Ei ole yllätys, että kokoomuksen nestorikansanedustaja Ilkka Kanerva tyrmäsi puolueensa nuorisojärjestön uudet poliittiset linjaukset tuoreeltaan. Eikä sekään, ettei Kiinassa matkailevalla puoluejohtajalla, pääministeri Jyrki Kataisella ollut heti kommentoitavaa asiassa.
Kokoomusnuoret säväyttivät julistamalla uuden periaateohjelmaluonnoksensa, jota voidaan pitää uusoikeistolaisen luokkataisteluopin sodanjulistuksena.
Pelkistettynä kokoomusnuorten näkemys on tässä: kaikki valta markkinavoimille, valtionyritykset Yle mukaan lukien sekä sosiaali- ja terveyspalvelut yksityisille, työehdoista sopiminen työpaikoille, tasavero, ruokakupongit päihdeongelmaisille, Natoon, eurotuet poikki, kiihottaminen kansanryhmää kohtaa sallittava, vähemmistövaltuutetun virka lakkautettava, kiintiöpakolaisten vastaanotto ja kehitysapu lopetettava.
Kanervan närkästyksen ymmärtää sitä taustaa vasten, että hän kuului 1970-luvulla remonttimiehiin, kokoomuksen uudistajiin, jotka halusivat riisua puolueensa ylle sodissa jääneen manttelin ja kypärän.
Kokoomus tunnettiin noihin aikoihin saakka koti–uskonto–isänmaa-puolueena, jonka Helsingin Sanomien edesmennyt pilapiirtäjä Kari Suomalainen pelkisti oivaltavasti pyylevän, kypäräpäisen papin hahmoon.
Kokoomuksen hylkäämä mantteli on sittemmin kelvannut kristillisille, nyt myös osalle perussuomalaisia. Kanerva oli niitä, jotka olivat vasemmistolaistamassa kokoomusta. Puolueesta tehtiin neuvostoystävä ja salonkikelpoinen hallituskumppani.
Ohjelmalliset asettamukset lähestyivät sosiaalidemokraatteja ja samassa rintamassa oltiin valmiita rakentamaan hyvinvointivaltiota. Siinä rintamassa puolue on yhä.
Kataisen vaitonaisuudelle on myös selityksensä. Vaikka hän saattoikin verhoutua sen taakse, että on matkalla maailmalla eikä tunne asiaa, nuorten asettamukset eivät voineet tulla yllätyksenä.
Jo pidemmän aikaa nuori kaarti on heilutellut uusoikeistolaisuuden lippua Kataisen silmien edessä. Täytyy muistaa, että vaikka kokoomus on karistanut harteiltaan suurpääomapuolueen viitan, sen jäsenkunnan vanhasta perusytimestä eivät kovat oikeistolaiset arvot ole hävinneet mihinkään.
Kokoomuksen kannatus on mielipidemittausten mukaan laskenut rajusti. Puolueen oikealla laidalla syyksi on haettu aatteettomuutta.
Kieltämättä kokoomuksen aate on hieman hämärä. Siinä se ei eroa muista puolueista. Eikä siinäkään, että jotkut lähtevät kirkastamaan aatetta katsomalla peruutuspeiliin.
On tietysti helppo katsoa taaksepäin ja nähdä mennyt nostalgisten silmälasien läpi. Paljon vaikeampaa on katsoa eteenpäin ja arvioida, mikä aate kestää tässä ajassa ja varsinkin tulevaisuudessa.
Kannatuksensa kanssa pitkään vaikeroineet sosiaalidemokraatit on hyvä esimerkki tästä. Puolueessa haikaillaan yhä SDP:n Forssan kokouksen perään.
Kieltämättä vuonna 1903 pidetty kokous oli kaukokatseinen. Se loi suuntaviivoja hyvinvointivaltiolle. Ongelma vain on siinä, että hyvinvointivaltio rakennettiin eivätkä demarit tiedä, mitä nyt tehdä.
Hengeltään kokoomusta lähellä oleva europarlamentaarikko Sampo Terho on kertonut valinneensa perussuomalaiset siksi, että kokoomus ei ole riittävän oikeistolainen.
Kokoomusnuorten rykäys on vastaus tähän. Mihinkään muuhun siitä ei olekaan.
Sanotaan, että kun äärilaidat etääntyvät riittävän kauas toisistaan, ne tulevat toistensa lähelle. Kokoomusnuorten esiinmarssilla on henkinen yhteys 1970-luvulla luokkataistelun oppia julistaneeseen vasemmistolaiseen taistolaisliikkeeseen.
Siinä, missä taistolaisnuoret kävivät taistelua työläisiä sortavaa kapitalistiluokkaa vastaan, kokoomusnuoret taistelevat kapitalistiluokan puolesta. Kumpikin laumana ja laput silmillä kuin hevoset raveissa.
Sekin yhteys löytynee, että ydinjoukot koostuvat vanhempiaan vastaan kapinoivista hyvinvoivan luokan vesoista.