Suomen vaikutusvaltaisimpiin yrityselämän edustajiin kuuluva, Sanoman ja Koneen hallitusten puheenjohtaja Antti Herlin totesi Helsingin Sanomien haastattelussa (26.4.) , että media-alalla on nyt kolmen kerroksen väkeä. On yhtiöitä jotka maksavat veroja, yhtiöitä jotka eivät maksa sekä lisäksi Yleisradio, jota rahoitetaan veroista.
Herlinin mukaan verotuksen pitäisi olla nolla, että Sanoman kaltaiset yhtiöt pääsisivät samaan asemaan kilpailijoidensa kanssa.
Vaikka vaatimus ei taida olla realistinen, se muistuttaa kuitenkin alan kilpailutilanteeseen ja verotukseen liittyvistä ongelmista, joihin uuden hallituksen on kyettävä ottamaan kantaa.
Harvakseltaan julkisuudessa media-alan asioissa esiintyvä Herlin tekee viiltävän analyysin alan kilpailutilanteesta, jossa yritykset ovat lähtökohdiltaan eriarvoisessa asemassa.
Yhteen kerrokseen kuuluvat Sanoman kaltaiset yhtiöt, jotka maksavat veroa painettujen lehtien tilauksista alennetun arvonlisäverokannan mukaisesti kymmenen ja digitilauksista 24 prosenttia.
Toisena ryhmänä tulevat kansainväliset media-alan konsernit kuten amerikkalainen Google. Ne nappaavat koko ajan suuremman siivun mainoseuroista, mutta eivät maksa veroja sen paremmin Suomeen kuin muuallekaan. Kansainväliset yritykset käyttävät verosuunnittelussa taitavasti hyväkseen maailman veroparatiiseja.
Kolmas kanto Herlinin kaskessa on verorahoilla elävä valtiollinen Yleisradio.
Selvänä ristiriitana voidaan pitää sitä, että painettujen ja digilehtien tilauksilla on erisuuruinen arvonlisävero. Mitään järkevää perustetta tälle on vaikea löytää. Mediatalojen tulevan kehityksen kannalta erisuuruiset verot ovat tulppa. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa liikevaihdosta kertyy digipuolelta. Näin valtio syö koko ajan kasvavan siivun mediatalojen kakusta.
Herlinillä ei ole esittää keinoja kansainvälisten yhtiöiden saamiseksi samaan ruotuun kotimaisten kilpailijoiden kanssa. Vapaan kaupan maailmassa ne kykenevät vahvemman oikeudella toimimaan juuri niin kuin ne toimivat. Veroparatiiseihin liittyviä ongelmia on yritetty ratkoa kansainvälisillä foorumeilla huonolla menestyksellä.
Yleisradiosta Herlinillä on selvä näkemys: Ylen palveluista pitäisi maksaa vain niitä käyttävät. Tämä tarkoittaisi Ylen alasajoa ja mediakentän jättämistä kilpailun varaan.
Ennen Yle-veroa käytössä ollut lupamaksu perustui siihen, että ne maksavat, jotka katsovat. Ylen tulot alkoivat kuitenkin ehtyä, kun yhä useammat jättivät lupamaksun maksamatta siitä huolimatta, että käyttivät Ylen palveluita.
Ylellä on useita julkisen palvelun velvoitteita, jotka eivät hoidu bisnesperiaatteella. Niiden rahoitus täytyisi joka tapauksessa ratkaista tai niistä pitäisi luopua.
Herlinin esiintulon ajankohta tuskin oli sattuma vaan liittyy uuden hallituksen muodostamiseen. Viesti on selvä: alan verotuksen epäkohdista ja Ylen roolista on keskusteltava myös hallituspöydissä.
Pääkirjoitus