Moderniksi runonlaulajaksi kutsuttu Sanna Kurki-Suonio on palannut levytysstudioon usean vuoden tauon jälkeen. Muun muassa Hedningarnan riveistä tutun kansanmuusikon monipuolista, käheästä kehräyksestä tuskaiseen itkuun taipuvaa äänialaa esitellyt soololevy Musta vuodelta 1998 on saanut seuraajan yhdessä kanteensoittaja Riitta Huttusen kanssa työstetystä Kainuusta.
Kainuu sisältää pienimuotoista, melodista musiikkia, jota naiset ovat muovanneet kevyellä kädellä, alkuperäisiä säveliä ja sanoja kunnioittaen. Kansan suussa muovautuneet rekilaulut ja arkkiveisut muodostavat kokoisuuden, joka vaatii malttia rauhoittua kuuntelemaan hiljaisen surun, kaipuun ja rakkauden kertomuksia.
Sanna Kurki-Suonion mukaan Kainuu on henkisesti jatkoa Mustalle, vaikka levyt eivät ole tyyliltään sisaruksia. Siinä missä Mustalla Kurki-Suonio venytti äänenkäytöllään kansanmusiikin rajoja ja höysti säveliä koneiden voimin, Kainuun tarinoita taustoittaa vain herkkä kantele.
- Mustaa ja Kainuuta yhdistää se, että molempien musiikissa soi hiljaisuus. Musiikin kuunteluun keskittyminen antaa mahdollisuuden nauttia hiljaisuudesta maailmassa, joka on tupattu täyteen ääntä, Kurki-Suonio sanoo.
- Kainuussa pienestä löytyy suuruus. Sillä on äänessä kantele-laulu-duo, ja me emme yritäkään olla mitään muuta.
Uudistava fiilismetsuri
Kurki-Suonion esikoisen Mustan piti saada seuraaja jo jokunen vuosi sitten, mutta toisin kävi.
- Minulle tuli sellainen olo, että en voi tehdä levyä jos minulla ei ole mitään sanottavaa. En toimi periaatteella teen levyn, olen siis olemassa, Kurki-Suonio linjaa.
- Minulle musiikin tekeminen on löytöretkeilyä ja tarinoiden hakemista. Alun perin Kainuun seudulta tallennetut sanat ja sävelmät olivat niin hienoja ja kutsuvia, että niihin oli pakko tarttua. Niiden laulaminen tuntui minulle hirveän tärkeältä.
Kainuu-levyn tekstit ovat peräisin Riitta Huttusen vuonna 2001 toimittamasta Kainuun laulut -kirjasta. Samaan melodianpätkään runomitaltaan istuvat rekilaulut Kurki-Suonio yhdisteli säkeistö säkeistöltä itseään puhutteleviksi kappaleiksi, kun taas pisimmillään 19-säkeistöiksi venyvät arkkiveisut ovat päätyneet levylle lähes sellaisinaan.
Sävellykset ovat osittain alkuperäisiä, osittain muusikoiden muovaamia ja vähäeleisesti jopa tangorytmiin sovittamia.
- Melodioissa annettiin ajatuksen lentää. Mielestäni kansanlaulajalle kuuluu muuntelun taito; se on sitä kansanlaulun estetiikkaa. Uudistaminen ja kokeilu vaatii pohjakseen perinteen ja oman tyylin tuntemusta, Kurki-Suonio pohtii.
- Minä varmaankin kuulun niihin kansanmuusikoihin, jotka uudistavat musiikkia. Jos tyylini pitäisi määritellä, olisin varmaan fiilismetsuri, hän räväyttää naurun säestämänä.
Kertoja ja kokijat
Kurki-Suonio tuli tunnetuksi ruotsalaisen Hedningarna-yhtyeen laulajana 1990-luvulla, jolloin hän pääsi esiintymään ulkomailla myös suurille yleisömassoille. Soololevynsä jälkeen hän on muun muassa toiminut KokoTeatterin musiikkivastaavana, osallistunut Raivoisat Ruusut -teatterin Kassandra-spektaakkeliin ja työstänyt musiikkia Ismo Alangon, Hannu Sahan ja alttoviulisti Magnus Stinnerbomin kanssa.
- En ole kamalasti kaivannut Hedningarnan aikoja. Levyjä olen laittanut harvakseltaan soimaan ja ihmetellyt että vau, tältäkö se kuulostikin. Se aika opetti paljon, mutta paljon vaativampaa kuin kymmenille tuhansille ihmisille esiintyminen on yleisön kohtaaminen pienessä huoneessa ja heille oikeasti musiikilla asioista kertominen, Kurki-Suonio sanoo.
Puolitoista vuotta sitten Helsingin kasvatti muutti Joensuuhun ja otti vastaan työn kansanlaulun opettajana ammattikorkeakoulussa. Popstarsien luvattuina aikoina Kurki-Suonio muistuttaa oppilaitaan muusikkouden idealismista idolismin sijasta.
- Opettajana haluan tuoda esille, että musiikkia tehdään musiikin vuoksi, ei oman egon nostamiseksi. Ei niin, että lavalla on tähti ja edessä joukko faneja, vaan äänessä on tarinan kertoja ja mukana tarinan kokijat.