Pääministeri Matti Vanhasen suosio jatkaa kasvuaan. Hän saa uusimmassa kyselyssä Kalevan Gallup-historian parhaan tuloksen pääministerinä. Vanhanen joutuu ennen pitkää tunnustamaan itselleen, että suosio velvoittaa ja painaa.
Suomalaiset ovat olleet pitkään poikkeuksellisen tyytyväisiä presidenttiinsä, mutta myös pääministeri Matti Vanhanen on hivuttautunut nopeasti kohti huippulukemia. Kalevan Suomen Gallupilta tilaamassa tuoreessa mittauksessa pääministerin toimintaan erittäin tai melko tyytyväisten osuus oli jo 67 prosenttia vastaajista.
Sellaisia lukuja ei ole saatu yhdellekään toiselle pääministerille sitten vuoden 1987, jolloin Kaleva aloitti yhä käytössä olevat mittauksensa. Rauhallinen asialinja on tehnyt vaikutuksen. Vanhanen ei varmaankaan mieti päivittäin, miten mikin ratkaisu vaikuttaa hänen suosioonsa, mutta silti suurista tyytyväisyysluvuista koituu myös pulmia. Kukapa poliitikko suosiotaan haluaisi kadottaa - eikä varsinkaan puoluejohtaja, jonka oma suosio heijastuu myös puolueen kannatukseen.
Pääministeri Paavo Lipposeen tyytyväisiä oli parhaimmillaan 42 prosenttia, aivan hänen toisen hallituksensa loppuaikana. Pääministeri Esko Ahon tyytyväisyysluvut olivat alkuvaiheessa 48 prosenttia, mutta tipahtivat jo puolessa vuodessa 28 prosenttiin. Loppuvaiheessa ne olivat kehnoimmillaan 14 prosentissa eivätkä enää nousseet kuin 20 prosentin tienoille.
Vanhanen on omassa sarjassaan myös siksi, että häneen tyytyväisiä oli heti ensimmäisellä mittauskerralla 61 prosenttia. Pääministerin imussa myös hänen hallituksensa suosio on kasvanut. Suomalaisista 55 prosenttia on siihen tyytyväisiä.
Nykynäkymin keskusta valitsee vuoden kuluttua syksyllä ylimääräisessä puoluekokouksessaan Vanhasen presidenttiehdokkaakseen valtavien taputusten kera. Vanhasen ei auta kursailla, vaikka mieli ehkä tekisi. Yhdelläkään puolueella ei ole varaa jättää käyttämättä suosittua poliitikkoa, ja kun Vanhanen on vielä puoluejohtaja, hänen velvollisuutensa on olla käytettävissä.
Jos ja ilmeisesti kun presidentti Tarja Halonen lähtee tavoittelemaan toista kautta, vaaleihin syntyy jännittävä mutta myös hankala asetelma. Presidentin ja pääministerin pitäisi pystyä maan edun nimissä hyvään yhteistyöhön poliittisina kilpailijoinakin. Kuinka he sen tekevät, jos kumpikin tavoittelee tosissaan Mäntyniemen herruutta? On todennäköistä, että kilpailuasetelma latistaa taistelua. Vaalitaisteluun ei voi ladata kaikkia aseita.
Myös tukijoukkojen pitäisi säilyttää maltti. Vanhanen haluaa varmasti, että hänen johtamansa hallituksen hyvä työilmapiiri säilyy.
Presidentti ja pääministeri kilpailivat edellisen kerran keskenään presidentinvaaleissa 1988. Pääministeri Harri Holkeri piti huolen siitä, että suhteet pysyivät kunnossa presidentti Mauno Koivistoon, joka oli poiminut hänet henkilökohtaisesti pääministeriehdokkaaksi. Holkeri jopa lupasi television ratkaisevassa vaalitentissä valitsijamiestensä tuen Koivistolle, jollei ole itse toisella kierroksella mukana.
Vuoden 2006 presidentinvaalit käydään eri pelisäännöin. Presidentin asema Suomen sisäpolitiikassa on nyt ratkaisevasti toinen. Presidentti ei ole enää kaiken poliittisen toiminnan napa. Tämä antaa ratkaisevasti enemmän liikkumavaraa paitsi pääministerille myös kaikille muillekin ehdokkaille. Hallituksen jäsenet eivät ole enää lähes kaikessa samalla tavalla riippuvaisia presidentistä kuin vanhan perustuslain aikana.