Oulu Oululainen sanataideopetus aloitti 1990-luvun puolivälissä Outi-Maria Takkisen ja Tuutikki Tolosen pioneerivoimin pienellä volyymillä.
"Nyt mukana on koko kaari, kun tarjoamme opetusta nollaikäisestä kaksikymppisiin", Sanataidekoulun vastaava opettaja Anna Anttonen kertoo.
Säännöllisesti sanataideopetukseen on tänä syksynä osallistunut 150 oululaislasta. Vaikka resurssit ovatkin alkuajoista runsastuneet, kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet mukaan.
Vajaa puolet oppilaista käy vanhemman kanssa ns. perheryhmissä. Tarkoittaako 'vanhempi' pääasiassa äitiä?
"Arkipäivinä toimivissa ryhmissä näin onkin, isät tulevat kun se on mahdollista. Lauantaisissa 2-4-vuotiaiden ryhmissä taas käy kovastikin isiä."
Isien määrä onkin kasvanut sanataideopetuksen alkutaipaleelta.
"Heillä on ollut kenties käsitys, että sanataide tarkoittaa hiljaa istumista. Ehei. Se on äänekästä, kehollista ja liikkuvaa. Siellä on tekemistä!"
Anna korostaa kuitenkin, että sanataideopetuksen tulee olla riittävän vapaata. Jokaisella on oltava mahdollisimman mukavaa.
Hänen mukaansa sanataide tavoittaa tällä hetkellä ennen kaikkea sellaisia lapsia, joiden kanssa luetaan ja loruillaan jo kotonakin. Siksi sitä pitäisi viedä paikkoihin, joissa sanataide saisi laajemman yleisön.
Yksi aluevaltauksista on Oulun Ensi- ja turvakoti, jossa sanataideryhmä on toiminut 1,5 vuotta. Ryhmä on Annalle erityisen tärkeä. "Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen on äärimmäisen merkityksellistä."
"Olen 4,5 vuoden aikana nähnyt, että tämä toimii. Sanataide on ihanaa ja merkityksellistä näille perheille", Anna toteaa.
"Hyvin usein on tilanne, että aikuiset istuvat leikkimässä sormileikkejä 1-2-vuotiaiden haahuillessa ympäriinsä. Lapset kuitenkin palaavat takaisin, kun näkevät, etteivät vanhemmat keskeytä tekemistä. Tilanne on monelle lapselle harvinainen: kotona kun lapsi lakkaa leikkimästä jotain yhteistä, vanhempikin siirtyy tekemään jotain muuta. Täällä vanhemmat ovat sataprosenttisesti läsnä."