Kangasalla lauantain vastaisena yönä tapahtuneen ulosajon uhreista kaksi oli edelleen maanantaina kriittisessä tilassa.
Onnettomuudessa kuoli vuonna 1989 syntynyt nuorukainen. Mukana olleesta viidestä pojasta kaksi loukkaantui lievemmin.
Kangasalan poliisin mukaan kahden vakavasti loukkaantuneen tilassa ei ole tapahtunut muutosta. He saivat pahoja vammoja.
Onnettomuusautossa oli viisi 15-16-vuotiasta nuorukaista Kangasalta. He ottivat auton luvatta käyttöönsä yhden pojan vanhemmilta.
Onnettomuus sattui Kruununvoudintiellä noin kello 2.30, kun auto ajautui tien vasemmalle puolelle ja törmäsi suureen kuuseen.
Poliisi arvioi soratielle jääneiden jälkien perusteella, että auto ajoi kovaa. Luistojälkiä oli pitkältä matkalta ja auto oli melko pahasti romuttunut. Auto törmäsi puuhun oikea kylki edellä.
Kuolonuhri istui auton oikealla puolella kuljettajan vieressä, ja myös takapenkillä oikealla puolella istunut loukkaantui vakavasti.
Poliisi selvittää edelleen tapausten kulkua ja kuulee mukana olleita.