Kaksi epäil­tyä il­ma­ti­la­louk­kaus­ta eilen - Ve­nä­läis­me­diat: Venäjä kiistää

Rajavartiolaitos on aloittanut kahden eilen tapahtuneen ilmatilaloukkausepäilyn tutkinnan. Venäjä kiistää ilmatilaloukkaukset.

Ilmavoimat tunnisti ja kuvasi toisen ilmatilaloukkauksesta epäillyn SU-27 hävittäjän illalla.
Ilmavoimat tunnisti ja kuvasi toisen ilmatilaloukkauksesta epäillyn SU-27 hävittäjän illalla.
Kuva: Puolustusvoimat

Venäläisen SU-27 hävittäjän epäillään taas loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Porvoon eteläpuolella, tiedottaa puolustusministeriö. Epäilty ilmatilaloukkaus tapahtui noin klo 21.33 eilisiltana.

Puolustusministeriön mukaan epäilty alueloukkaus oli samankaltainen kuin aiemmin eilen iltapäivällä tapahtunut. Kyseessä on sama konetyyppi, mutta eri yksittäinen kone.

Aiemmin eilen päivällä samalla alueella venäläisen Suhoi Su-27 hävittäjän epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa noin kello 16.43. Tämä epäilty ilmatilaloukkaus kesti noin minuutin. Ilma-alus sivusi Suomen ilmatilaa noin 13 kilometrin matkan ja kävi enimmillään noin yhden kilometrin syvyydessä.

Suomi suhtautuu aina vakavasti alueellisen koskemattomuuden loukkaamiseen, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) sanoo STT:lle kahdesta epäillystä ilmatilaloukkauksesta. 

– Tässä on poikkeuksellista se, että kyseessä oli kaksi hävittäjää saman päivän aikana. 
Niinistö kertoo, että epäilyt tutkitaan ja niihin puututaan.

– Ulkoministeriö on yhteydessä Venäjän suurlähetystöön, Niinistö sanoo.

Ministeri Niinistö ei kommentoinut suoraan, voisivatko epäillyt ilmatilaloukkaukset liittyä joko Suomen ja Yhdysvaltain tänään solmimaan aiesopimukseen tai Ilmavoimien ensi viikolla pidettäviin harjoituksiin.

– On mahdotonta varmasti sanoa mikä näiden mahdollisten ilmatilaloukkausten syy on, tai ovatko ne edes tahallisia. Ainoa mitä tiedämme on se, että nämä loukkaukset sattuivat Yhdysvaltojen varapuolustusministeri Workin vierailun aikana.

Yhdysvaltojen varapuolustusministeri Robert Work on vierailulla Suomessa.

Rajavartiolaitos on aloittanut kahden eilen tapahtuneen ilmatilaloukkausepäilyn tutkinnan. Tutkinta valmistuu seuraavan kahden viikon aikana, Suomenlahden merivartioston tiedottamisesta vastaava apulaiskomentaja Jani Järäinen kertoo.

Ilmavoimat teki tilanteessa tunnistuslennon. Itämerellä on puolustusvoimien mukaan ollut eilisen aikana vilkasta Venäjän sotilaslentotoimintaa.

Venäläismedian mukaan Venäjä kiistää loukanneensa Suomen ilmatilaa. Venäjä ilmoitti ensimmäisen epäillyn ilmatilaloukkauksen jälkeen, että kaikki sen ilmavoimien koneet lentävät kansainvälisten säännösten mukaan aluevesirajojen ulkopuolella.

Molemmat koneet kuvattiin

Puolustusvoimat julkisti perjantaiyön aikana Twitterissä kuvat molemmista hävittäjistä, joiden epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa.

Puolen yön paikkeilla julkaistiin kuva hävittäjästä, joka kuvattiin kello 16.43 eilen Suomenlahden yllä.


Hieman kello yhden jälkeen yöllä puolestaan julkaistiin kuva toisesta, pimeällä kuvatusta hävittäjästä.

Kyseisellä alueella Porvoon eteläpuolella on aluerajan mutka, ja siellä on tapahtunut aikaisemmin useita ilmatilanloukkauksia.

Puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen kertoo, että kaikki tapahtuneen yksityiskohdat eivät ole vielä hänen tiedossaan.

– Iltapäivällä oli ensimmäinen loukkaus ja samantyyppinen kone loukkasi ilmatilaa illalla puoli kymmenen paikkeilla, Arhippainen sanoo.

– Minulle ei ole vielä ehtinyt tulla tietoa siitä, kuinka kauan ilmatilaloukkaus kesti. Kyseessä on samankaltainen ilmatilaloukkaus kuin aiemmin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä