Vieraslajien torjunta sai alkusysäyksen etenemiselleen alkusyksystä. Maa- ja metsätalousministeriön toimesta maahamme laaditaan niin sanottu vieraslajistrategia, jonka tarkoituksena on estää luontoon kuulumattomien lajien holtiton leviäminen ja turvata alkuperäisen luontomme monimuotoisuus.
"Oulun seudulla vieraslajeista ei välitöntä vaaraa ole, vaikka meiltä löytyy myös muualla Suomessa tuttuja vieraita, kuten jättipalsami, jättiputki ja lupiini", toteaa Lassi Kalleinen Oulun yliopiston kasvimuseolta.
"Kurtturuusun leviämistä hiekkarannoilla voisi pitää jopa hieman pelottavana", Kalleinen jatkaa, vaikka toisaalta monet muut tulokkaat, kuten taivaltaan pohjoiseen tekevä vaahtera, ovat jopa kivoja piristyksiä alueellamme.
Piristyksiä tai pelotuksia, lopulliset vaikutukset ovat vielä epävarmoja. Haitallisiksi todettuja vieraslajeja on kasvistossamme useita kymmeniä, joista suurin osa on alkuperältään koristekasveja. Tavallisten puutarhatöiden tai viherrakentamisen yhteydessä on niin helppoa kipata luontoon puutarhajätteitä, levittää siirtomaata ja käyttää meille vieraita lajeja istutuksissa.
Vieraslaji määritellään ihmistoiminnan mukana leviäväksi eliölajiksi, joista osalla on haitallisia vaikutuksia uuteen elinympäristöön. Vieraslajeja pidetäänkin yhtenä luonnon monimuotoisuuden suurimmista uhkatekijöistä maailmassa elinympäristöjen pirstoutumisen ohella. Vieraslajien torjumiseen meitä velvoittavat Yhdistyneiden kansakuntien ja Euroopan neuvoston sopimukset, sekä myös kansallinen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtäävä toimintaohjelmamme.
Eliölajit eivät tunnusta valtioiden rajoja, joten niitä leviää maahamme myös luonnollisista syistä. Kaikkia tulokkaita ei pidäkään aliarvostaa ainoastaan niiden taustan vuoksi, joten miksi nyt sitten tarvitaan erillinen strategia tulokkaiden torjumiseksi?
Syyt tähän löytyvät omasta aktiivisuudestamme. Ihmisten liikkuminen, matkustaminen ja kaupankäynti ovat lisääntyneet viime vuosisadalla voimakkaasti. Tämä näkyy myös vieraslajien leviämisnopeudessa. Ne kulkeutuvat tahattomasti pakkausten mukana rauta- ja ilmateitse tai laivojen painolastivesien mukana. Lisäksi osa lajeista kulkeutuu ihmisten tietoisesti kuljettamina puutarhoja kaunistamaan, metsästettäväksi riistaeläimeksi tai kalankasvatuksen tarpeisiin.
Vaikeuksia vieraista aiheutuu, koska niiden vaikutuksia luontoomme ei voida ennalta tietää. Tehokkaina leviäjinä ja luonnollisista rasitteistaan vapaana vieraslajit usein syrjäyttävät tai ainakin heikentävät alkuperäisten lajien elinolosuhteita. Vieraslajit saattavat myös levittää tauteja alkuperäiseen lajistoomme.
Tulokkaiden torjumisessa avaintekijänä on nopeus. Maahamme tulevien vieraiden lajien pikainen havaitseminen, kuten myös jo levinneiden vieraslajien leviämisen rajoittaminen auttavat vahinkojen minimoimisessa. Esimerkiksi istutettu täplärapu on kenties tullut Suomeen jäädäkseen, mutta sen levinneisyyttä pyritään rajoittamaan eteläisempään Suomeen, jolloin pohjoinen osa maastamme säilyisi alkuperäisen jokiravun elintilana.
Meillä on jo myös lajeja, joiden torjumisessa ainoa vaihtoehto on niiden jatkuva pyynti. Minkki- tai supikoirakannat tuskin enää taantuvat, ellei niiden leviämistä rajoiteta tehokkaasti. Jos uusia lajeja käytetään, niiden käyttö tulisi olla vähintäänkin tarkasti määriteltyä ja valvottua; esimerkiksi kalaistutuksissa käytettävien kirjolohien tai peledsiian leviämisestä on jo saatu alustavia varoituksia. Varmempaa olisi, jos vieraslajien tilalla suosittaisiin kotimaisia lajeja.
Vieraslajiasiat ovat meille edelleen uusia, joten niiden tunnistamisessa tulisi kouluttaa ympäristöasiantuntijoita sekä rajoilla työskentelevää henkilökuntaa. Kutsumattomia vieraita ei myöskään torjuta yhden maan sisällä, joten kansainvälistä yhteistyötä on lisättävä.