Oulu On tyypillinen talvi-ilta pohjoissuomalaisessa kaupungissa joskus 1980-luvun alussa, kun Sanna (nimi muutettu) astelee sattuman oikun johdattamana kohti urheilutaloa.
Siellä esiintyy kohua ulkonäöllään ja maailmanvalloittajan asenteellaan herättänyt bändi Hanoi Rocks.
Urheilutalo ei ole tupaten täynnä, mutta tungos tuntuu lavan edustalla, jonne Sannakin hakeutuu. Eikä hän pääse enää sieltä pois, kun bändi alkaa soittaa korviasärkevän kovaa.
Näyttää rockilta
"Ne on homoja."
"Ainaski se niitten laulaja."
"Kaikki ne on."
Kun maalaiskoulun välituntikeskusteluissa puhutaan Hanoi Rocksista tuohon tyyliin, Sanna päättelee, ettei äskeisestä keikkakokemuksesta kannata hiiskua.
Mutta häneen keikka on tehnyt vaikutuksen: kerrankin jotain sellaista, mikä oikeasti näyttää ja kuulostaa rockilta, eikä ole nukkavierua.
Bändin parikymppiset jäsenet ovat englantilaisrumpalia lukuun ottamatta suomalaisia, mitä tosin ei heidän taiteilijanimistään heti uskoisi: laulaja Michael Monroe, kitaristit Andy McCoy ja Nasty Suicide sekä basisti Sam Yaffa. Rumpalia kutsutaan Razzleksi. Monroe on pitkähiuksinen pörröpääblondi, muut mustahiuksisia, kaikki ovat laihoja ja silmänympäryksensä mustiksi sotkeneita.
Musiikki on englanninkielistä kovaäänistä rockia, jossa voi kuulla ripauksen Rolling Stonesia tai New York Dollsia, Sanna lukee jostain musiikkilehdestä. Kyllähän Sanna Rollarit tietää, ja myös Dollsien levy löytyy veljen hyllystä.
Bändin jäsenet elävät rocktähtielämää, ovat jatkuvasti tien päällä ja suuren osan ajastaan vielä ulkomailla. Tästä kaikesta Sanna saa lukea paitsi musiikki-, ennen pitkää myös iltapäivälehdistä: riehakkaita keikkoja ja tappelunnujakoita, raisuja juhlia ja sairaalareissuja.
Iltapäivälehdissä varsinkin selostetaan orkesterin maailmanvalloituksen edistymistä Brittein saarilta Intian ja Israelin kautta Japaniin.
Itkun nieleskelyä
"Ei voi olla totta!" Sanna hokee mielessään.
Hän on kuullut radiosta joulukuisena aamuna 1984 Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen kuolleen auto-onnettomuudessa kesken Yhdysvaltain-kiertueen. Razzle on ollut Mötley Crue -yhtyeen humalaisen laulajan Vince Neilin kyydissä.
Sanna nieleskelee itkua koulussa koko päivän ja käy vaihtamassa muutaman sanan kahden Hanoi-faneiksi tietämänsä tytön kanssa. Hän päättää inhota Vince Neiliä ikuisesti.
Ei kestä kauan, kun tiedetään Hanoi Rocksin soittajien tulehtuneista väleistä - ja kerrotaan bändin hajoavan.
Ehkä näin on parempi, Sanna miettii ja huomaa seuraavaksi ahmivansa tiedonmurusia bändin jäsenten uusista virityksistä. Ja niitä riittää: Cherry Bombz, Suicide Twins, Shooting Gallery, Jerusalem Slim, Demolition 23, Mad Juana, sooloprojektitÊ6;
Varsinkin Andy McCoy antaa kuulua itsestään. Miehen huumeriippuvuudesta, ihmissuhteista, purukaluston uusimisesta, parvekkeelta putoamisesta, omaelämäkerrallisesta elokuvasta ja tositv-sarjasta poikii uutista toisen perään.
Veteraanit keikalla
Sanna lukee pikku-uutisen Andy McCoyn ja Michael Monroen jälleennäkemisestä yhtyeen cd-kokoelman julkaisun yhteydessä 2001.
Pian kerrotaan Hanoi-veteraanien Revisited-keikoista. Kokoonpano esiintyy myös hänen kotikaupungissaan. Sannakin suuntaa sinne, lavan eteen - siellä ne Taxi Driverit, Tragedyt muut Hanoi-klassikot jytisevät parhaiten.
Hanoi Rocksin keulakaksikko jatkaa yhteistyötään, värvää muusikoita, tekee uutta musiikkia ja heittää keikkoja yhä uudestaan.
Eikä Sanna voi muuta kuin hankkiutua keikalle, kun uusi Hanoi Rocks seuraavan kerran soittaa hänen kotikaupungissaan.
Kaikki mihin pystyy
On syksy 2008. Lyhyt uutinen kertoo Hanoi Rocksin hajoavan. Hajoamiseen ei uutisen mukaan liity mitään dramatiikkaa: Andy McCoy ja Michael Monroe katsovat, että Hanoi Rocks on saavuttanut tähän mennessä sen, mihin kunniakkaasti pystyy.
Ehkä näin on parempi, Sanna miettii.
Hän päättää mennä katsomaan yhtyettä, kun se heittää kotikaupungissa jäähyväiskeikkansa.
Hanoi Rocks esiintyy Oulun Teatrialla 26.12.2008. Viimeiset keikkansa yhtye tekee ensi keväänä. Sitten toiminta loppuu.