Vaikka Suomi ei hötkyile EU:n puolustuskeskustelussa, ulkopoliittisen johdon on varauduttava myös nopeisiin ratkaisuihin. Passiivisuuteen ei ole varaa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ympäristö muuttuu niin nopeasti, että vain asiantuntijat taitavat pysyä perässä. Ulkopoliittiselle johdolle passiivinen asenne ei kuitenkaan sovi. Vaihtoehtoja on selvitettävä ja mahdollisten ratkaisujen seuraukset tiedettävä. Lähtökohtana tulee olla Suomen paras. Omat mieltymykset, sympatiat ja aikaisemmat asenteet eivät saa päätöksissä painaa.
Suomi voi joutua tekemään alkavassa EU:n hallitusten välisessä konferenssissa (hvk) nopeasti isoja ratkaisuja. EU:n perustuslakiluonnokseen sisältyy kaksi puolustuspoliittista ydintä, turvatakuu- ja voimavaraytimet. Turvatakuista annettaisiin julistus, jonka halukkaat maat allekirjoittaisivat ja johon voisi liittyä myöhemminkin. Sen sijaan voimavaraydin olisi suljettu. Siihen kuuluvat maat päättäisivät jatkossa, mitkä muut maat pääsisivät myöhemmin mukaan.
Suomi vastustaa suljetun ytimen syntymistä. Turvatakuiden osalta halutaan ensiksi nähdä, miten ne määritellään. Kotimaiselle keskustelulle sytykettä antoi viikon alussa puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala, jonka mukaan EU-puolustus edellyttää myös Naton jäsenyyttä. Ilman Nato-jäsenyyttä turvatakuujulistus on "varsin köykäinen paperi".
Hvk:ssa Suomi kuuluu vaatimuksineen pieneen liittoutumattomien maiden vähemmistöön. Vastustaa ja vaatia voi, mutta Ranska ja Saksa sekä niiden vanavedessä muutamat muut maat voivat perustaa puolustusytimiä niiden tahdosta piittaamatta. Tässä ei ole mitään muuta järkeä kuin se, että niin osoitettaisiin mieltä Yhdysvalloille. Tällainen puolustusyhteistyö olisi Suomelle hyvin hankala vaihtoehto.
Suomen kannalta tärkeää olisikin, että syntyvät puolustuspoliittiset ytimet olisivat avoimia. Silloin Suomi voi rauhassa tehdä omat ratkaisunsa. Siksi Suomen ei tule asettua EU:n kapinallisten johtoon, jos sellaisia ylipäätään on, vaan valmistautua muuttamaan EU:n perustuslakiluonnosta mieleisekseen. Kaikkea ei voi saada. Siksi on keskityttävä olennaiseen, jahka olennaiset on ensiksi eduskunnassa hyväksytty.
Sekä pääministeri Matti Vanhanen että presidentti Tarja Halonen ovat rauhoitelleet keskustelua ja sanoneet, ettei Suomella ole mitään kiirettä. Ratkaisut voidaan tehdä rauhassa puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä ensi vuonna. Näinhän asia on, jos hvk onnistuu. Mutta jos se riitautuu ja päätöksiä pitäisi tehdä jo tänä vuonna, tilanne mutkistuu.
Jos turvatakuissa edellytetään myös Naton jäsenyyttä, Suomi on perimmäisten kysymysten äärellä. Suomi voi joutua ottamaan kantaa turvatakuuytimeen jo hvk:ssa eli päättämään ennen selontekoa, pysyäkö liittoutumattomana vai liittoutuako.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka näyttää nyt olevan presidentti Halosen käsissä. Hän on tietoinen tulevien päätösten tärkeydestä. Se näkyi jo puolustusvoimain lippujuhlapäivän puheessa, jossa presidentti korosti vaihtoehtojen tärkeyttä, Suomen aktiivisuutta ja poliittisia taitoja, jotta voimme tehdä itse asemaamme koskevat päätökset. Tuolloin hän edellytti sen pohtimista, millaisiksi uusien ytimien kriteerit muotoutuvat ja miten Suomi menee niihin mukaan.
Suomen turvallisuus on tänään vahvempi kuin koskaan ennen. Sen varaan ei kuitenkaan voi tulevaisuutta rakentaa. Liittoutumattomuus voi kääntyä Suomelle rasitteeksi. Tämän tosiasian tunnustaminen voi olla joillekin päättäjille raskasta. Ehkä heidän olisi hyvä kysyä itseltään, voiko turvallisuutta olla koskaan liikaa.