Kaksi ihmistä kuoli jäätyään tavarajunan alle Ylöjärvellä tiistai-iltana. Tampereen suunnasta tulleen junan kuljettaja yritti varottaa pillillä raiteilla ollutta kaksikkoa, mutta he eivät väistyneet.
Pelastuslaitoksen mukaan ei ole tietoa, miksi ihmiset olivat raiteilla. Uhreja ei ole voitu tunnistaa, koska heillä ei ollut mukanaan esimerkiksi henkilöllisyystodistuksia.
Onnettomuus tapahtui kello kymmenen aikaan kohdassa, jossa Kurun tie ylittää rautatien.