Etenkin oululaisten hyvin tuntema vanhan ajan herrasmies, emeritusapteekkari, asessori Eino Snellman on julkaissut niin hienon omakustanteen, etten muista moisia nähneenikään.
Kysymyksessä on todellinen merkkitapaus omakustanteiden kirjavanlaatuisessa pohjoissuomalaisessa historiassa. Jos sen olisi julkaissut hänen entinen apteekkinsa, Oulun uusi apteekki, nykyinen Rotuaarin apteekki, se vertautuisi jossakin määrin yrityshistorioihin.
Täsmällisesti ottaen maanantaina julkistettu kirja ei ole yrityshistoria. Sellainenkin osio sen kansien välistä löytyy mutta saman tien niin paljon muuta, että kaunista kirjaa ensi alkuun selatessaan ei suoralta kädeltä osaa ratkaista, mikä ihme se oikein mahtaa olla. Siinä määrin sutjakkaasti siinä risteilevät kuvat ja tekstit niin apteekkarin äiti- ja isävainajista, maailman vanhimmista apteekeista, Snellmanin perheen rakkaista koirista, Pohjois-Pohjanmaan museon arkistoista, apteekkariperheen perhealbumista, lomamatkoista, kolareista, autoista, erilaisista vaivoista kuin asiakirjoistakin rippikoulutodistuksista lähtien.
Kokonaisuutena tämä omaperäinen teos on sellainen, ettei kukaan kaupallinen kustantaja olisi sitä taatusti sellaisenaan hyväksynyt, vaan olisi ilmoittanut, että tässä on monen kirjan ainekset ja kehottanut keskittymään johonkin osa-alueeseen ja vielä kaiken päälle karsimaan.
Kun historiaa ja kulttuuria henkäilevään kirjaan kunnolla tutustuu, alkaa ymmärtää, kuinka hurjan tehtävän Eino Snellman on ottanut perusteellisesti selvitettäväkseen ja kuinka mielenkiintoisesti hän ilmeisen mieluisasta jättiurakastaan selviytyy.
Taittojujuna, joka auttaa lukijaa hahmottamaan kokonaisuuden, on käytetty vuorottelua.
Joka toinen luku kertoo varakkaaksi apteekkariksi ja lopulta eläkeläiseksi päätyneen köyhän mutta päämäärätietoisen oululaispojan elämänkulusta. Nämä vaiheet ovat luettavissa vanhalta roosalta vivahtavilta eleganteilta sivuilta.
Joka toinen luku, valkealle pohjalle painettuna, vie johdonmukaisesti eteenpäin faktaa: apteekkilaitoksen historian edeten koko Ruotsista ja Suomesta päätyen nimenomaan Ouluun ja sen joka-ainoaan tähänastiseen apteekkiin ja apteekkariin.
Perusteellisen Oulun kierroksen jälkeen koukataan koko maailman apteekkien kautta vanhoihin suomalaisiin lääkeyrtteihin, sairausvakuutukseen ja (oululaisten) apteekkien sisustuksiin.
Pidättyväinen herrasmieskirjoittaja antautuu välistä jopa ihan pikkuisiin juoruiluihin mutta osaa olla myös kriittinen. Tämä korostuu erityisesti hänen käsityksissään kaikkien Oulun yhdeksän apteekin jälkeen kaupunkiin perustetusta Yliopiston apteekista. Sitä hän kutsuu käenpoikaseksi, josta kasvaa haukka.
Kaikilla apteekkipaikkakunnillaan, joita on riittänyt niin Pohjois-Karjalassa kuin Koillismaallakin ennen paluuta synnyinkaupunkiin Ouluun, hän ei ole viihtynyt. Kuusamosta hän sen suoraan sanookin. Aina ei Oulussakaan ole ollut helppoa, käy ilmi.
Mutta ei se aina ole ollut helppoa muillakaan hänen kollegoillaan.
Jo Oulun ensimmäisellä apteekkarilla Jacob Karbergilla oli niin paha ihottuma kasvoissaan, ettei hän saanut olla mukana asiakaspalvelussa vaan hänen oli pysyteltävä taka-alalla. Pelottavan näköisen apteekkarin tytär Albertina sen sijaan oli kuitenkin mitä rusoposkisin, koskapa häntä pidettiin huomattavana kaunottarena. Hänestä tuli seuraavan apteekkarin, lajissaan kai yhäkin Oulun kuuluisimman, Johan Jacob Julinin, puoliso ja Suomen marsalkka Mannerheimin esiäiti, vaikkei hän sitä toki eläessään voinut tietääkään.
Yksi Oulun suurimmista tulipaloista, vuoden 1882 palo, syttyi Uuden apteekin apteekkioppilaan varomattomasta tulenkäsittelystä. Myöhemminkin apteekkeja paloi: toisen maailmansodan pommitukset koettelivat apteekkeja siinä missä muutakin Oulua.
Kirja päättyy Eino Kalevi Snellmanin curriculum vitae -sivuun, jossa mielenkiintoinen viimeinen rivi paljastaa, kuka on antanut viimeisen rohkaisun aktiiviselle eläkeläiselle tämän kauniin kirjan tekoon: Snellman on opiskellut Kärsämäen elämäntarina-akatemiassa viime vuonna.
Voidaan siis sanoa, että Hopeavaaka -niminen kirja käsittelee apteekkilaitoksemme ja havainnollistaa apteekkarin työn esittelemällä tapaustutkimuksena apteekkari Eino Snellmanin kaikkine mielenkiintoisine harrastuksineen, jotka ulottuvat antiikin ja taiteen keräilystä kotiseututoimintaan, hyväntekeväisyyteen ja hevosiin.
Se on selvästi kirja, jossa Eino Snellman on kerralla sanonut kaiken, mitä hän on aina päättänyt ja halunnut sanoa ja on selvästi valmistautunut koko elämänsä tähän tehtäväänsä.