Uiton jälkien korjaaminen Iijoella alkaa olla loppusuoralla 14 vuoden uurastuksen jälkeen. Ihan kaikkea ei kuitenkaan ole entisöity, eikä entisöidä, vaan menneestä jää jälkipolvien ihmeteltäväksi jopa yksi perattu koskikin.
Iijoen vesistöalueella arvellaan raivatun 1950-luvulla tuhatkunta sivujokea ja puroa tukkien kulkureiteiksi. Kaivinkoneet ruoppasivat ränniksi myös Kostonjoen Pyörrekosken. Kivettyjen reunavallien välissä huilaava vesi saa kuitenkin virrata esteettä jatkossakin, sillä tämä kohde on päätetty säästää. Jos ei nyt rakennustaiteelliseksi monumentiksi, niin ainakin työn muistomerkiksi.
"Se on ollut aikanaan tarkoituksenmukainen ja hyödyllinen rakenne", biologi Mikko Keränen Pohjanmaan ympäristökeskuksesta toteaa.
Kaikki muut uiton runtelemat koskipaikat on pyritty palauttamaan alkuperäiseen asuunsa lähinnä kalataloudellisista syistä. Kostonjoki on entisöitävistä sivujoista viimeinen. Suunnitelma toteutettavista töistä on parhaillaan ympäristolupaviraston arvioitavana.
Pyörrekosken lähellä sijaitsee iso puutavaralanssi, joka on tarkoitus niin ikään jättää ennalleen muistuttamaan puutavarakuormista, joita uitolle ajettiin tänne aina Venäjältä saakka. Kyseessä on avoin kenttä jokivarressa, jossa ei ole kiinteitä rakenteita. Vastaavanlaiset on muualla Iijokialueella yleensä maisemoitu puuistutuksin ja muotoilemalla.
Uittopatoja oli kymmeniä
Uiton aikaisista kiinteistä rakenteista purkamatta jätetään ainakin joitakin betonisia uittopatoja, jotka ovat säilyneet vuosikymmenien ajan hyväkuntoisina. Keränen laskee, että alunperin noin puolesta sadasta padosta suunnilleen viisi on sellaisia, joihin ei kajota.
"Kun sulkulaitteet on poistettu, niistä ei ole haittaa veneliikenteelle", Keränen sanoo.
Lujasta materiaalistaan huolimatta suurin osa padoista rapautunut sen verran huonoon kuntoon, että ne katsottu viisaimmaksi poistaa. Esimerkiksi Naamankajärven pato Kuusamossa tullaan hävittämään. Korvuanjärven pato Taivalkoskella taas saa jäädä.
"Pientä kunnossapitokulua säilytettävistä padoista valtiolle tulee, sillä heitteille niitä ei jätetä. Jos isompi vaurio joskus syntyy, silloin rakenteen purkamista on syytä jo harkita."
Iijoen pääuoman varrelle betonista on valettu myös joitakin puutavaran pudotuslaitureita. Koska pääuoman osalta uittosääntöä ei ole vielä kokonaan kumottu, niiden kohtalo on avoin. Iijoen yläjuoksulla Irninjoella asia on nyt ajankohtainen, ja kesän katselmuskokousten perusteella näyttää siltä, että ainakin viitostien varressa Turpeisenjärveen laskevan joenosan varressa sijaitseva pudotuslaituri jää nähtävyydeksi.
"Kukaan ei ole vaatinut sitä purettavaksi, kun mitään haittaakaan siitä ei ole. Ja voisipa historialliselle rakenteelle löytyä jatkossa jotakin hyötykäyttöäkin. "
Pudotuslaiturin sijaintipaikan maanomistus on vielä epäselvä. Jos ilmenee, että kyse on valtionmaasta, kohteen säilyttäminen käy Keräsen mukaan jouhevasti.
Iijoen uiton aikakaudesta on jo vuosia sitten jätetty historialliseksi muistoksi Posion Lohirannalla oleva tukinsiirtolaitos, joka on nyt Metsähallituksen hoidossa. Sen kautta rungot siirrettiin aikoinaan Yli-Kitkasta Livojärveen, josta niiden pitkä taival kohti Iijokisuistoa alkoi.
Lisäksi uiton rakenteista on Keräsen mukaan säästetty joitakin betoniarkkuja Iijoen alajuoksulle, mutta kaikki muut uittopuomien kiinnityksiin tehdyt erilaiset kiinnikkeet on siivottu pois vesistön käytön parantamisen nimissä.