Suomi on vapaa-ajan asumisen mallimaa ainakin kakkosasuntojen määrässä. Puoli miljoonaa kesämökkiä - tai nykyään yhä yleisemmin täysin varusteltua toista kotia - nostavat Suomen väkilukuun suhteutettuna kakkosasumisen ykköseksi koko maailmassa.
Vilkkaissa mökkipitäjissä kakkosasukkaat jopa moninkertaistavat kunnan väkiluvun kesäloman huippusesonkina. Moni yrittäjä tekee silloin vuoden parasta tiliä. Kauppa käy ja raitilla on elämää.
Pelkkää rahantuloa mökkiläisten invaasio ei kuitenkaan kuntien lausunnoista päätellen aiheuta. Usein laskeskellaan, mitä kuntapalvelujen mitoittamien kesäasukkaiden tarpeiden mukaan oikein maksaa.
Moni mökkiläinen taas kokee, että kunta muistaa kesäasukasta vain kiinteistöverolla ja jätehuoltomaksulla. Esimerkiksi terveyspalveluihin kaivataan parannusta. Toive vain on kovin vaikea toteuttaa, kun palveluja leikataan vakituisiltakin asukkailta.
Muutama vuosi sitten käytiin vilkasta keskustelua kaksoiskuntalaisuudesta. Mökkiläiset maksaisivat osan veroistaan kakkosasuntokuntaansa ja saisivat vastineeksi enemmän palveluja ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Mökkiläisten äänioikeudestakin on puhuttu. Kukaan ei kuitenkaan ole osannut esittää tyydyttävää mallia siitä, millaisella kakkosasumisella äänioikeus mökkikunnassa myönnettäisiin, saisiko äänestäjä itse päättää kummassa kunnassa hän äänestäisi ja millä perusteella verotus jaettaisiin ykkös- ja kakkosasunnon sijaintikuntien kesken.
Asiaa on siis pohdittava edelleen. Mökkiläiset ovat parhaimmillaan maaseudulle paljon muutakin kuin vain kiinteistöveron maksajia ja lähikaupan kesäasiakkaita. Jo perustetut puolensataa mökkiläistoimikuntaa ovat oikeansuuntainen keino antaa kesäasukkaiden äänelle kuuluvuutta.
Kakkos- ja joskus jopa kolmosasunnoilla vietetyn ajan kesto lisääntyy koko ajan. Nyt mökeillä viihdytään keskimäärin jo lähes kolme kuukautta vuodesta. Osa mökkiläisistä voisi olla valmis vapaaehtoisesti maksamaan siivun veroistaan lomakuntaansa, kun mökkikunnan asiat koskevat heitä yhä enemmän.
Uutta veronjakomallia odoteltaessa pitää ottaa käyttöön mökkiläiskerroin. Kakkosasukkaille se ei tietäisi lisälaskua. Valtionosuuksien jaossa vain otettaisiin huomioon kunnan loma-asuntojen määrä. Pakettiin kuuluisi, että ulkokuntalaisten maksamien kiinteistöverojen hyötyä ei enää sulatettaisi kuntien välisessä verotulojen tasauksessa.
Kesäkuntalaisista löytyy aktiivisuutta ja ideoita, mutta lomalaisia ei saa ahdistella. Suurin osa heistä ei kaipaa mökille saavuttuaan yhteisiin rientoihin osallistumista ja kehittämispalavereja, vaan lepoa ja rauhaa.
Kakkosasukkaille voidaan kuitenkin tyrkyttämättä tarjota mahdollisuus vaikuttaa. Mökkiläistoimikuntien yleistyessä seuraava askel voisi olla aloiteoikeuden antaminen kunnan asioissa myös kesäkuntalaisille. Se ei olisi askel siirtomaavallan, vaan reilun demokratian suuntaan.
Suhteiden hoito kakkosasukkaisiin on kunnille tärkeää siksikin, että kesämökeillä on menossa suuri sukupolvenvaihdos. Nuoret ja keski-ikäiset vaativat yhä enemmän laatua paitsi lomapaikaltaan, myös lomakunnan palveluilta. Etenkin muuttotappiokunnissa kakkosasukkaista on pidettävä lujasti kiinni.
petri.hakkarainen@kaleva.fi