Iän karttuessa alkaa entistä enemmän pohtia aikaa ja sen suhteellisuutta.

Koska ajankulku tuntuu aina vain ja loppu häämöttävän ihan nurkan takana, olen antanut mielelleni luvan haikailla. Olen alkanut helliä ajatusta, että jospa ei olekaan olemassa yhtäjaksoista, etenevää aikajanaa, vaan että aika olisi kasa paikkaan sidottuja kerrostumia. Me satumme elämään tässä ja nyt, mutta pienellä silmänräpäytyksellä meillä voisi olla mahdollisuus vilahtaa myös toisiin kerroksiin. Herkullinen ajatus tuo menneet sukupolvet lähemmäksi ja sopivassa paikassa voi melkein aistia vierellä esiäidin pyykkivasu kainalossaan.