Kaikki on val­mii­na sun­nun­tai­seen H-het­keen Oulun tuo­mio­kir­kos­sa, piis­pan­vih­ki­mys on täynnä tra­di­tioi­ta – näin se etenee

Hiippakuntasihteeri Raimo Paaso ja tuomiorovasti Satu Saarinen ovat olleet piispanvihkimystä suunnittelevan tiimin jäseninä. Sunnuntain juhlavassa jumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa Saarinen avustaa messussa, Paaso johtaa musiikkia.

Kuva: Jarmo Kontiainen

Sunnuntaisessa piispanvihkimyksessä traditiot elävät, mutta toteutuu myös Jukka Keskitalon toive yhteisöllisyydestä.

Risti, kaapu, hiippa, stola ja sauva.

Nämä piispan viran tunnukset, paramentit, Samuel Salmi riisui lokakuun viimeisenä päivänä.

Hiippakuntasihteeri Raimo Paaso ja tuomiorovasti Satu Saarinen ovat olleet piispanvihkimystä suunnittelevan tiimin jäseninä. Sunnuntain juhlavassa jumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa Saarinen avustaa messussa, Paaso johtaa musiikkia.

Kuva: Jarmo Kontiainen

Sunnuntaina piispa Jukka Keskitalo ottaa vastaan Oulun hiippakunnan kutsun käyden Tuomiokirkon alttarille, jossa ne puetaan hänen ylleen.

Kaulaan pujotettava risti, keisari NikolaiI:n hiippakunnalle lahjoittama, muistuttaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Risti on kristinuskon perussymboli, Jumalan rakkauden, sovituksen ja lunastuksen merkki.

Kaavun katsotaan kuvaavan lainavanhurskautta: vaatteen ajatellaan antavan kantajalleen uuden muodon inhimillisistä ominaisuuksista huolimatta. Stola, joka kiertyy niskan ympäri rinnukselle, symboloi Kristuksen iestä.

Mitra eli hiippa on päähine, joka on käytössä piispoilla niin idän kuin lännen kirkoissa. Sana mitra tulee kreikan kielestä tarkoittaen juuri aseman puolesta päässä pidettävää nauhaa tai vastaavaa.

Sauva, jonka Keskitalo käteensä saa, on paimenen, joka piispa hiippakunnassaan symbolisesti on. Siksi sauvalla on syvä merkitys.

Sauvan yläpään lenkillä paimen voi vetää ja nostaa uupuneita, veltot saavat vauhtia alaosan piikillä, pitkä varsi taas käy petojen karkottamiseen.

Jukka Keskitalo on hiippakunnan 13. piispa ja saa kantaakseen myös keisari Nikolai II:n vuonna 1900 lahjoittaman brokadikaavun.

Sitä ei viedä koskaan pois Tuomiokirkosta, piispan kirkosta, ja siten se tavallaan edustaa samaa pysyvyyttä, jota kirkkokin uskolla haluaa ihmisille viestittää.

Käytännössä Keskitalo kuitenkin pukeutuu uusiin kuoseihin.

– Perinteisesti Oulun hiippakunnan rovastikunnat ja seurakunnat ovat osallistuneet uuden piispan kaavun hankintaan. Kaapu ja muut paramentit ovat siis hiippakunnan seurakuntien lahja piispalle, tuomiorovasti Satu Saarinen kertoo.

Kutsukilpailun voitti oululainen taiteilija Moosa Myllykangas, jonka piispalle suunnitteleman violetin hiipan, kaavun ja stolan lähtökohtana on ollut vesi, elämän lähde.

Kangas on silkkisamettia ja sitä on kirjailtu käsin. Vuorikangas on lohenväristä silkkiä.

Keskitalon piispankaapuun kuuluu myös koru, Tornion jaloteräksestä ja poronsarvesta valmistettu orjantappura, joka materiaaleiltaan muistuttaa piispan syntymäseudusta.

Piispa Keskitalon vihkii virkaan arkkipiispa Tapio Luoma, jota avustavat vieraat Suomesta ja ulkomailta.

– Vihkivän arkkipiispan vierellä ovat naapurimaiden kirkkojen edustajat. Alttarilla on myös Oulun ystävyyshiippakunnan edustaja Tansaniasta, Saarinen kertoo.

Perinne on, että pukijoina ovat naapurihiippakuntien piispat, tässä tapauksessa Jari Jolkkonen Kuo-piosta ja Simo Peura Lapualta.

– Tässä on ajatuksena, että uuden piispan pukevat ja saattavat matkaan sekä oma kirkko että globaali Kristuksen kirkko, Saarinen perustelee.

Piispanvihkimys ei sinänsä ole erillinen tilaisuutensa. Se toteutetaan osana normaalia jumalanpalvelusta.

– Myös kaikki musiikki nousee päivän teemasta, joka onkin iso asia – ”Kuolemasta elämään”, Oulun hiippakunnan kirkkomusiikkiasioista vastaava hiippakuntasihteeri Raimo Paaso selittää.

Suunnitellessaan vihkimyksen musiikkia Paaso on halunnut tuoda esille sitä korkeaa musiikillista osaamista, jota hiippakunnassa työskentelevillä kirkkomuusikoilla on.

Nämä paitsi luovat koko ajan uutta, myös uudistavat perinteitä antamalla toisenlaisen näkökulman tuttuun musiikkiin.

– Virkaan vihkimykset alkavat yleensä virrellä 111. Oululainen freelance-kirkkomuusikko Miikka Lehtoaho on sovittanut siitä alkumusiikin ja virren.

Päivän virsiä on 632 Nyt ylös sieluni. Myös siitä on uusi Lehtoahon sovitus.

– Virsi on virsikirjan viimeinen ja sopii siten erinomaisesti tähän tilaisuuteen, uuden alkuun mutta viestii samalla myös ikiaikaisuudesta, Paaso luonnehtii.

– 9,5 minuutin mittaista teosta, jossa kuoro ja yleisö vuorottelevat, rikastuttavat urkujen lisäksi trumpetit ja patarummut.

Ehtoollisen aikana kuorot laulavat Oulujoen kanttorin Lauri Nurkkalan vuonna 2008 sovittaman virren 228a Vaiti kaikki palvokaamme.

Uudeksi hiippakunnalliseksi traditioksi on tullut piispalle lahjoitettava kirkkomusiikkiteos.

– Tuomiokirkon kanttori Lauri-Kalle Kallunki on omistanut Jukka Keskitalolle sävellyksensä Nyt iloiten laulakaa Herralle, Paaso kertoo.

– Uruille ja sekakuorolle tehty teos on koko vihkimyksen musiikillinen kulminaatiopiste: virkaansa juuri siunattu piispa kääntyy tuolloin alttarilla seurakuntaan päin ja hänet otetaan vastaan hiippakuntaan.

Ajatuksena on, että tilausteosta voidaan käyttää hiippakunnan pappisvihkimyksissä.

– Näiden lisäksi jumalanpalveluksessa on paljon yhteisvirsiä. Kaikessa musiikissa on toteutettu piispan toivetta yhteisöllisyyden toteutumisesta, Paaso tähdentää.

– Sama osallisuuden mahdollistamisen ajatus on ollut ohjenuorana läpi tilaisuuden suunnittelun, Saarinen kommentoi.

– Piispa Keskitalo on korostanut toiveenaan, että juhlassa välittyisi leppoisuus – jotta arvokkuudessa koettaisiin myös kotoisuutta.