"Kloorin haju on pienin ongelma tässä jutussa", toteaa ohjaaja Otso Kautto.
Kautto istuu Nukun ison salin katsomossa. Näyttämölle on kaakeloitu oikean näköinen uima-allas.
Vierailija Otso Kautto on kirjoittanut ja ohjaa Oulun kaupunginteatteriin näytelmän kilpauinnin maailmasta. Siinä liikutaan altaalla, altaassa ja altaan takana. Kaikki henkilöt ovat entisiä tai nykyisiä uimareita tai heidän valmentajiaan.
"Valmentaja kasvaa käsittelemään muutakin kuin uintia. Uintihan on aika tylsää näytettävää. Eihän kuivilla uimisesta riitä kamaa kahdeksi tunniksi", käsikirjoittaja huomauttaa.
"Emme voi esittää sitä minkä Urheiluruutu. Voimme tehdä sellaista mihin Urheiluruutu ei pysty: näyttää kilpauimareita ja mitä heissä tapahtuu, tunteita jotka liittyvät urheiluun ja sen kautta tietysti kaikkeen muuhunkin."
Elämän
V-tyyli
Kauton mukaan Valmentaja kertoo siitä, missä määrin on mahdollista saada elämässä toinen mahdollisuus, korjata jokin mikä on mennyt rikki.
Näytelmän nuorille kilpauimareille ja heidän valmentajalleen ratkaiseva muutostömähdys on hirvikolari, jonka jälkeen mikään ei palaa ennalleen.
"Väitän, että aika moni ihminen pystyy tunnistamaan tilanteen, jossa huomaa elävänsä ja toimivansa jotenkin hiukan itsestään syrjässä. Että se mitä tekee, miten käyttäytyy, miten muut olettavat sinun käyttäytyvän, vastaa vuosi vuodelta yhä vähemmän sitä mitä tuntee salaa sisällään olevansa."
"Jos kiteyttää, niin näytelmä kertoo kuilusta, joka syntyy tämän salaisen käsityksen ja oman ulkoisen käytöksen välille. Ja siitä mitä sitten tapahtuu, kun kuilu kasvaa niin leveäksi, että alun loiva haara-asento on venynyt spagaatiksi."
Kyse on elämän V-tyylistä.
Kovaa uimisen
tunne
Kautto on entinen Vetehisten maajoukkueuimari. Vuosi sitten maaliskuussa hän osallistui Oulussa SM-uinteihin 20 vuoden tauon jälkeen.
Kisan nestorin aika 50 metrin rintauinnissa Raksilan altaassa oli 32,50.
"Alunperin lähdin kirjoittamaan näytelmää rohkeudesta, jota vaaditaan, että jaksaa nousta joka päivä vuoteesta. Siinä vaiheessa kun pyörittelin näytelmää mielessäni, osallistuin kohtalon oikusta Oulun SM-kisoihin. Menin sinne tekemään kiusaa itseäni neljännesvuosisadan nuoremmille", väittää Kautto.
"Mulla on vahva kilpailuvietti, mutta sitä ei pysty toteuttamaan teatterissa tai kirjoittamalla."
Kauton nuoruuden laji oli satasen rinuli. Tehovalmennuksessa päivämatkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Pahimmillaan tuli 14 kilometrin päiviä.
Kirjoittaja-ohjaaja tunnustaa, että Valmentaja-näytelmän maisema on hyvin omakohtainen.
"Henkilöiden esikuvat ovat urheilijaystäviäni. Mutta seuraavat versiot on kirjoitettu suoraan valikoituneelle näyttelijäjoukolle. Näytelmän henkilöt ovat fiktiivisiä uimareita, joista jokainen kantaa viipaleen minua."
Mennäänkö Nukun lavalla rinulia, kroolia, perhosta vai käsipohjaa?
"Tässä käytetään kyllä kaikkia lajeja, jonkin verran tulee tekniikkaopetustakin ja valmennusfilosofiaa, mutta ennen kaikkea tässä yritetään lähestyä kovaa uimisen tunnetta."
Valmentajassa ovat mukana näyttelijät Jaana Kahra, Anniina Rokka, Liisa Toivonen, Kasperi Nordman, Janne Raudaskoski ja Timo Reinikka.
Endorfiinit ja adrenaliini
Valmentaja kertoo myös elämästä huippu-urheilun ja kilpauran jälkeen. Siitä kun mikään ei tunnu enää oikein miltään.
"Pitää olla onnekas huippu-urheilija, että löytää jonkun asian, johon pystyy sijoittamaan saman intensiteetin ja hurjuuden. Endorfiini- ja adrenaliinihumalaa on vaikea saavuttaa normaalin elämän puitteissa", uskoo Otso Kautto.
Itse hän sanoo olleensa onnekas omatessaan intohimoisen suhteen teatteriin ja kirjoittamiseen. Jo silloin kun Kautto ui, hänet tunnettiin urheilijalyyrikkona.
Tammi julkaisi viime vuonna Otso Kauton esikoisromaanin Matka Mundakaan. Se on vaellusromaani, jonka kirjoittamista Kautto toteaa vältelleensä 25 vuotta. Piirroskuvitus on Nina Mansikan, joka on lavastanut useita Kauton ohjauksia - niin myös Valmentajan.
Nukun näyttelytilassa on par'aikaa esillä Mansikan maalaus- ja piirrosnäyttely, jossa on pari työtä myös Otso Kautolta.
Valmentaja on Kauton ensimmäinen näytelmä, vaikka myös 2001 Oulun kaupunginteatteriin valmistunut Rakkausjuttu oli käytännössä hänen tekstinsä. Taustalla olleesta saksalaisesta valistusnäytelmästä ei jäänyt kuin muutama jänne.
"Teatteri Quo Vadis on minun laboratorioni. Mutta vaikuttaa siltä, että oman kirjoittamisen kautta pystyy vähitellen siirtämään meanstream-osastoon yhä enemmän sellaista tekemistä, jota kaipaa. Valmiit näytelmät eivät tällä hetkellä kiinnosta. Tuntuu siltä, että täytyy kirjoittaa sanottavansa itse."
Kaksinapainen
elämä
Otso Kautto elää kaksinapaista elämää. Toinen jalka on teatterin avantgarde-ryhmissä, toinen laitosteattereissa. Toinen jalka on Ranskassa, toinen Suomessa. Toinen jalka kirjoittamisessa, toinen teatterissa.
"Viimeiset kuusi vuotta olen viettänyt suuren osan aikaani vedessä, lainelautaillen. Koko Atlantin ranta Ranskassa on parasta surffialuetta. Olen asunut Pyreneillä ja rannikolla. Tällä hetkellä perhe on Suomessa, mutta jatkan pakettiautoelämääni. Välillä tulee joku perheenjäsen mukaan, välillä kaikki. Toinen kotini on tien päällä."
Oletko mieluummin veden alla vai päällä?
"Kun lähtee surffaamaan, joutuu ennemmin tai myöhemmin veden alle, vaikka pyrkimys on pysyä reilusti sen päällä. Tykkään sukeltaa altaassa, mutten harrasta syvänmerensukellusta. Nautin vedessä olemisesta. Se on yksinkertaisesti paikka jossa viihdyn. Vedessä tunnen olevani kevyt muutenkin kuin fyysisesti. Jo nuorena nautin alku- ja jälkiverryttelystä, jolloin pystyin sukeltelemaan, pyörähtelemään, puljaamaan vedessä. Veteen liittyy minulla kilpailuhurmoksen lisäksi leikki."
Sielunhoitoa
teatterissa
Kautto määrittelee itsensä vanhanaikaiseksi taiteilijaksi, koska uskoo, että asioilla voi olla jotakin merkitystä, kätketty sisältö, ja että hänellä on jokin tehtävä.
"Haluan, että yleisö viihtyy. Jos yleisö ei ole viehättynyt tai jopa naura, se ei lähde mukaan. Viihtyminen ei tarkoita, että pitäisi nauraa änkyränä, vaan kysymys on siitä, että antautuu jutulle. Vasta silloin alkaa tapahtua asioita, joissa tunnistamisen ja eläytymisen tunnevoimaiset hetket hoitavat katsojaa. Minusta näyttelijät ovat suuria sielunhoitajia."
Kautto tekee mielellään töitä Oulun kaupunginteatterissa. Oulussa on hänen arvostamiaan näyttelijöitä, eikä Oulun teatterin ohjelmistokokonaisuutta tarvitse hävetä.
"Oulussa yksi juttu ei lyö toista poskelle. Oulun kaupunginteatteri ei ole mielevä teatteri, vaan oman arvonsa tunteva. Täällä lähdetään siitä, että pyrkimys on tehdä taiteellisesti mahdollisimman korkeatasoisia esityksiä. Silloin on helpompi asettaa itsensä alttiiksi."
Valmentajan kantaesitys on 24.1. Nukun isossa salissa Oulussa.