Kaikki paitsi pur­jeh­dus ja kaverit on turhaa

Herätys kello 8.30, käsienpesun kautta puurolle ja merelle. Haukiputaan pursiseuran ja Iin meriseuran perinteinen merileiri pääsi toden teolla vauhtiin perjantaina. 17 kouluikäistä leiriläistä reivaa ylös purjeita Iin Röytän saaressa sunnuntaihin saakka.

Herätys kello 8.30, käsienpesun kautta puurolle ja merelle. Haukiputaan pursiseuran ja Iin meriseuran perinteinen merileiri pääsi toden teolla vauhtiin perjantaina. 17 kouluikäistä leiriläistä reivaa ylös purjeita Iin Röytän saaressa sunnuntaihin saakka.

Ennen kuin kokka kastuu ja vesi liplattaa korvia hivellen veneen laitoja vasten, leirin päällikkö Taneli Ojala kertaa purjehtimisen perussääntöjä kuivalla maalla. Joppari eli optimistijolla seilaa tukevasti, eikä sitä saa hevillä nurin. Mutta jos tuuri käy ja vene keikahtaa, leiriläisten pitää tietää, mitä tehdä. Ojala kertoo, että ensin vene käännetään, äyskäröidään tyhjäksi ja jatketaan matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. "Joskus jollan kaataminen on poikien mielestä jännempää kuin itse purjehdus", Ojala kertoo kokemuksesta.

Purjehtiminen on teknisesti haastava laji. Fyysistä voimaa ei niinkään nuorilta vaadita, mutta kylläkin sitä oivaltamista, Ojala ynnää ja kertoo, kuinka itse aloitti purjehtimisen merileirillä vuosia sitten. Jolla vaihtui myöhemmällä iällä köliveneeseen ja nyt Ojala harrastaa retkipurjehdusta kahdeksan metrisellä kaunottarella.

Olisiko vastikään MM-hopeaa purjehtinutta Sari Multalaa kiittäminen siitä, että leirillä on tänä vuonna paljon tyttöjä, niin oli jo viime vuonna. "Purjehtiminen on naisvaltaistunut", Ojala heittää ja laskee, että 17 leiriläisestä neljä on poikaa, loput tyttöjä.

Ensimmäistä kertaa veneen kanssa tekemisessä ei ole 11-vuotias Emilia Väänänenkään. Leirillä Emilia harjoittelee omalla optimistijollalla, kotona Haukiputaalla isällä ja äidillä on vielä isompi purjevene. "Kivaa", tiivistää Emilia lajin vetovoimaa. "Harrastan myös näyttelemistä", Martinniemen ala-asteella koulua käyvä Emilia kertoo.

Nuori neiti käyttää luontevasti purjehdussanastoa, kun masto nousee ylös kohti sinitaivasta. Emilia kiristää skuuttia eli köyttä, millä säädetään purjeen asentoa ja laittaa kikin eli puomin alasvetäjän paikalleen. Spriira siis meikäläisten kiellellä tanko tai keppi, taas pitää purjeen ylhäällä asennossa.

Leirin ohjaaja Pasi Kropsu auttaa Emiliaa vetämään opparin vesille. Punainen pitkä matto rantavedessä estää pohjaa kolhuilta. Emilia pukee pelastusliivit, asettaa kölin ja peräsimen paikoilleen ja on valmis jollailemaan. "Vielä lippis päähän ja menoksi", Emilia virnistää. Eväänä on veneen pohjalla pussi irtokarkkeja.

Jolla irtoaa laiturin reunasta ja Emilia on omillaan.

Toistakymmentä purjetta Röytän rantavesillä on komea näky. Lempeä etelätuuli antaa vauhtia ja ensikertalainenkin uskaltaa kuivaharjoittelun jälkeen kippariksi.

Nuoresta iästä huolimatta haukiputaan meriseuralainen Jere Mettovaara, 7, on merileirillä jo neljättä kertaa. Ensimmäinen yö teltassa meni siihen asti mukavasti kunnes kylmä kovisteli. "Ei pelottanut, mutta vähän paleli ja menin sisälle nukkumaan."

Jere odottaa purjehtimisvuoroaan laiturilla ja touhuaan pappa Pekka Veikkolan seurassa. "En vielä oikein osaa purjehtia. Uimassa kävin, eikä ollut kylmää, vaikka muitten mielestä oli", Jere kehaisee ja näyttää miten merimiessolmu solmitaan.

Ennen kuin kello on kaksitoista ja aurinko etelässä, yksi ja toinenkin kyselee lounaan perään. Merellä puuhatessa tulee kamala nälkä.

Purjehtimista harjoitellaan lounaan jälkeen myöhään iltapäivään ja sitten taas syödään emäntien maukasta ruokaa. Leiriläisistä pitää hyvää huolta iso joukko ohjaajia, Haukiputaan pursiseuran ja Iin meriseuran vanhempaa ja kokenutta merileiriväkeä.

Iltaohjelman ja lipun laskun jälkeen leiriläiset kömpivät telttoihinsa supisemaan ja sipisemään. Jere Mettovaaran mielessä on jo seuraava päivä. Lauantaina on nimittäin disko bileet ja retkipurjehdus viereiseen saareen Satakariin.

Kello lyö kymmenen ja leiri hiljenee.