Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen asteli torstaina myhäillen pitämään tiedotustilaisuutta. Hänellä oli hyväntuulisuuteen kaksi hyvää syytä.
Viikonvaihteen sydänvaivat johtivat säikähdykseen ja leikkaukseen, eivät sen pahempaan, vaikka riski oli ilmeinen. Pitäminen sitkeästi kiinni Brysselin ministerikokouksesta olisi hyvinkin voinut viedä vakavaan sairauskohtaukseen.
Siinä Väyrynen itse asiassa näytti esimerkkiä muillekin. Jos terveys oirehtii, on parempi unohtaa työn velvoitteet ja hakeutua ajoissa hoitoon kuin tarrautua aikatauluihin.
Mutta Väyrysen kohdalla on kysymys myös toisenlaisesta toipumisesta. Yhdessä ulkoministeri Ilkka Kanervan kanssa Väyrynen on tekemässä mahdottomasta mahdollista. Suomesta ei hevin löydy aktiivipoliitikkoa, joka olisi herättänyt Väyrysen tapaan tunteita puolesta ja vastaan. Hänellä on uskollisia kannattajia, mutta valtakunnallinen uskottavuus ehti käydä jo melkoisen pohjalukemissa. "Venkoilu" europarlamentin paikan pitämisessä eduskuntavaalien jälkeen vaikutti merkittävän poliittisen uran viimeiseltä niitiltä.
Nyt Väyrynen esiintyy rentoutuneen oloisena ministerikonkarina, jonka aktiivinen ja asiallinen ote on lyönyt monet nimityksen arvostelijat ällikällä. Sairastumisestakin näytti muodostuneen Väyryselle julkisuusvoitto. Tapa tulla kertomaan avoimesti asiasta terveyden niin salliessa oli poliitikolle esimerkillinen.
Ulkoministeriön uudet isännät Kanerva ja Väyrynen ovat hyvää vauhtia osoittamassa, että politiikassa kokemuksellakin on väliä.