Reijo Frank on juuri sellainen, millaisena hänet on vuosikymmenet opittu tuntemaan: hymyilevä, huumoria viljelevä, leppeäkasvoinen, kohtelias ja upeaääninen. Iso mies.
Kaikki, jotka ovat kuulleet hänen laulavan joskus, muistavat hänen baritoninsa soinnin kaikkine väristyksineen. Frank on taidolla ja sydämen palolla laulanut työväen aatetta tuhansiin sydämiin.
Rotevaan mieheen on aina mahtunut kaksi miestä: toinen on työmies Reijo Frank ja toinen työväen laulaja Reijo Frank.
"Konepaja on tämän kadun tuolla reunalla, nykyinen osoite Hämeentie 115, Toukolan rantakortteli 5-6 aikoinaan - silloin kun menin töihin sinne", Reijo Frank kertoo Kinaporin palvelukeskuksessa Helsingin Sörnäisissä, minne hän on tullut esittelemään hiljattain painosta tullutta Pentti Peltoniemen toimittamaa elämäntarinakirjaa "Reijo Frank, Työväen laulaja".
Konepajalla, Pleunalla, Frank työskenteli asentajana 40 vuotta, kahdeksan kuukautta ja kuusi päivää. Mielenkiintoinen tuo helsinkiläisten antama nimi Pleuna. Tarinan mukaan se juontaa vuosiin 1877-1878, jolloin suomalaiset taistelivat Venäjän armeijassa turkkilaisia vastaan Bulgarian maaperällä. Pleuna on väännös bulgarialaisesta Plevenin kaupungista. Konepajan monttu muistutti sikäläistä taistelutannerta.
Kaikki Pleunalla vietetyt vuodet Frank esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa. Työväenlaulujen kulta-aikana, vasemmistolaisuuden nousun vuosina, 1960- ja 1970-lukujen taitteessa kalenteriin pukkasi toistasataa keikkaa vuodessa yksin Helsingin ulkopuolelle. "Aamulla saatoin laulaa Malmin kappelissa, päivällä työväenlaulutilaisuudessa jossain ja illalla toimia solistina vanhojen tansseissa."
Eläkeläisenä tahti on hidastunut. Tai, miten sen nyt ottaa, riittäähän noita esiintymisiä yhä: 21.4. Turku, 25.4. Joensuu, 26.4. Hämeenlinna, 29.4. Myllypuron sairaala...
Ja ainakin joka torstai hän saapuu tänne vanhusten palvelukeskukseen laulamaan ja laulattamaan ikäihmisiä. Vapaaehtoisesti. Useimmiten laulut ovat mitä tahansa yhteislauluja. Jos joku haluaa kuulla työväenlaulun, toki Frank senkin laulaa, ellei kukaan pane pahakseen.
Kansalaissodan
varjossa
Kovin kauaksi kotoaan Reijo Frank ei ole lähtenyt; hän syntyi Helsingin Kallion työläiskaupunginosassa ja viettää ikäpäiviään Itä-Pasilassa. Kolmannen polven helsinkiläinen, hänen kohdallaan voi jo puhua stadilaisesta, on imenyt työväenaatteen kaikkineen - muistoineen, ihanteineen ja lauluineen sekä iloineen että pettymyksineen - jo äidinmaidossa.
Isänisän elämä päättyi Tammisaaren vankileirillä 14.8.1918. Viime kesänä Reijo Frank osallistui Tammisaaren tapahtumien 90-vuotisjuhlaan. Siihen mäkeen, missä on muistomerkki, on haudattu yli 3 500 ihmistä. Hänestä tuntui oudolta, kun ei ollut varma, seisooko vaikkapa isoisän pään päällä.
Kansalaissota vaikutti merkittävästi lapsuudenkodin ja myöhemmin myös omaan elämään. Isän oli vaikea saada töitä, koska hänen isänsä toimi punakaartissa. Kun Reijo Frank alkoi laulaa työväenlauluja, on niitä piikkejä sadellut hänellekin.
Helmikuussa 1940 elämä kotona pysähtyi. Rintamalta tuli viesti, että isä olisi kaatunut etulinjassa. Myöhemmin keväällä radiossa luettiin haavoittuneina palautettujen vankien nimiä ja yhtenä mainittiin isän nimi. Kohta tieto vahvistettiin virallisesti, ja langanlaihaksi laihtunut isä palasi kotiin.
Lapsuutta varjosti köyhyys. Jo kahdeksan vanhana Reijo kiikutti kukkapuskia herrasväelle, ja siitä saadulla riksalla oli käyttöä perheessä. Rottien metsästyskin muodostui osaksi toimeentuloa, kun isännöitsijä maksoi 50 penniä hännältä.
Syksyllä 1942 Reijo pääsi koulun poikakuoroon ja sitä kautta esiintymään aseveli-iltoihin ja toivekonsertteihin. Työläisperheen pojan tie vei työväen nuoriso- ja urheilujärjestöihin.
"Ensimmäinen varsinainen esiintymiseni tapahtui sosialististen naisten kansainvälisenä juhlapäivänä Helsingin työväentalon A-salissa 1.4. 1946. Siellä salin täyden yleisön joukossa istuivat Miina Sillanpää, Ida Aalle-Teljo ja muita ensimmäisen eduskunnan naisia. Lauloin Oskar Merikannon säveltämän ja Hilja Haahdin sanoittaman Kun päivä paistaa."
Rauhan aatetta
taiston tiellä
Työväenlauluja tavataan laulaa ainakin kerran vuodessa - vappuna, työväen juhlapäivänä. Mutta mitä ne työväenlaulut oikein ovat? Eivätkö kaikki laulut, joita työläiset laulavat tai kuuntelevat ole työväenlauluja?
"Eivät toki", Reijo Frank vastaa. Työväenlaulut hän määrittelee lauluiksi, joissa tuodaan esille työväen aatemaailmaa. Lauluissa ruoditaan vallitsevia olosuhteita ja nostetaan esille ajatus toisenlaisesta, paremmasta yhteiskunnasta.
"Niin kuin Matti Saarisen Vapaus-laulussa vuonna 1900 todetaan: ´vaikka valmiina työmme ehkä ei meille näy, jää kuitenkin työ tehty lapsillemme`. Tulevaisuuden usko on tärkeimpiä asioita näissä lauluissa. Toiseksi työväenlauluihin sisältyy melkein poikkeuksetta rauhan aate."
Rauha tosin on joskus saavutettavissa vain taistojen tietä; kun tyrannit on lyöty ja riistäjät saaneet selkäänsä. Frank kuittaa ristiriidan toteamalla: "Kun koko elämä on."
Työväenlaulut ovat syntyneet niistä olosuhteista, missä työväestö on elänyt. Osa lauluista on muuttunut ajan saatossa. Jotkut siksi, että ne ovat alunperin olleet aivan muita lauluja. Yksi tunnetuimmista tällaisista on Vapaa Venäjä -laulu: Maailman raatajat, sorron kahleet pois! Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan. Tovereissamme meillä on voimaa vapauttamme puolustamaan.
Alunperin tämä venäläisen Vasili Apagkinin kappale kulki nimellä Slaavittaren jäähyväiset, ja sitä soitettiin tsaarin ajan Venäjän sotalaitoksessa. Tähän liittyy kaupunkilaistarina, jonka Frank kertoo: "Espan puistossa partioparaati marssi soittokunnan kanssa. Vanha eversti torkkui, mutta havahtui yht´äkkiä: `mikä perkele ryssän laulu?` Musiikkiluutnantti kutsuttiin paikalle ja häneltä kysyttiin, mitä tämä tarkoitti. Luutnantti vastasi, että kappale on Slaavittaren jäähyväiset."
Ei ihme, että eversti pillastui, sillä tämä kappale oli itsenäisessä Suomessa tullut tutuksi nimenomaan työväenlauluna.
Jääkärilaulusta työväenlaulu
Myös kotikutoisille lauluille on tehty uusia sisältöjä. Yksi tunnetummista on jääkärikapellimestari Hannes Konnon sävellys Saksaan lähteville jääkäreille, Jää hyvästi isänmaa. 1920-luvun puolivälissä Ludvig Kosonen kirjoitti sen Nuorten työläisten lippulauluksi. Sama sävellys koki uuden tulemisen Knut Kankaan tehtyä siitä Taistojen tiellä -laulun.
Frankin mukaan työväenlaulujen tehtävänä on innostaa työläisiä toimintaan. Niiden avulla kerrotaan, mistä on kysymys ja mitä tavoitellaan. Laulut ovat yksi tapa levittää aatetta.
Vanhan työväenliikkeen puhujat olivat myös laulajia. He opettivat marssilaulajia ja olivat taitavia kupletöörejä. Kuplettien, pilkkalaulujen, avulla saatiin ihmiset herätettyä ja oivaltamaan, että niinhän se asia on.
Reijo Frankin kuuluisin levytys on Veli sisko. Edelleen tämä sykähdyttää häntä eniten. "Siinä on selvä kuva 1930-luvun maailman tapahtumista. Että yksi ravintolatyöntekijä (Elsa Rautee) Nokialta osasi vetää kaikki tuohon suppuun ja sanoa: ei näin."
Näkymä
tulevaisuuteen
Vaikka työväenliike on melkoisessa alennustilassa sitten työväenlaulujen kulta-aikojan, taistelulauluja lauletaan yhä ja uusia syntyy.
"Jatkuvasti rokkarit tekevät niitä. Mutta niissä tahtoo olla se huono puoli, ettei sieltä rummun pärinän keskeltä erota mitä halutaan sanoa", Frank sanoo.
Hän ei usko, että vanhat työväenlaulut häipyvät unholaan. Laulut toimivat paitsi ihmisten herättäjinä myös muistutuksena, että eletystä elämästä voi oppia.
Työväenliikkeen poliittisella kartalla Reijo Frank on sijoitettu sosiaalidemokraattien rintamaan, vaikka hän itse karttaa karsinointia. Hänen on ollut helppoa esiintyä yhtä lailla eriväristen demareiden kuin kaikenkirjavien kommunistienkin tilaisuuksissa.
Työväenliikkeen jakoa sosiaalidemokraatteihin ja kommunistien perillisiin Frankin mukaan pitävät yllä enää "vanhat änkyrät". Aatteellisesti koko työväenliike kun perustuu vanhaan sosiaalidemokratiaan. "Työväenliikkeen pitäisi yhdistyä. Se on pakko, jos kapitalismi jatkaa rokottamistaan", hän sanoo.
Viime vuodet on ollut muotia kieltää vasemmistolainen menneisyys. 1970-luvun radikaaliaikaan pesäeroa tekevistä Frank sanoo: "Tuntuu vähän hölmöltä, jos ihminen ei nuorena saa tehdä mitä tykkää; mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Kyllä ihmisen kasvuun kuuluu, että saa joskus kokeilla rajojaan."
Enemmän kuin yhden kerran Reijo Frank vahvistaa sanomaansa kajauttamalla katkelman jostakin kappaleesta. Hän ristii kätensä rinnan päälle ja päättää haastattelun toisenlaisen taistelulaulun, sota-ajan laulun sanoin: "...niin tumman kaihoisasti ääni haitarin taas soi, sen veljet taistokumppanitkin taasen kuulla voi..."