Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneiden määrä kasvoi viime vuodesta noin 15 prosenttia ja ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Hakijoita oli tänä vuonna yhteensä 543, kun viime vuonna määrä oli 471.
Hanakimmin naiset halusivat Kainuun Prikaatiin, jonne haki tänä vuonna 94 naista. Viime vuonna hakijoita oli 50.
Kaartin Jääkärirykmentti Helsingissä liki kolminkertaisti hakijamääränsä. Hakijoita oli nyt 46, kun viime vuonna heitä oli 16.
Muita suosittuja palveluspaikkoja olivat Porin Prikaati, Karjalan Prikaati, Panssariprikaati ja Pohjois-Karjalan Prikaati.
Naiset hakivat nyt pääsääntöisesti ensi vuoden saapumiseriin, jotka aloittavat palveluksensa tammikuussa ja heinäkuussa. Osa hakijoista voidaan sijoittaa myös tämän vuoden heinäkuun saapumiserään.
Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1.3. 2005. Erikoisjoukkoihin naiset voivat hakea kunkin joukon omien hakuaikojen ja ohjeiden mukaisesti.