Kaksi nuorta tyttöä työl­lis­ti po­lii­sia kek­si­tyl­lä ylia­joy­ri­tyk­sel­lä

Poliisista korostetaan, että väärien tietojen antaminen viranomaisille täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön.

Kaksi alle 15-vuotiasta tyttöä väitti poliisille, että he olivat joutuneet yliajoyrityksen uhreiksi Kemissä tiistai-iltana.

Poliisi sai hieman ennen kello 20 ilmoituksen, että Eteläntiellä oli harmaa henkilöauto yrittänyt ajaa kahden polkupyörillä liikkeellä olleen tytön ylitse ja sen jälkeen paennut paikalta.

Ilmoituksen mukaan auto oli osunut molempiin tyttöihin ja he olivat saaneet lieviä vammoja. Tytöt kävivät lääkärissä tarkistuttamassa vammansa.

Poliisin mukaan paikkakuntalaiset tytöt olivat antaneet autosta tuntomerkkejä, joiden perusteella sitä etsittiin Kemin alueelta usean poliisipartion voimin.

Tapauksesta käynnistettiin rikostutkinta, jonka edetessä tyttöjä kuulusteltiin asianomistajina.

Poliisin mukaan tytöt antoivat kuulusteluissa ristiriitaisia tietoja tapahtumien kulusta. Myöhemmin poliisille tuli ilmi seikkoja, joiden perusteella tyttöjen kertomuksia ei voinut pitää uskottavina.

Poliisista kerrotaan, että kun kyseisiin seikkoihin kiinnitettiin huomiota, kertoivat tytöt lopulta keksineensä koko yliajoyrityksen.

"Mitään järkevää syytä he eivät antaneet teolleen enkä lähde arvailemaan, että oliko kyseessä hetkellinen päähänpisto", kertoo rikosylikonstaapeli Esa Mikkonen Peräpohjolan poliisista.

Poliisin mukaan tyttöjen ajattelemattoman toiminnan seurauksena viranomaisten työaikaa kului hukkaan kymmeniä tunteja.

Poliisista korostetaan, että väärien tietojen antaminen viranomaisille täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön.

Tyttöjen ollessa alle 15-vuotiaita, poliisi päätti asian tutkinnan ja antoi tapauksen tiedot sosiaaliviranomaisille mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä