Verottaja tulkitsee aikapankkien kautta tehtävän työn pääsääntöisesti verotettavaksi vaihtotyöksi. Ainoastaan naapurin lumen luonnin ja vastavuoroisen kukkien kastelun kaltaista vaihtoa voidaan tehdä ilman veroseuraamuksia.
Aikapankissa on kysymys pääasiassa pienimuotoisesta auttamisesta, jota tehdään työtä vastaan. Joku on voinut pestä toisen ikkunat ja saanut vastapalvelukseksi vaikkapa hyllyn kiinnittämisen seinään. Oleellista on, että vaihdon välineenä ei liiku raha.
Käytännössä verottajan tulkinta saattaa lopettaa aikapankkien toiminnan tai vaihtoehtoisesti johtaa veronkiertoon.
Harmi, sillä aikapankit ovat nykypäivän yhteisöllisyyttä. Ne ovat syntyneet kaupungeissa perinteisten yhteisöllisyyden muotojen hävittyä. Maaseudulla naapuriapu on elänyt iät ajat ja elää vastakin.
Aikapankkeja voi verrata entisaikojen talkootyöhön, jossa urheilu- ja muu yhdistysväki auttoi jäseniään. Talkootunteja saattoi kertyä paljon, mutta apuun lähdettiin tarpeen vaatiessa. Monen omakotitalon perustat on valettu tällä tavoin.
On oikein, että tehdään selvä ero ammatinharjoittamisen ja naapuriavun välille. Yritystoiminnasta ei tule aikapankkitoimintaa sillä, että palveluita tarjotaan netin välityksellä.
Yhteisöllisyyden loppumiseen kaupungeissa on osaltaan vaikuttanut ihmisten muutto aikaisempaa kauemmaksi kotiseuduiltaan. Näin sukulaissuhteet ja ystäväsuhteet ovat katkenneet. Moninaistunut vapaa-ajan viettokaan ei ole samalla tavalla yhdistävä tekijä kuin ennen.
Yritykset rakentaa uutta yhteisöllisyyttä ovat tervetullut tapa luoda turvaverkkoja. Sitä verottaja ei saa estää.