Juhani Kaskealan Venäjää koskevasta lausunnosta syntyneessä vilkkaassa keskustelussa on korostettu Kaskealan puheoikeutta. Suomi ei ole henkisesti tasapainossa vieläkään, kun itsestäänselvyyttä pitää hokea.
Yhdysvalloissa vieraillut puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala on päässyt otsikoihin ja kommentteihin Venäjää koskevilla lausunnoillaan vähän niin kuin Suomessa elettäisiin yhä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen ja Neuvostoliiton aikaa. Komentajilta oli tuolloin viety asiallisesti oikeus esittää julkisesti poliittisia tai poliittissävyisiä kommentteja itänaapurin asioista. Jos joku onneton erehtyi valitsemaan sanansa edes puoliksi väärin, perästä kuului -- presidentinlinnaa myöten.
Viime päivinä maan yli on pyyhkäissyt menneestä muistuttava tunkkainen tuulahdus, kun poliitikot ovat kiirehtineet kommentoimaan paheksuvaan sävyyn puolustusvoimain nykyisen komentajan lausuntoja. Kaskeala esitti tiistaina kysyttäessä lehdistötilaisuutensa lopulla Washingtonissa käsityksensä Venäjän sotilaallisesta kehityksestä, muun muassa uusista asevoimien keskityksistä lähelle Suomen rajaa. Hän sanoi, ettei ole huolestunut Venäjän sotilaallisesta, vaan poliittisesta kehityksestä. Valta Venäjällä on keskitetty presidentti Vladimir Putinille, eikä maan sisällä ole kyseenalaistavaa vastavoimaa. Venäjän demokratia ei ole kehittynyt tämän takia Kaskealasta toivotulla tavalla.
Suomalaisten sotilaiden suusta ei ole totuttu kuulemaan näin suorasukaisia poliittisia arvioita, ja se pani monet haukkomaan henkeään. Muutama kulmakarva nousi merkitsevästi myös siksi, kun Kaskeala esitti kommenttinsa Yhdysvaltain maaperällä.
Ikävimmissä kommenteissa kyseenalaistettiin, kuten ennen vanhaan, komentajan oikeus esittää arvioita Venäjästä. Maltillisissa poliitikkokommenteissa ei kiistetty Kaskealan puheoikeutta, mutta kiirehdittiin kumoamaan hänen huolensa. Esimerkiksi puolustusministeri Seppo Kääriäinen totesi, ettei Venäjällä ole tapahtunut mitään sellaista, mikä herättäisi Suomessa huolta naapurimaan poliittisesta kehityksestä.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneiden poliitikkojen lausunnoista on vaikea vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että he ja Kaskeala näkevät Venäjän kehityksen eri tavoin ainakin julkisuudessa. Poliitikkojen mielestä syytä huoleen ei ole sen paremmin Venäjän sotilaallisen kuin poliittisen kehityksenkään perusteella. Kaskeala sen sijaan seuraa Venäjän demokratian suuntaa kriittisesti.
Journalistien on sananvapauden esitaistelijoina vaikea kieltää puheoikeutta keneltäkään, mutta myös joidenkin lehtien kommenteissa on heijastunut mennyt maailma. Niissä kun on arvuuteltu, menikö Kaskeala liian pitkälle, saako komentaja puhua niin kuin hän puhui ja seuraako siitä jotain.
Onneksi sentään poliittista johtoa ei ole vaadittu panemaan kapulaa Kaskealan suuhun. Hän ei nimittäin ole sanonut mitään muuta kuin sen, minkä asioita seuraavat tietävät ja näkevät omin silmin. Venäjän demokratiasta on syytä kantaa huolta myös Suomessa.
Pulma ei siis ole niinkään Kaskealan rehellisessä arviossa kuin siinä, mitä linjaa Suomen poliittinen johto vetää. Niin kauan kuin se kaunistelee tosiasioita tai esittää liturgisia tai poliittisesti kohteliaita arvioita Venäjän kehityksestä, voi syntyä tällaisia hämmentäviä tilanteita, jossa poliittisen ja sotilaallisen johdon välille avautuu kuilu puheissa. Kulissien takana kehitys nähdään silti kutakuinkin yhtä realistisesti.