Lapin miehessä pihisee vielä henki, vaikka hetken näytti jo heikommalta. Suomen mielenkiintoisin mieshiihtäjä Sami Jauhojärvi toipuu keuhkokuumeesta, ja on keskiviikkona jo ottanut lenkillä muutaman juoksuaskelen.
Lapin miehen henkeäkään ei näin vähällä nujerreta. Keuhkokuume kauden kynnyksellä kävisi katastrofistakin.
"Turha jäädä tyhjää murehtimaan", Jauhojärvi kohauttaa olkapäitään.
Alkavasta talvesta tulee Sami Jauhojärvelle joko katastrofi tai paras koskaan. Valmentaja Reijo Jylhän johdolla harjoitusmäärä on nostettu maailman huippujen tasolle, lähes 20 tuntiin viikossa eli lähelle 900 tuntia vuodessa. Painopiste on siirretty jalkojen suorituskykyyn ja lihaskestävyyteen ja pitkillä, jopa viisituntisilla harjoituksilla on haettu äärimmäistä kestävyyttä.
Lapin miehen valoisalla mielenlaadulla ei uskota katastrofiin. Ja sitä paitsi: kävi miten kävi, riski kannatti kuitenkin.
"Sitten on ainakin löydetty rajat. Ja onhan tehty työ kuitenkin pohjalla tulevien kausien varalta", Jauhojärvi sanoo.
"Mutta jos kroppa ottaa harjoitusmäärän vastaan ja kehitystä tapahtuu, minun pitäisi voittaa maailmancupin osakilpailu."
Jauhojärven viimeinen mahdollisuus riskinottoon on nyt. Tänä talvena ei ole arvokisoja pilattavaksi, mutta tulossa on kolmen arvokisavuoden putki. Seuraavana välivuonna, 2012, 31-vuotiasta Sami Jauhojärveä painaa palautumisessa jo ikä.
Suunnitelma ulottuu vuoteen 2015. Silloin palkintokaapissa kiiltää kaksi olympiakultamitalia. Jo vuonna 2010 sieltä pitäisi löytyä olympiakulta, MM-kulta ja maailmancupin kokonaiskilpailun voittopysti.
Jauhojärvi tietää, että lennokas tavoitteenasettelu ärsyttää monia.
"Moni pitää minua ylpeänä ja vouhottajana, mutta tämä on minulle luontainen tapa ja jos se ei miellytä, sitä ei tarvitse katsella. Kavereille olen sanonut, että jos kusi nousee päähän, vetävät vain rohkeasti turpaan."
Ylitornion miehen tyyli tuo hakematta mieleen kaksi muuta suksilajien moottoriturpaa samalta suunnalta, Jari Isometsän ja Kalle Palanderin. Jauhojärvellä on selitys valmiina.
"Se on lappilaista välittömyyttä, sitä, ettei jäädä tyhjää murehtimaan ja tykätään ottaa haasteita vastaan."
Isometsän kerrotaan ennustaneen, että nuoresta miehestä tulee vielä pahempi suunsoittaja kuin karpaasi konsanaan.
"Jos lähellekään pystyisi", Jauhojärvi höröttää.
Palander on kerran tullut vastaan lentokentällä jossain Keski-Euroopassa. Alppihiihtäjä oli tulossa purjehtimasta Välimereltä, maastohiihtäjä leiriltä Italiasta.
"Vaihdettiin vain nopeasti kuulumiset."
Vuonna 2015 kaksinkertaisen olympiavoittajan, maailmanmestari Sami Jauhojärven elämä alkaa olla muutenkin mallillaan, jos suunnitelma pitää kutinsa. Mies on tukevasti naimisissa Lauransa kanssa, ja lapsiakin lienee ainakin tulossa.
Itseasiassa nimettömässä on kihlasormus ja hääpäivä on jo päätetty, vaikka siitä paljastetaankin vasta vuosi, 2008.
"Olemme ajatelleet, että yksinhuoltajaäitejä on tässä maassa riittävästi ilman minun morsiantanikin. Lasten aika ei ole vielä nyt, kun olen pois kotoa yli 200 päivää vuodessa", Jauhojärvi sanoo.
Leipä irtoaa samasta työstä kuin osin jo nytkin, yrityslahjafirman edustajana.
Pariskunta saattaa yhä asua Rovaniemellä, jonne hiihtäjä tuli Lauransa matkassa vuonna 2004, kun tämä aloitti ensi keväänä päättyvät opintonsa. Lapin pääkaupungista on tullut kotikaupunki, vaikka Jauhojärvi tarvitseekin Lauran kartturiksi aina, kun lähtee autolla kaupungille. Harjoitusolosuhteet ovat mainiot ja lentokenttä lähellä. Toisaalta lasten kanssa olisi mukava asua maalla, missä välittämisen taso on eri ja virikkeitä enemmän kuin kerrostalossa.
"Mielelläni en Lapista lähtisi, mutta elämäntilanteet vaihtelevat. Lappilaisuus ei kuitenkaan häviä sydämestä", Jauhojärvi pohtii ja selittää, mistä lappilaisuudessa on kyse.
"Kielestä, kulttuuriyhteisöstä ja kasvatuksesta, jonka olen saanut."
Kun Jauhojärvi palaa reissuiltaan Rovaniemelle, tärkeitä on saada viettää aikaa Lauran kanssa. Olla kotona, syödä vaikka jauhelihakastiketta ja pottuja ainaisen ravintolaruuan sijaan ja lukea akuankkoja.
Hiihtäjän hyllyssä on 334 Aku Ankan taskukirjaa, kolme vähemmän kuin niitä on ilmestynyt. Postiluukusta ropisee akuja ja roopesetiä.
"Se on harrastus, jossa pääsee irti todellisuudesta, oma maailmansa. Akulla on vielä enemmän huolia kuin keskivertosuomalaisella", hän virnistää.
Kavereitakin pitää nähdä. Paljon muuta ei sitten ehdikään, kun päiväohjelma on aina sama. Puoli kahdeksalta tai kahdeksalta ylös ja aamupalalle. Yhdeksältä harjoittelemaan 2-5 tunniksi. Syömään ja päiväunille, ja taas välipalalle kolmelta. Neljältä harjoittelemaan vielä 2-3 tunniksi, seitsemältä syömään ja yhdeltätoista nukkumaan. Huippu-urheilijan arki on yksinäistä.
"Kyllä siinä oppii itsestään tykkäämään, kun painaa monta sataa tuntia yksin pitkin metsää", Jauhojärvi sanoo.
"Toisaalta näen sen terapeuttisena, onpahan ainakin aikaa itselle. Kun painan kotioven takanani kiinni, minulla on aikaa miettiä asiat pois vaivaamasta."
Yllättävää kyllä; kotona mies on se hiljaisempi osapuoli. Porukassa hiljaisuus käy painostavaksi, ja Jauhojärven on pakko yrittää keventää tunnelmaa.
Silloin tällöin pitää päästä kaikesta irti, hypätä autoon ja hurauttaa tunnissa mökille. Elämä ilman mitään mukavuuksia saa ajatukset muualle hiihdosta, samoin kuin kalastus ja hirvimetsällä kävely.
Varsinaista lomaa Jauhojärvi ei kuitenkaan pidä, eikä kaipaa.
"Kaksi päivää jos olen treenaamatta, muutun kireäksi ja vittumaiseksi ihmiseksi. Laura sanoo, että ala jo mennä siitä."