Suomalainen Lehtipaino -konserniin kuuluva SLP Kustannus on ostanut Heikki Peura Oy:n sekä Kittilämedia Oy:n, jotka julkaisevat Luoteis-Lappia, Kittilälehteä ja Enontekiön Sanomia.
Suomalainen Lehtipaino -konserni on kajaanilainen perheyhtiö. Kainuussa sen kustantamia lehtiä ovat Kainuun Sanomat, Koti-Kajaani, Ylä-Kainuu, Kuhmolainen ja Sotkamo-lehti.
Yritysostojen lisäksi Suomalainen Lehtipaino kertoo kasvattaneensa omistustaan Lapin Lehtikustannus Oy:ssä, jonka lehtiä ovat Inarilainen, Saariselän Sanomat ja Sompio. Kaupan jälkeen Suomalainen Lehtipaino omistaa Lapin Lehtikustannuksesta 67 prosenttia. Samalla Lapin Lehtikustannuksesta tulee Suomalainen Lehtipaino -konsernin tytäryhtiö.
Uusien lehtiostosten lisäksi Suomalainen Lehtipaino -konserni julkaisee Meän Torniolaaksoa, kaupunkilehti Kemi-Torniolaista sekä Itä-Lapissa ilmestyvää Koti-Lappia.
– Meillä on nyt kontakti suurimpaan osaan Lappia. Tämä luo hyvän pohjan sekä kustannustoiminnan että uusien liiketoimintojen kehittämiseen Pohjois-Suomessa, sanoo Suomalainen Lehtipaino Oy:n ja SLP Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Tenna Talvi-Pietarila.
Suomalainen Lehtipaino -konsernin lehtiä julkaistaan nyt Lapin 18 kunnassa. Konserni työllistää Pohjois-Suomessa yhteensä noin 170 henkeä.