Joulukuussa 2011 kuoli kahden päivän aikana kaksi eri tavalla kiinnostavaa valtionpäämiestä, Tšekin presidentti Vaclav Havel ja Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-Il. Kirjoitin heistä kolumnin otsikolla Kaksi kuolinuutista.
Hiljakkoin, lyhyen ajan sisällä, kuoli kaksi merkittävää journalistia, Helsingin Sanomien pitkäaikainen ulkomaantoimituksen esimies ja kolumnisti Olli Kivinen sekä Satakunnan Kansan vastaava päätoimittaja Olli-Pekka Behm.
En tiedä, tunsivatko he toisiaan sen kummemmin. Itse tunsin molemmat pitkältä ajalta ja kohtalaisen hyvin. Ensimmäinen oli vuosikausia esimieheni ja jälkimmäinen pitkään yhteistyökumppani.
Kun tuttu kollega kuolee, työelämän kiireinen, kaikenlaisten pulmien täyttämä oravanpyörä pysähtyy. Työhuolet muuttuvat pysäyttävien kuolinuutisten rinnalla mitättömiksi pikkujutuiksi. Uutisen sokkivaikutus kasvaa, kun lähtö tulee vielä täytenä yllätyksenä.
Vastaavanlaisia kokemuksia on varmasti meillä kaikilla. Omaisen, työkaverin, koulukaverin tai hyvän naapurin poismeno panee omat arkiset murheemme oikeaan mittasuhteeseensa.
Olli Kivinen antoi minulle aikoinaan kaksi työelämän neuvoa, niitä kysyessäni.
Neuvo nro 1: Tee juttuja (töitä). Neuvo nro 2: Järjen käyttö ei ole kielletty. Niihin sisältyy tarkemmin ajateltuna suuri viisaus. Töitä pitää tehdä, järjen kanssa.
Olli Kiviseltä tuli sähköposti viime toukokuussa. Se kertoi, että syksyllä tulee julki hänen kirjoittamansa kirja isästään Lauri Kivisestä, pohjoisen Suomen kohtaloihin paljon vaikuttaneesta miehestä.
Kirja julkaistaan postuumisti.
Lauri Kivinen perusti 1930-luvulla Veitsiluoto Osakeyhtiön ja Oulu Osakeyhtiön. Syksyllä 1944, 70 vuotta sitten, hän johti Lapin evakuointia. Sen yksi sivupolku johti kotikylääni, josta asukkaita evakuoitiin ainakin Sieviin. Sodan jälkeen Lauri Kivinen johti Sotakorvausteollisuuden valtuuskuntaa.
Olli Kivisestä pohjoista ulottuvuutta ei juuri näkynyt. Hän oli kansainvälisesti suuntautunut lehtimies. Vanhan ajan puhelinluettelossa luki Olli Kivinen, sanomalehtimies.
Kivinen tuli laajimmin tunnetuksi siitä, että hän kirjoitti Suomen EU-jäsenyyden puolesta jo vuosia ennen kuin se oli poliittisesti korrektia. Sen jälkeen hän kirjoitti vuosia Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Se ei ehtinyt toteutua hänen elinaikanaan.
Sitkeästi elävä tarina kertoo Kivisen tokaisseen joskus takavuosina HS:n suuromistajalle, edesmenneelle Aatos Erkolle, että hänellä ”on fyrkat, meillä (toimituksella) on henkinen kapasiteetti”.
Kivisestä ei koskaan tullut HS:n päätoimittajaa.
Kun Olli-Pekka Behm, takavuosien STT:n uutisääni, istui reilut kaksi viikkoa sitten yhteistyökokouksessa, hän oli oma rauhallinen, rakentava ja jykevä-ääninen itsensä.
Muutama päivä sitä ennen Behm oli samalla matkalla Tukholmassa. Ei pienintäkään merkkiä terveysongelmista.
Otimme kännykkäkameroilla valokuvia Ruotsin vaalimainoksista iltapäivälehti Expressenin toimitalon edessä. Jos niitä sattuisi tarvitsemaan, vaikka jutun kuvitukseksi.
Viime viikon keskiviikkona Behmiltä tuli yhteistyökumppaneille sähköposti, jossa hän kertoi jäävänsä ainakin puolen vuoden sairauslomalle.
”Vankkana tavoitteenani on tervehtyä ja palata takaisin työrintamalle ensi keväänä”, Behm kirjoitti.
Kun Behm oli kuullut ensi kerran sairausepäilyistään, hän kertoi käsitelleensä asian mielessään viidessä minuutissa. ”Ajattelin, että elämässä nyt vain joskus käy näin. Ei se siitä murehtimalla parane. Katson eteenpäin positiivisen kautta.”
Lähetin vastaukseksi kannustusviestin: ”Tuntemattoman sotilaan yhtä sanontaa vähän muunnellen: mennäänpä tuon sairauden yli niin että heilahtaa.”
Viime tiistaina tuli tieto Behmin menehtymisestä leukemiaan.
Kolumni