Kaivoslaki on oivallinen kiistakapula. Vanha, vuodelta 1965 peräisin oleva laki kirvoittaa mielipiteet esille. Yhden mielestä se antaa kaivosyhtiölle luvan tulla etsimään malmeja vaikka takapihallesi. Malminetsinnän ulkopuolelle rajautuvat lähinnä vain hautausmaat.
Toisen mielestä laki on yhä käyttökelpoinen. Se ei estä kansantaloudelle hyödyllistä kaivostoimintaa, mutta takaa maanomistajalle käyvän korvauksen. Sitä paitsi monet muut lait ympäristösuojelusta ja maankäytöstä alkaen säätelevät kaivosalaa paljon kaivoslakia enemmän.
Kaivoslakia on yritetty kirjoittaa uuteen asuun vuosikaupalla. Viimeisin takaraja on huhtikuun lopussa, mutta takeita ei ole, että valmista syntyisi siihen mennessä. Uudesta laista on tulossa laaja, noin 150 pykälää, kun vanhassa laissa pykäliä on vain 79. Siinä yritetään nivoa yhteen omaisuuden suoja, elinkeinovapaus ja ympäristönsuojelu.
Kaikkivoipa kaivoslaki
"Kaivoslaki ajaa ohi melkein kaikesta muusta lainsäädännöstä. Valtausvaraus on lain mukaan myönnettävä, jos sille ei ole erityisiä esteitä", sanoo Geologisen tutkimuskeskuksen entinen tutkimusjohtaja Matti Saarnisto.
Laki on laadittu puolen vuosisadan takaisiin olosuhteisiin. 1960-luvulla Suomi oli suljettu yhteiskunta, jonka kansallisvarallisuuteen saivat kajota vain kotimaiset valtionyhtiöt.
Tilanne muuttui 1994, kun Suomi liittyi Euroopan talousalueeseen ja vuotta myöhemmin EU:n jäseneksi. Ovet aukenivat ulkomaisille firmoille. Kiinnostus heräsi kuitenkin vasta tällä vuosikymmenellä metallien hintojen huiman nousun myötä.
Tätä ennen olivat suomalaiset kaivosyhtiöt, Outokumpu etunenässä, lopettaneet malminetsinnän. Niiden mielestä oli halvempaa tuoda tuoda raaka-aine ulkomailta. "Outokumpu hyödynsi aikanaan kaikki värimetallit, jotka Geologinen tutkimuskeskus löysi", Saarnisto muistuttaa.
Suomi poikkeaa muusta Euroopasta myös siinä, että valtion laitos (GTK) on harrastanut malminetsintää, mikä muissa maissa kuuluu yksityisille kaivosyhtiöille. Ulkomaiset firmat ovat päässeet Suomessa katettuun pöytään, sillä GTK on kartoittanut tarkasti Suomen maaperän.
Saarniston mielestä tämä yhdessä lainsäädännön vanhentuneisuuden kanssa on syy ulkomaisten kaivosyhtiöiden aktiivisuuteen Suomessa.
Pekka Perä on Talvivaaran nikkelikaivoksen henkilöitymä. Hän osaa verrata nykytilannetta takavuosiin. Talvivaaran kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja oli pitkään Outokummun palveluksessa. Malminetsinnän valuminen ulkomaisten yhtiöiden käsiin johtuu Perän mukaan siitä, ettei Suomessa päässyt isojen valtionyhtiöiden aikaan syntymään kaivosalan junioritoimintaa.
Malminetsintä on kallista, ja rahoituksen järjestäminen oli Talvivaarankin suurin ongelma. "Kaikki aihiot ovat sellaisia, että niistä on pitkä matka varsinaiseen kaivostoimintaan. Ja valtio voittaa aina, ei se osattomaksi jää", Perä huomauttaa.
Hän puolustaa nykyistä kaivoslakia. "Lakia pidetään mörkönä. Mutta jokainen, joka on ollut sen kanssa tekemisissä, ymmärtää, että se on hyvä. Myös maanomistaja, paitsi jos hän vastustaa yleisesti kaivostoimintaa."
Suurimpana ongelmana Perä pitää pirstaleista maanomistusta, joka on Lappia lukuun ottamatta riesa kaikkialla. "Ilman tällaista lakia, joka tavallaan puuttuu maan käyttöön, ei Suomessa kukaan pysty harrastamaan kaivostoimintaa.