Ainakin viisi kertaa suhahtaa mutkasta sama tasainen ääni. Nuoret liikkuvat vikkelästi kylällä. Letkan viimeisenä vilahtaa vaaleasta letistä päätellen tyttö.
Nykyään jokaisella oman arvonsa tuntevalla seitsemänvuotiaalla pitää olla kännykkä ja jokaisella viisitoistavuotiaalla skootteri. Koska kaikilla muillakin on.
Se on ehdoton värkki välillä Syrjäkylä-Siti. Ilman sitä ei ole oikeaa elämää.
Enää ei tarvitse hiki hiuksissa vintata viittä vaille kotiintuloajan, varsinkin kun kuitenkin myöhästyisi. Nyt voi karauttaa perille pikaisesti skootterilla. Kun iltayöllä täräyttää pitkät valot päälle, näkee ajaa pimeälläkin maalaistiellä.
Millainen isä se olisi, joka varsinkin tyttölapseltaan kieltäisi näin hyvän mahdollisuuden päästä kokeilemaan tuulen tunnetta kasvoilla ja vauhdin hurmaa koulumatkalla.
Samalla vanhemmat itse välttyvät alituisilta kyydinkinuamisepisoideilta ja kuljetussouveilta. Skootteri vain on niin näppärä.
Joidenkin koulurakennusten pihoissa koreilee kohta useampi skootteri kuin polkupyörä. Pojilla on aina ollut moponsa, mutta tilanne muuttuu tiuhaan tahtiin.
Mitä se tekeekään suomalaisnuorison ikiaikaiselle saattoperinteelle, kun yhä useampi tyttö diskoillan jälkeen nouseekin oman skootterin ohjaimiin.
Suomessa ei näe, että tyylikkäät, jakkupukuiset neidit ja rouvat pukisivat ylleen hopeanhohtoisen kypärän, nostaisivat pienen kantikkaan laukkunsa takatelineelle ja asettaisivat korkokenkänsä astimelle ja hyvin hoidetut kätösensä skootterin ohjaimiin.
Suomessa leidit eivät ole innostuneet puikkelehtimaan skoottereilla liikenteen seassa.
Roomalainen maisema on tietysti illuusio Suomessa, mutta vauhdikkaan etenemisen maku säilyisi näille leveysasteille saakka. Toisaalta, roomatarta on vaikea kuvitella pyörän selkään, ehkä yhtä hankala on työssä raatavien suomalaisnaisten kruisailla skootterilla.
Suomalainen nainen käyttää ilmeisesti hyötyajatteluaan niin pitkälle, että laskee hikisen työmatkapyöräilyn kalorikulutuksen selväksi eduksi ja skootterin nopean moottorivoiman haitaksi.
Jos rouva jättää skootterin lasten iloksi, suomalaisisät ja nuorukaisetkin haaveilevat pappatunturin hurinasta. Legendaaristen vehkeiden hinta vain on kavunnut kutakuinkin pilviin. Isien pitänee lainata poikainsa pelejä.
Joen mutkassa, uimarannan kupeessa viipyy perjantai-iltana parkissa kohta kymmenkunta erilaista moottoroitua kulkuvälinettä.
Punaisia, sinisiä, kiiltävän mustia ja komean hopeisia. Satunnaisesti skoottereiden joukossa vilahtaa joku kiinalainen tossumopo, peevee tai peritty entisajan peli.
Pyörällä kyyditys on todella kaukaista menneisyyttä, ja enää silloin tällöin näkee, kuinka mopolla ajava poika työntää pyörällä kulkevaa tyttöä edellään.
Häpeällisintä kai yhä on se, jos äiti tai isä pyrähtää hakemaan lapsosiaan nuorisotalolta autolla. Omaa vauhtia olla pitää.
