Vaikka pääministeri Matti Vanhasen Barents-puhe Oulussa ei sisältänyt uusia suuria avauksia, tulevaisuusfoorumin järjestäminen oli hyvä merkki valtiovallan sitoutumisesta pohjoiseen.
Oulussa järjestetty kaksipäiväinen Barentsin alueen tulevaisuuskonferenssi oli lajissaan harvinaisuus. Edellisen kerran Suomessa pidettiin pohjoisen kansainvälisiin näkymiin liittyviä tilaisuuksia yhtä näkyvällä profiililla kymmenkunta vuotta sitten. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen ryhtyi tuolloin pohjustamaan EU:n pohjoista ulottuvuutta.
Konferenssi oli osa valtioneuvoston kanslian järjestämiä Merkkivuosi 1809 -tapahtumia. Valinta osoittaa tilannetajua. Pohjoiseen tarvittiin yksi näkyvä merkkivuoden tilaisuus, mutta siinä kiintopisteeksi otettiin pohjoisen omat mahdollisuudet eli Barentsin alue.
Pääministeri Matti Vanhanen valitsi juuri tämän tilaisuuden pitääkseen hallituksensa ensimmäisen varsinaisen Barentsin aluetta ja arktista politiikkaa koskeneen linjapuheen. Sen lähtökohtana oli ilmastonmuutos, joka muokkaa pohjoista todellisuutta uusiksi jopa hätkähdyttävän nopeaa vauhtia. Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo maalasi seminaarissa sadan vuoden päähän näkymän nykyisestä Varsinais-Suomen talvesta Utsjoen korkeudella: pitkä pimeä aika, lämpötilan nollan vaiheilla ja sade yleensä vetenä, ei lumena.
Pohjoiset merialueet taas ovat vapautumassa jäästä tavalla, jota ei ole tapahtunut sataan tuhanteen vuoteen.
Vanhasen puhe osoitti, että Barentsin alueen nykynäkymät ovat Suomen hallituksen johdon tiedossa. Tätäkin on Pohjois-Suomessa ehditty välillä epäillä. Samalla hän linjasi Suomen tavoitteita arktisilla alueilla. Siihen oli ajankohtainen tarve viimeistään EU:n komission äskeisen tiedonannon jälkeen. Poliittisesti on merkittävää, että Vanhanen olettaa EU:n vielä laajenevan pohjoiseen eli Islannin ja Norjankin tulevan aikanaan unionin jäseniksi.
Puheessa ei ollut varsinaisia uusia avauksia, mutta siinä linjattiin tarpeellisella tavalla Suomen näkemyksiä pohjoisen moniin kysymyksiin. Sitäkin kiusallisempaa on, että Vanhasen tekstiin oli jäänyt epätarkkuuksia esimerkiksi EU:n naapuruuden ja kumppanuuden rahoitusvälineestä ENPI:stä. Vanhasen myönteisinä mainitsemia ohjelmia ei ole vielä hyväksytty Venäjällä, toisin kuin hän sanoi. Lisäksi hän puhui Soklin mahdollisesta "uudelleenavaamisesta", vaikka Soklin kaivos ei ole ollut auki koskaan.
Oulun seminaarissa tulivat esiin Barents-yhteistyön jo tutut näkymät ja ongelmakohdat kuten liikenneyhteyksien puute. Niitä ei tällaisessa foorumissa ratkota, mutta niistä on hyvä puhua, jotta asiat etenevät. Vaikka tahti näyttää usein hitaalta, paljon on jo tapahtunut. On lopultakin vasta 15 vuotta siitä kun Barentsin alueen "isän", Oulussakin nyt puhuneen Norjan silloisen ulkoministerin Thorvald Stoltenbergin idea muuttui todeksi ja kylmän sodan tilalle koitti uuden yhteistyön aika.
Tällä hetkellä on Pohjois-Pohjanmaan vuoro edistää käytännön asioita alueneuvoston puheenjohtajana. Pohjois-Karjala saatiin tarkkailijajäseneksi viime keväänä Kuusamon kokouksessa, ja uusi ohjelma vuosille 2009-2013 on juuri nähnyt päivänvalon. Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuus on syntymässä, ratahankkeet otetaan entistä vakavammin, uusia lentoyhteyksiä on vireillä.
Uusi pohjoinen yhteistyöalue oli 15 vuotta sitten utopiaa, nyt todellisuutta. Vaikka aluksi odotettiin kovempaa vauhtia, pieninkin askelin on päästy aika pitkälle.