Uudet kaivokset näyttävät saavan pilata ympäristöä tavalla, jota ei ole suvaittu muulta teollisuudelta saatikka tavallisilta kansalaisilta enää vuosikymmeniin.
Tällainen toiminta ei ole millään muotoa perusteltavissa nykymaailmassa. Kaivoksien tulee noudattaa samoja lakeja ja määräyksiä kuin muidenkin.
On tiedossa oleva tosiasia, että kaivostoiminta kuormittaa ympäristöä, mutta kaivoksilla ei ole oikeutta pilata vesiä, muiden elinkeinojen toimintaedellytyksiä eikä kansalaisten elinympäristöä.
Tämä ei olisikaan mahdollista, jos lupia myöntävät ja valvovat viranomaiset toimisivat niin kuin ne toimivat monien muiden elinkeinojen kohdalla ja niin kuin niiden edellytetään toimivan.
Nyt näyttää siltä aivan kuin kaivostoiminnan ympärillä hääräisi hyvä veli -verkosto, jossa yhdet ja samat ihmiset saattavat astella vuoroin yritysten, vuoroin yritysten toimia valvovan viranomaisten saappaissa. Tämä nakertaa kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaa kohtaan.
Viimeisin esimerkki viranomaismenettelyn onnahtelusta paljastui tällä viikolla. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi Raahessa sijaitsevalle Nordic Minesin Laivakankaan kultakaivokselle poikkeusluvan laskea louhos-, kuivatus- ja vesienkeruualtaansa vesiä suoraan läheiseen Tuoreenmaanojaan lokakuun loppuun saakka.
Lupa heltisi, vaikka Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) katsoi, ettei altaan kaikkia vesiä saisi laskea ympäristöön tai että ainakin vesien johtamisen vaikutuksia tarkkailtaisiin tehostetusti.
Kaivos on ollut toiminnassa viime vuoden marraskuusta lähtien. Se sai luvan toimia ilman että vesien käsittelyyn liittyviä ongelmia olisi ratkaistu etukäteen. Virhe tapahtui jo tässä vaiheessa.
Olisi ollut parasta, ettei kaivos olisi saanut lupaa ennen kuin on varmuus siitä, että se kykenee huolehtimaan vesistään.
Kaiken kukkuraksi vasta nyt paljastui, että kaivosvedet pitävät sisällään sulfaatin ja muiden ympäristöä kuormittavien aineiden lisäksi poikkeuksellisen suuria määriä uraania.
Vesien käsittelyongelman ratkaisua ovat hidastaneet erilaiset valitukset, joiden vuoksi poistoputkea ei ole saatu rakennetuksi kaivokselta merelle. Valitukset kuuluvat päätöksentekojärjestelmään niin kiusallisia kuin ne ovatkin yrityksen näkökulmasta.
Valitusten käsittelyajat ovat liian pitkiä. Se ei kuitenkaan oikeuta jättämään velvollisuuksia hoitamatta.
Raahen kaivoksen ympäristökysymysten viranomaiskäsittelyn uskottavuutta nakertaa se, että ympäristöluvan vuonna 2009 esitellyt Pohjois-Pohjanmaan aluehallintoviraston ympäristöylitarkastaja pestattiin sittemmin kaivosyhtiön palvelukseen. Onkin hyvä, että virasto selvittää tapauksen.
Tapaus ei ole ainoa lajissaan. Ihmisillä on tietysti oikeus valita työpaikkansa, mutta tällaiset loikat herättävät epäilyksen siemeniä lupa- ja valvontamenettelyn luotettavuutta kohtaan.