Kuntien eläkevakuutuksen ja Nova Groupin suhteessa ei havaittu laittomuuksia. Vaalirahoituksen epäkohtien esiin kaivamista ja oikaisua pitää kuitenkin tiukasti jatkaa.
"Kevan suhteissa Nova Groupiin tai päätöksenteossa tähän liittyen ei ole ilmennyt mitään lainvastaista tai normaalista poikkeavaa menettelyä." Tuossa lauseessa tiivistyy ydin valtionvarainministeriön tiistaina julkistamasta selvityksestä, jonka kohteena oli Kuntien eläkevakuutuksen Kevan ja jo konkurssiin asetetun kiinteistöpalveluyhtiön suhde.
Noin siis juridiselta kannalta ilmeisesti on. Niinpä huojennus oli tiistaina suuri muun muassa Kevan hallituksessa, jonka puheenjohtaja Sampsa Kataja ilmoitti aikovansa jatkaa tehtävässään.
Selvitys ei eroon pakotakaan, mutta Katajan jatkaminen Kevan hallituksen puheenjohtajana ei liioin auta Kevan maineen palautusta. Jo Kevan hallituksessa toimiessaanhan Kataja kuului siihen poliitikkojen joukkoon, jolle laitoksen toimitusjohtaja Markku Kauppinen junaili vaalitukea. Jos operoinnissa ei mitään laitonta ollutkaan, niin isojen poikien suhmuroinnista voi puhua.
Maanantaina tehtävästään eronnut Kauppinen on vakuuttanut toimineensa varmasti oikein ja kertonut, että hänen suhteensa puolueeseen on ollut "hyvin ohut". Tätä taustaa vasten Ilta-Sanomien tiistainen uutinen herättää kysymyksen. Jutun mukaan Kauppinen olisi kutsunut keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen ja Novaa edustavan toimitusjohtajan Arto Merisalon Kevan edustustiloihin kuukautta sen jälkeen kun Kauppinen kertomansa mukaan oli pääministerin luona sanoutunut irti vaalirahoitusjärjestelyistä.
Voi kysyä, mitä tarkoitusta varten kolmen tahon tapaamista suunniteltiin.
Koko vaalirahoitusjupakassa Keva-haara on kaikkiaan vain yksi sivujuonne. Tämäkin haara oli ja on syytä kaivaa esiin pohjamutia myöten.
Outoja piirteitä suomalaisesta vaalirahoituksesta on tullut julki tiuhaan tahtiin. Suurista puolueista kokoomus ja SDP eivät ole suostuneet kertomaan rahalähteitään, minkä keskusta pakkosaumassa teki. On ehdokasrahoituksen ketjutuksia erilaisten yhdistysten kautta, rahoituslähteiden pitoa pimennossa yhtiöiden ja säätiöiden avulla, ylihintaisia taulukauppoja ja käsittämättömän kalliita seminaaripäiviä.
Viimeksi mainituista kertoi surkuhupaisia tietoja Aamulehti, jonka mukaan esimerkiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitos maksoi euroehdokas Esa Härmälän seminaarin kolmesta lipusta yhteensä 2 250 euroa. Työeläkeyhtiö Eläke-Tapiola puolestaan pulitti entisen demaripomon Eero Heinäluoman seminaarin lipusta 900 euroa.
Erikoista ja huolestuttavaa on, ettei kummassakaan yhtiössä nähty menettelyssä mitään outoa. Se kuuluisa sokea Reettakin tajuaa, että kyse on vaalituesta eläkkeenmaksajien rahoilla.
Vaalirahoituspaljastukset ravistelevat nyt rajusti monen puolueen mainetta. Silti kaikki kyseenalaiset piirteet pitää tuoda esiin. Siten järjestelmää päästään korjaamaan.
Puolueet on tärkeä osa demokratiaa, ja ne tarvitsevat toimintaansa rahaa. Rahoituksen julkisuutta pitää kuitenkin olennaisesti lisätä. Tämä pitää tehdä silläkin uhalla, että jotkin rahavirrat kuivuvat.
Vastaista ajatellen paljon vartijana on nyt Lauri Tarastin työryhmä, joka pohtii vaali- ja puoluerahoituksen uudistusta. Työryhmä näyttää puheenjohtajansa lausuntojen perusteella ottaneen tavoitteekseen avoimuuden roiman lisäämisen. Muuta tietä ei voi olla.