Kainuun mallin taloudellinen vaikutus on hyvä, mutta väestön mielikuva kokeilusta ja valtion rooli siinä ovat ongelmia. Paluu vanhaan ei Kainuussa silti enää käy vaihtoehdoksi.
Kainuussa 66,6 miljoonaa euroa on iso raha. Sen summan verran olisi Kainuun kunnilla ja maakunnalla lisää alijäämää, jos kuluvalla vuosikymmenellä ei olisi aloitettu uuden maakunnallisen hallintomallin kokeilua.
Siitä huolimatta sekä alueen väestön että päättäjien joukosta löytää helposti paljon kritiikkiä Kainuun mallia kohtaan. Maanantaina julkistettu laaja väliraportti maakunnan hallintokokeilusta jättää kovin ristiriitaisen vaikutelman. Malli näyttää monelta osin tuovan hyviä tuloksia, mutta siitä ei pidetä.
Osittain kyse on siitä, että Kainuun mallin syyksi pannaan herkästi kaikkia niitä vaikeuksia, joissa vähäväkiset kunnat muutenkin olisivat. Tosiasiassa Kainuussa olisi ilman kokeilua nähty nykyistä enemmän kuntaliitoksia ja jäljelle jääneet kunnat olisivat nykyistä pahemmassa talousliemessä.
Samaan aikaan väliraportti kertoo karusti, että Kainuun mallin todellisuus on jotain aivan muuta kuin maakunnallista itsehallintoa. Erityisesti maakuntavaltuuston rooli näyttää olevan kateissa sekä kainuulaisilta että valtuutetuilta itseltään. On vaikea edistää samaan aikaan maakunnan kokonaisetua ja yksittäisten kuntien erityisintressejä. Lisäksi tehtävien ja vastuiden siirto maakuntaan heikentää paikallisdemokratiaa eli kunnanvaltuustojen roolia.
Kajaanissa maanantaina ollut hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi kiitti kokeilun taloudellisia tuloksia. Kuitenkin väliraportista käy selvästi ilmi, että ministerin edustamasta suunnasta eli valtion keskushallinnosta voi hakea selitystä myös isoon osaan Kainuun mallin ongelmista.
Kunnat nimittäin ovat kyllä siirtäneet omaa toimivaltaansa maakunnan tasolle, mutta keskushallinto on suhtautunut samaan ajatukseen hyvin nihkeästi. Vastustavassa asenteessa ovat kunnostautuneet erityisesti työministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö.
Maakuntahallinnon rinnalla ovat näin kaiken aikaa huseeranneet valtion alueelliset virastot. Koska Kainuu on ollut Suomessa erityiskokeilu, käytännön tuloksena on havaittu byrokratian lisääntymistä. Kaiken lisäksi valtion oma aluehallinto on Kainuun mallista riippumatta parhaillaan myllerryksessä, mikä lisää hämminkejä.
Esitetyt ajatukset maakuntahallinnon, TE-keskuksen ja ympäristökeskuksen yhdistämisestä olisivat tarjonneet tilaisuuden paljon todellisempaan maakunnallisen päätösvallan lisäämiseen kuin nyt on nähty. Maakuntahallinnon liikkumavara ja resurssit ovat olleet kovin kapeita, ja toisaalta maakuntavaltuusto itse ei ole kyennyt tai halunnut käyttää kaikkea lain sille suomaa toimivaltaa.
Erityisesti vaikutukset kuntatalouteen puoltavat vahvasti Kainuun mallin jatkamista. Silti on vakavasti pohdittava, miksi niin moni kainuulainen suhtautuu kriittisesti kokeiluun. Tiedottamisessa on ollut selviä ongelmia, kunnatkin ovat kyräilleet toisiaan ja henkilöstön muutosjohtamisessa on ollut toivomisen varaa.
Iso jäljellä oleva kysymys on se, voidaanko Kainuun kokeilua laajentaa muualle maahan. Maakunnallisen itsehallinnon lisäämiselle on perusteita, mutta se ei toimi siirtämällä vain kuntien tehtäviä maakuntatasolle. Myös keskushallinnon on oltava valmis oman toimivaltansa delegointiin maakunnalle, ja Kainuun kokemusten perusteella siinä olisi todella paljon urakkaa. Ministeriöiden ja keskusvirastojen ajattelumaailmassa lienee maakuntien aseman vahvistamisen suurin este.