Oulunsalo soi -festivaali jatkui lauantaina Johannes Brahmsin musiikista kootulla jyhkeällä kokonaisuudella, joka eteni kronologisesti takaperin vanhuudesta nuoruuteen.
Georg Friedrich Schenk oli valinnut esitettäväkseen 8 eri opuksista poimittua Intermezzoa. Schenk on loistava Brahms-pianisti, joka irrottaa Oulunsalo-talon helposti kolkkosointiseksi muuttuvasta Yamaha-flyygelistä lavean pehmeän ja kantavan äänen.
Tulkinnoista kuuli taiteilijan syvällisen ymmärryksen ja perehtyneisyyden säveltäjän musiikkiin. Ulkoista loistoa karttavan pianosatsin sisäisen rikkauden Schenk toteutti saksalaisella järkevyydellä turvautumatta mihinkään erikoisiin temppuihin.
Täytyy kyllä tunnustaa, että 35 minuuttia pelkkiä hillittyjä intermezzoja on aika rankka paketti, eikä tiettyä ilmaisun samanlaisuutta voi välttää edes näin hienossa esityksessä. Brahmsin kokoelmissahan intermezzojen vastapainona on räväkämpiä Capriccioita, ja alkuperäisinä opuksina esitettäessä kokonaisuudet ovat nyt kuultua valikoimaa vaihtelevampia.
Ohjelman musiikillista yleissivistystä laajentavana osana kuultiin Zwei Gesänge op.91. Todella harvoin esitetty teos on sävelletty alttoäänelle, alttoviululle ja pianolle. Lauluosuuden esitti mezzosopraano Yukari Komagamine, jonka ääni sointui upeasti yhteen Ulla Sointeen alttoviulun kanssa. Pianon ääressä jatkoi vakuuttavaa työskentelyään Schenk. Kummallista on, että näin hienoa sävellystä ei konserteissa juuri kuule.
Brahms osasi halutessaan kirjoittaa musiikin historian kenties maskuliinisinta musiikkia, ja varsinkin hänen varhaiset pianoteoksensa ovat fyysisesti äärimmäisen vaativia. Tämä reipas työnteon henki on mukana myös Pianokvartetossa g-molli op.25.
Konsertin hienoksi päätökseksi Martti Rautio, Ulla Soinne, Masayuki Kino ja Markus Pelli esittivät kvarteton tavalla, joka pysyy mielessä vielä pitkälle syksyyn. Vaativan pianostemman parissa Rautio oli vakuuttavan tulinen primus inter pares, joka muitten osuutta mitenkään väheksymättä nousi jo silkan työmääränsä takia esille kokonaisuudesta.
Vaikuttavan konserttikokonaisuuden palkitsi myös yleisö, jonka reaktiot kohosivat perjantai-iltaisesta kohteliaisuudesta jo kunnon festivaaleihin kuuluvaan villiintymiseen.
Mikähän muuten mahtaa nykyään olla Brahmsin kvarteton viimeisen osan otsikon Rondo alla Zingarese poliittisesti korrekti suomennos?