Amerikkalainen työnvälityssivusto listasi toimittajan ammatin yhdeksi huonomaineisimmista.
Toimittajat ilmestyivät ensimmäistä kertaa Career Cast -sivuston 200 surkeimman ammatin listalle.
Televisiotoimittaja jäi sijalle 191 ja sanomalehden toimittaja sijalle 196.
Vähiten USA:ssa ja Kanadassa ilmestyvällä sivustolla arvostetaan metsurin ammattia.
Sivustolle haastateltu sanomalehtireportteri rypee kyynisyydessään. Hänen mielestään nuoret eivät välitä uutisista mitään. Jos he seuraavat mediaa, kiinnostus suuntautuu julkkiksiin tai kaupallisen viihdeteollisuuden pyhättöön Hollywoodiin, ei edes ihmisten omaan perhearkeen, reportteri väittää.
Journalistien rapamainetta voi verrata poliitikkojen arvostukseen. Nyt kuntavaalien jälkeen mediassa vilisee otsikoita, joissa mitättömään äänestysprosenttiin nostetaan syyllisiksi milloin media, milloin puolueet.
Yhteistä kommentoinnille on, että median tai poliitikkojen ei katsottu osanneen herättää kiinnostusta tärkeisiin asioihin.
Miten ihmiset osaisivat valita ehdokkaansa tai ottaa kantaa, kun poliitikot ja media suoltavat käsittämätöntä informaatiomössöä, jälkipuheissa kysytään.
Poliitikot ja journalistit painivat saman, raskaaksi käyvän menneisyytensä kanssa. Suomessa nykyiset valtapuolueet ja valtalehdet syntyivät yhtä jalkaa noin 120 vuotta sitten.
Lehtiä ja puolueita oli synnyttämässä aatteista ja elämän olosuhteiden parantamisesta innostuneet ryhmät, jotka saivat pian laajojen joukkojen huomion ja tuen.
Viimeistään nyt molempia kannetaan hautausmaille. Itse kukin voi sytyttää kynttilän menneiden muistoille.
Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta mukaillen tekee mieli sanoa, että ei tässä syyllistä kaivata vaan konekivääriä ja Lahtista. Sanat tulivat Hietasen suusta, kun rintaman kaaos oli pahimmillaan ja Lahtinen konekivääreineen kadoksissa. Hietanen kiteytti Turun seudun murteellaan, miten kriisitilanteessa mennään eteenpäin eikä jäädä paikoilleen ähkimään.
Historiassa ei ole ennenkuulumatonta, että vanhat instituutiot, kivipatsaat ja pysyviksi rakennetut muurit murtuvat.
Oluttuopin ääressä viihtyvät toimittajat ja poliitikot elivät ehkä yhtä vilkkainta vaihettaan 1700-luvun valistusajan Englannissa. Pubeissa oli aikaa keskustella ja hälinässä saattoi päästä väittelyyn myös sinne osuneiden kansalaisten kanssa.
Journalistien ja poliitikkojen toimenkuvaa yhdistää juuri tämä sananvapauden idea. Samoin demokratia, julkisuus ja yhteisöllisyys. Julkista ammattia ei voi harjoittaa nyhjöttämällä toimistoissa.
Molemmissa ammateissa pitää rohkeasti altistua julkisen arvioinnin kohteeksi.
Iso suomalainen, kolmen yliopiston Kohti kiinnostavaa journalismia -tutkimus osoittaa, että sanomalehtien lukijat odottavat toimittajilta analyyttista, olennaisuuksien uutisointia uusista näkökulmista. Itsestäänselvyydet kyllästyttävät. Samoin sipisevä salailu. Kiinnostava journalismi mielletään avoimeksi, rohkeaksi ja yhteiskunnallisesti uskottavaksi puheeksi, joka tuo ahaa-elämyksiä ja johtaa rakentaviin tekoihin.
Oli hienoa esimerkiksi, että Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen pyysi anteeksi, kun työelämän ongelmia käsitellyssä jutussa oli vääristelty ulkomaalaisten puheita suomalaisiksi.
Toimittajien työn uskottavuus perustuu rehellisyyteen. Vain yhteiskunnallisesti tärkeän tiedon paljastamiseen journalisti saa käyttää poikkeuksellisia tiedonhankinnan keinoja.
Vastuuntuntoinen journalismi ei perustu kaunaan, puhumattakaan traumasta. Joten voisiko joku toimittaja vaikka lopputyökseen onkia pitkän uran poliitikkona tehneen Paavo Lipposen ulos ja muotoilla hänen kanssaan syväanalyysin, mikä kaikki nyt menee pieleen?