Yliopistojen lukuvuoden avajaiset ovat perinteisesti tapahtumia, joissa näiden laitosten rehtorit nostavat esiin korkeakoulu- ja tiedemaailman suuria kysymyksiä, mutta myös omaa opinahjoaan koskevia haasteita ja huolia.
Pohjoissuomalaisittain erityistä mielenkiintoa avajaisiin toi tänä vuonna se, että Lapin yliopistossa alkavan lukuvuoden linjapuheen piti uusi rehtori Mauri Ylä-Kotola. Hän on tosin jo ennen lukukauden alkua saanut ajatuksilleen viestimissä melkoisesti näkyvyyttä.
Vaikka kyseessä ovat vain yhden päivän puheet, Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen ja Lapin yliopiston Ylä-Kotola tuntuvat näkevän korkeimpien opinahjojen tehtävät toisistaan poikkeavasti. Lajunen näkee yliopistolla varsin käytännöllisen roolin: yliopistot toimivat osana ympäröivää yhteiskuntaa ja niiden pitää myös muuttaa toimintaansa kuten koulutustarjontaansa ja -rakenteitaan yhteiskunnan tarpeiden mukaan. Ylä-Kotola sen sijaan pitää yliopistoja jopa jonkinlaisina yhteiskunnallisina vastavoimina ja varoittaa niitä menemästä "hetkellisten poliittisten virtausten" mukaan.
Lajunen esimerkiksi muistutti globalisaatiokehityksestä, jonka seurauksena yritykset tarvitsevat akateemisen koulutuksen saaneita, vieraita kulttuureja tuntevia työntekijöitä. Tämä tarve pitää Lajusen mukaan ottaa huomioon myös yliopistojen toiminnassa.
Oulun rehtorin erityinen huoli liittyi nuorison hiipuneeseen intoon opiskella luonnontieteitä ja osallistua näiden aineiden ylioppilaskirjoituksiin. Luonnontieteiden suosion lasku uhkaa hänestä jopa Oulun seudun asemaa merkittävänä teknologiakeskittymänä. Erityisesti hän patisteli tyttöjä luonnontieteen ja tekniikan alan opintoihin. Suomi onkin tässä selvästi jäljessä Ruotsia, jossa insinööriopiskelijoista kolmasosa on naisia; meillä vain joka neljäs. Tämä on suurempi ongelma kuin se, että humanistiset aineet eivät meillä kiinnosta poikia.
Ylä-Kotolan näkemystä yliopistoista yhteiskunnan kriittisinä ääninä voi myös puolustaa. Se voi kuitenkin olla vain osa niiden roolia. Ei yhteiskunnan tarpeiden huomioonotto tarkoita periksiantoa kriittisestä tieteenteosta. Niin karulta kuin se voi kuulostaakin, yliopistojen pitää myös hoitaa tehtäväänsä ihmisten aineellisen hyvinvoinnin turvaajana. Kriitikon ja rakentajan roolit pitää vain osata sujuvasti yhdistää ja eriyttää tilanteen mukaan.