja amerikkalaisvastaisen vallankumouksen lähtöalusta. Hänen maailmassaan Venäjä ja Saksa jakavat Keski- ja Itä-Euroopan etupiireihin. Venäjän etupiiriin kuuluvat siinä Suomi, Baltian maat, Valko-Venäjä, Moldova ja pohjoinen Balkan Serbiasta Bulgariaan. Venäjän maksimitehtävä on Duginin mukaan ”koko Euroopan ’suomettuminen’”.
Helsingissä Dugin oli vieraskorea. Hän sanoi Ylelle, että ne jotka väittävät Venäjän uhkaavan Suomea valehtelevat. Natoon Suomi saa hänestä liittyä jos haluaa. Kirjassaan hän kyllä esittää Suomen liittämistä Karjalaan ja pohjoisen Suomen lahjoittamista Muurmanskille.
Mikä on Venäjän toiminnassa Ilveksestä tuomittavaa on Duginista luontevaa ja Venäjän erityisluonteesta johtuvaa. Sillä näköjään voi perustella mitä tahansa, mikä on muista laittomuutta.
Ei voi mitään: Ilveksen ja Duginin puheiden jälkeen suomalaiskeskustelu on pumpulissa pyörimistä ja pään panemista pensaaseen.
Kolumni