Barentsin alueellinen yhteistyö on vaikeuksissa. Nykyinen malli ei toimi hyvin, mutta uudesta on vaikea sopia. Ristiriitaa on etenkin norjalaisten ja suomalaisten tavoitteiden välillä: keskitetäänkö asiat Kirkkoniemeen vai hajautetaanko alueille?
Pohjoisen maakunnat Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu ovat viime ajat saaneet harjoitella kansainvälisen diplomatian hienouksia. Pöydällä on Barentsin alueellisen yhteistyön tulevaisuutta koskeva ehdotus, jonka sisällöstä eri maiden käsitykset menevät iloisesti ristiin mutta josta jokin ratkaisu olisi saatava aikaan, jotta tuota tulevaisuutta ylipäätään olisi.
Harva on tullut edes tietäneeksi, että pohjoisen ikiomassa yhteistyössä eletään nyt kriittisiä hetkiä.
Yksi perusongelma onkin siinä, että Barentsin alueellinen yhteistyö on supistunut hyvin pienen ja hitaasti vaihtuvan virkamiespiirin toiminnaksi, josta sanaa ei juuri ulospäin kiiri - ja jota ulkoapäin ei myöskään liiemmälti kysymyksillä vaivata. Tuon joukon olisi kuitenkin löydettävä tie eteenpäin.
Sitä yritettiin viimeksi kesäkuun alussa Petroskoissa, jossa alueneuvosto ja aluekomitea olivat koolla. Kokousta varten Lapin maakuntajohtajan Esko Lotvosen vetämä epävirallinen työryhmä oli laatinut raportin Barentsin alueellisen yhteistyön tehostamisesta.
Konkreettisin kysymys tällä hetkellä on, mitä tehdä Norjan ehdotukselle kansainvälisen Barents-sihteeristön perustamisesta Kirkkoniemeen. Siihen liittyy suoraan isoja periaatteellisia näkemyseroja ja epäsuorasti muitakin sinänsä erillisiä kiista-asioita, kuten Suomen ajama ja Norjan kiivaasti vastustama Pohjois-Karjalan jäsenyys alueneuvostossa.
Barentsin alueneuvostossa ovat mukana Suomen, Norjan, Ruotsin ja Venäjän pohjoisimmat alueet. Maantieteellisesti sen koko vastaa matkaa Ranskasta Ukrainaan. Kun kulkuyhteyksiä ei juuri ole eikä enimmäkseen ole toiminnan resurssejakaan, käytännön yhteistyö on jo lähtökohtaisesti hyvin työlästä.
Koko ajan on lisäksi vallinnut epäsuhta Norjan ja muiden maiden rahkeiden välillä. Norja on avokätisesti rahoittanut Kirkkoniemessä toimivaa kansallista Barents-sihteeristöään. Maan nykyinen hallitus satsaa hyvin voimakkaasti pohjoisiin alueisiin, ja sitä mukaa on kasvanut kiinnostus rakentaa Kirkkoniemestä eräänlaista Barents-pääkaupunkia.
Tähän liittyen Norja haluaa perustaa ja pitkälti myös rahoittaa kansainvälisen Barents-sihteeristön, joka Kirkkoniemestä käsin koordinoisi alueellista yhteistyötä. Norja ajaa asiaa voimakkaasti, ja muut ovat kutakuinkin suostuneet ajatukseen sihteeristön perustamisesta. Mutta suomalaisten selkeä näkemys on, että sihteeristön pitäisi olla lähinnä tekninen. Vastuu toiminnan varsinaisesta sisällöstä taas olisi alueilla itsellään.
Norja ei tätä ajatusta ole niellyt. Venäjä peesailee Norjan kantoja ja Ruotsi on enimmäkseen lähellä Suomen mallia. On siis syntynyt Norja-Suomi -kaksinkamppailu.
Norja on toivonut sihteeristön saavan käyttöönsä eri osapuolilta läjän rahaa, jota sitten voitaisiin jakaa toimintaan. Suomi on tehnyt selväksi, että tämä on pelkkää utopiaa. Suomalaiset puhuvat alueiden vastuusta ja osaamisesta. Norjalaisten mielestä tämä hajottaa asioita liikaa. Vastakkain on näin näkemys toiminnan keskittämisestä Kirkkoniemeen tai sen hajauttamisesta alueille siten, että kaikkien ei tarvitsisi olla kaikessa mukana.
Tällä hetkellä Suomessa sitoutuminen tähän yhteistyöhön on pientä ja pieniä ovat vapaat resurssitkin. Toiveena on, että vastuu tietyistä sektoreista lisäisi alueiden sitoutumista ja rahoitus kulkisi erilaisten ohjelmien kautta. Parhaillaan selvitetään mahdollisuutta perustaa Rovaniemelle Lapin liiton yhteyteen pieni kansallinen Barents-sihteeristö, jota rahoittaisivat sekä pohjoisen maakunnat että ulko- ja sisäministeriö. Ruotsissa maan ulkoisesta avustustoiminnasta vastaava Sida rahoittaa Barents-henkilöstöä Norrbottenin ja Västerbottenin lääninhallituksiin. Venäjällä mitään tällaista ei ole ja alueiden keskinäinen koordinaatio on kehnoa.
Pakettiin liittyy Pohjois-Karjalan jäsenyys, jota Suomi ajaa yhtä vahvasti kuin Norja vastustaa. Suomen mielestä jäsenyys lisää osaamista, yhtenäistää aluetta ja sen EU-ohjelmia ja tuo näin lisää rahaakin. Norjalaisten mielestä Pohjois-Karjala olisi aluetta hajanaistava rasite.
Jälleen näkemysero lähtee siitä, keskitetäänkö toiminnan sisältöä Kirkkoniemeen vai hajautetaanko alueille.
Näiden ohella muitakin päänvaivoja on olemassa. Petroskoin kokouksessa asioita tuuletettiin välillä poikkeuksellisen suorin sanoin. Mistään kriisistä ei haluta puhua, mutta keskustelu oli "rohkeampaa" kuin mihin on totuttu.
Lotvosen työryhmä jatkaa syksyllä. Myös valtiotason virkamiehiä kytketään mukaan, ja ratkaisuja toivotaan alueneuvoston kokoukseen marraskuussa Oulussa. Uutta sisältöä Barentsin aluetoimintaan ei synny, ennen kuin alueet pystyvät päättämään, missä se sisältö pitäisi synnyttää.