Australialainen kaivosyhtiö näyttää pitävän suomalaisia hyväksikäytettävinä hölmöinä. Yhtiö saattaa olla oikeassa.
Nykyinen kaivoslaki antaa ulkomaisille yrityksille liian laajat oikeudet kansallisiin rikkauksiimme. Laki tarvitsee siksi uudistamista.
Suomessa tytäryhtiönsä kautta toimiva australialainen kaivosyhtiö Dragon Mining listautui tämän kuun alussa Hongkongin pörssiin. Listautumisesitteessään yhtiö kertoi myös toiminnoistaan Suomessa.
Ehkä yritystä pitää kiittää rehellisyydestä. Esitteessä nimittäin todetaan yhtiön voivan käyttää hyödyksi Suomen hidasta viranomaistoimintaa ja päätöksiä koskevaa valitusoikeutta.
Näiden prosessien aikana yhtiö ehtisi hyödyntää kultakaivoksensa loppuun, vaikka lopullinen oikeudellinen ratkaisu luvista vielä puuttuisi. Asia esiteltiin sijoittajille myönteisenä tietona.
Kaivosyhtiön näkemyksestä kertoi ensimmäisenä viime torstaina Iltalehti. Ei ollut yllättävää, että asiasta nousi äläkkä joulun yleensä hiljaisina välipäivinä.
Kaivosasioiden päällä istuva elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ilmoitti selvittävänsä lehtitietojen paikkansapitävyyden ja totesi, ettei mikään kaivosyhtiö voi tulla Suomeen ”sikailemaan”. Selvitys on helppo tehdä, sillä kaivosyhtiön esite löytyi ainakin vielä perjantaina Hongkongin pörssin sivuilta.
Tuore kohu on samalla puhaltanut uutta hehkua keskusteluun Suomen nykyisestä kaivostoiminnasta ja sitä ohjaavasta, vuoden 2011 kaivoslaista. Keskustelu on tarpeellinen, sillä laki antaa ulkomaisillekin kaivosyhtiöille hämmästyttävän laajat valtuudet operoida sekä hyödyntää suomalaista kansallisvarallisuutta vain mitättömiä korvauksia vastaan.
Kaivosyhtiöille suotuisaa lakia perusteltiin viime vuosikymmenen vaihteessa muun muassa sillä, että liian tiukka lupamenettely ja kasvava byrokratia voisivat karkottaa Suomesta alan ulkomaiset yritykset. Uhkakuva tehosi, ja lopullinen laki oli yhtiölle selvästi suotuisampi kuin alkuperäinen esitys.
Ulkomaisia yhtiöitä haikailtiin, koska niiden voimavaroja katsottiin tarvittavan, jotta ala saadaan täällä kukoistamaan ja luomaan työpaikkoja. Perustelussa oli ituakin. Malmivarojen hyödyntäminen nähtiin kuitenkin jostain syystä nopeaa operointia vaativaksi urakaksi, vaikka malmi ei maaperässä happane eikä sieltä katoa.
Enemmän kuin kaivosyhtiöiden laajoista oikeuksista julkisuudessa puhuttiin lillukanvarsista kuten kullan konekaivun kiellosta.
Nyt nousseessa keskustelussa on tympeän hurskasteleviakin piirteitä. Lakia soimaa nyt moni sellainen poliitikko, joka oli sitä aikoinaan hyväksymässä. Näin esimerkiksi vihreiden entinen puheenjohtaja ja ympäristöministeri Ville Niinistö, joka muiden vihreiden tavoin painoi laille vihreää nappia.
Syyllisten etsimisen sijasta huomio pitää kuitenkin kiinnittää lain heikkouksien korjauksiin tai lain uudistamiseen kokonaan. Nykyinen laki, joka sallii erittäin mittavat varaukset ja malminetsintäluvat yrityksille ja jättää maan rikkauksien arvosta vain pienen osan kotimaahan on kuin siirtomaakauden Afrikasta – tai Hölmölästä.
Lakia uudistettaessa pitää myös nykyistä vahvemmin ottaa huomioon myös paikallisten ihmisten näkemykset sekä ympäristöarvot.