Radio Kajauksen mukaan kainuulainen marjayrittäjä Kari Jansa aikoo tehdä tutkintapyynnön Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonista thaimaalaisten marjanpoimijoiden jupakassa.
Jansan mukaan Andersson ja muut henkilöt olisivat sopineet etukäteen thaimaalaisten marjanpoimijoiden kanssa ongelmien aiheuttamisesta.
"On vahvistunut käsitys, että julkisuuden hakuisuutta on paljon. Yhteys tähän ryhmään on ennalta suunniteltua. Toiminta on ollut systemaattista ja harkittua. Nyt on aika viranomaisten tutkia, onko se ollut laitonta", Jansa sanoo Kajauksen haastattelussa.
Jansan mukaan Andersson ja muut olisivat tarjonneet poimijoille rahaa jopa 5000 euroa henkilöä kohti.
"Anderssonin aktivistit ovat julistaneet poimijoille 5000 euroa kullekin, kunhan vain poimijat jaksavat hillua ja olla (tekemättä töitä)", Jansa sanoo Kajauksen haastattelussa.
Jansa nimesi Anderssonin lisäksi myös Junya Lek Yimprasertin ja lakimies Ville Hoikkalan.
Andersson: Mitään sopimusta ei ole
Li Andersson kiistää Kalevalle Jansan väitteet.
"Ei pidä lainkaan paikkaansa. En ymmärrä mihin hän tällaisia väitteitä perustaa", Andersson sanoo.
Väitteet ennaltasovitusta yhteistyöstä ja 5000 euron palkkiosta Andersson kiistää "hatusta vedettyinä."
"Itse en ole tavannut poimijoita ennen tätä tilannetta, eikä mitään tällaista sopimusta ole. Jansa ei ymmärrä, että poimijat ovat kykeneväisiä tekemään itsenäisiä ratkaisuja."
Marjanpoimijoilla ja marjayrityksellä on ollut kiistaa poimijoiden työsuhteesta kestosta. Marjayrittäjä siirsi poimijoiden paluulentoa sovittua aikaisemmaksi. Kiista on paisunut jo siinä määrin, että thaipoimijat ovat tehneet Kainuun poliisille rikosilmoituksen ihmiskaupasta. Poliisi tekee tällä viikolla päätöksen rikosnimikkeestä ja mahdollisista jatkotoimista.
50 poimijaa on allekirjoittanut lausunnon, jonka mukaan he uskovat marjayritys Ber-Exin yrittävän estää heitä saamasta korvauksia. Jansan mukaan hänen yrityksensä liiketoimintaa on tahrattu, ja syytteet ihmiskaupasta ovat henkisesti kova paikka hänelle ja hänen vaimolleen.
Radio Kajauksen uutinen.