Kajaanissa syntynyt kulttuurilaitosten alasajon uhka ei pohjimmiltaan ole vain paikallinen, vaan koko Suomea ja sen perustavia arvoja koskettava kriisitilanne.
Kysymys on siitä, mihin suuntaan suomalaista yhteiskuntaa tullaan jatkossa kehittämään. Kysymys on siitä, voiko Suomessa enää jatkossa olla mielekästä ja tavoitteellista elämää niiden muutaman, ehkä viiden tai kuuden ns. kasvukeskuksen ulkopuolella.
Tilastot puhuvat karua kieltä. Ne kertovat, että teattereiden valtionosuudet ovat jääneet jälkeen kustannuskehityksestä 22 prosenttia vuodesta 1993 lähtien. Ne kertovat, että valtion myöntämä rahoitus kuntien opetus- ja kulttuuritoimeen, joka vuonna 1990 oli 52,4 prosenttia, oli vuonna 2004 enää 30,7 prosenttia. Se on siis supistunut yli 40 prosenttia.
Kun samaan aikaan ansiotulovähennystä on korotettu, merkitsee se Kajaanin kohdalla sitä, että Kajaanin saama todellinen verotulo (14,57) on noin neljä prosenttiyksikköä alempi kuin varsinainen veroäyri (18,75). Myös yhteisöveron tuotto on laskenut.
Kun valtio samalla on määrännyt kunnille yhä uusia lakisääteisiä tehtäviä, ovat lukuisat kunnat Suomessa joutuneet todelliseen ahdinkoon. Niin Kajaanikin. Mieleen nousee jopa ajatus, että onko taustalla tietoinen tarkoitus purkaa ja hajottaa koko suomalainen kuntarakenne?
Viime aikoina on julkistettu lukuisia Suomen tulevaa yhteiskunnallista kehitystä kartoittavia tutkimuksia ja raportteja. Niissä kaikissa korostetaan miltei yksinomaan vain rahataloudellisia arvoja, globalisaation vaatimaa kilpailukykyä, voiton tavoittelua, aineellista tavarantuotantoa ja väestön sekä myös osaamisen ja koulutuksen keskittämistä muutamaan suureen kasvukeskukseen.
Ihmisestä, ympäristöstä, kulttuurin ja taiteen merkityksestä, yhteisöllisyydestä, ihmisten alueellisesta ja maakunnallisesta identiteetistä noissa raporteissa ei puhuta juuri mitään. Nuo asiat eivät mahdu tulevan, globalisoituvan Suomen arvomaailmaan.
Kajaanin kaupunginteatteri toimii myös Oulun läänin alueteatterina. Valtio tukee tätä toimintaa joka vuosi erikseen myönnettävän harkinnanvaraisen avustuksen muodossa.
Viimeksi tämän vuoden elokuussa alueellista toimintaa harjoittavat teatterit vetosivat hallitukseen ja eduskuntaan, että ne lailla vakinaistaisivat tämän tuen ja myös kasvattaisivat sitä.
Siinä olisi hyvä tilaisuus turvata tämä laajoja väestönosia palveleva kulttuuritarjonta.
Tuntuu synkältä, että paljon puhuttu Kainuun hallintokokeilu alkaisi perinteisten kainuulaisten kulttuurilaitosten alasajon merkeissä.Aluepolitiikka oli ennen se menetelmä, jolla pyrittiin vauhdittamaan vaikeuksissa olevien alueiden kehitystä. Nyt aluepolitiikasta on tullut kirosana. Sanotaan, että aluepolitiikan aika on ohi. Se on huijausta. Suomessa ei ole koskaan harjoitettu niin rajua aluepolitiikkaa kuin nyt.
Erona entiseen on se, että kun ennen voimavaroja suunnattiin koko maahan, ne nyt kohdennetaan vain Helsinkiin ja muutamaan muuhun kasvukeskukseen. Suurin osa maasta saa kuihtua, jos on kuihtuakseen, vaikka Suomi on tänään rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana. Onko alkanut Suomen alasajo?
Huolimatta synkkenevistä talousnäkymistä Kajaanissa on muutaman viime vuoden aikana syntynyt vilkasta uutta taidekentän toimintaa. Nuoret, monipuolisesti lahjakkaat eri taiteiden harrastajat ovat intoutuneet hienoihin suorituksiin muun muassa teatterin, tanssin ja musiikin saroilla. Myös ammattilaiset ovat aktivoituneet.
Eikö meillä ole malttia yhdessä keskustelemalla ja vaikuttamalla löytää myönteisiä ratkaisuja tuskalliseen tilanteeseen?
Jos Suomi vielä on olemassa, jos Suomea halutaan kokonaisena kehittää, eikö meillä ole valtion ylintä johtoa, jolla olisi viisautta panostaa myös kasvukeskusten ulkopuolisiin alueisiin ja ihmisiin, silloin kun näitä alueita vaikeudet kouraisevat?
KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERIN HENKILÖKUNTA